Sinun ei tarvitse tietää kuin osoite ja se, että on puhtaat bokserit jalassa. Nainen ottaa sinut siellä vastaan ja sinä otat vastaan sen, mitä hän sinulle antaa. Niillä ohjeilla lähdin kohti syntymäpäivälahjaani. Ovella minua oli vastassa kaunis ja iloinen nainen. Hän pyysi minua riisuutumaan eteiseen. Mietin, että tarkoittiko hän nyt ulkovaatteita vai heitänkö housutkin jo heti pois. Jätin vielä jalkaan. Hän pyysi seuraamaan vastaanottotiskin takana olevaan huoneeseen.

Minulla ei ollut aavistustakaan, että mitä tuleman piti. Hän ohjasi minut huoneen keskellä olevalle penkille. Penkin päälle oli levitetty valkoinen esiliina. Kaiuttimista kuului rentouttava musiikki. Istuin penkille ja hän kysyi silmiin katsoen, että olenko valmis. Olen sinun, ajattelin, mutta sanoin kohteliaasti vain olevani valmis. Hän painoi selkänojan alas niin, että olin selälläni. Tarjosi päälleni vilttiä. Sanoin, että pärjään kyllä ilman. Jännitti, kuumotti ja paleli samanaikaisesti. Hän kysyi, että onko minulle ennen tehty tällaista. Sanoin, että en tiedä vielä, kun en tiedä, että mitä. Mutta ei sen väliä, onko tehty vai ei, nyt tehdään, olen avoin sielu.

Hän sanoi, että aloitetaan kasvohoidolla ja selosti tarkasti, että mikä on ensimmäinen vaihe. Se oli nimeltään timanttihionta. Hän otti esille sellaisen omenankuorimaveitsen näköisen laitteen ja mietti ääneen, että mitenkähän sillä pääsee parran alle. Hän sanoi, että kyseessä on vähän kuin sellainen karhea imurointi. Sano vain heti, jos tuntuu pahalta. Ensimmäinen tunne oli kauhu ja pelko. Siitä seurasi ajatus, että on pakko olla rauhallinen ja pitää bokserit puhtaana. Pysyin rauhallisena ajattelemalla, että ehkä hän pitää minua timanttina, jota pitää vähän hioa kiiltävämmäksi.

Mieleeni tuli ainoa kerta, kun olen imuroinut naamaani. Se oli joskus 16-vuotiaana, kun yritin saada imurin suuttimella kaulani sen näköiseksi, että on vietetty villejä öitä viikonloppuna. Ei se hyvältä tuntunut. Eikä se tuntunut nytkään. Hän veteli viivoja poskeani pitkin ja siirtyi välillä otsan puolelle. Olin varma, että naamastani lähtee kuori kuin omenasta, että minulla ei ole tämän hoidon jälkeen kasvoja ollenkaan. Mitä tulee kysymykseen, että pääseekö partani alta timanttihiomaan, niin kyllä pääsi, piti vain painaa vähän lujemmin. Timanttihionnan jälkeen tiesin, että miltä puusta tuntuu hiekkapaperin alla, mutta halusin jatkaa hoitoa, koska imuroija tai timanttihioja oli niin ihastuttava.  

Tunsin ylpeyttä siitä, että selvisin. Mieskipurajani ei ylittynyt ja kun hän hionnan jälkeen siveli pehmeillä käsillään hitaasti rasvaa kasvoilleni, minä hymyilin ja ajattelin selvinneeni pahimmasta, että loppumatka lasketellaankin hiljalleen kohti nautinnollista maalia. Sitä kaunista mielikuvaa kesti kymmenen sekunnin ajan.

Tähän loppuikin sitten hauskanpito, sanoi nainen minulle seuraavaksi ja jatkoi, että tämä seuraava vaihe on pahin ja kivuliain. Pelkäsin, että hän tähän väliin pyytää minua ottamaan housuni pois ja miltei jo rukoilin, että näin ei kävisi. Onneksi ei käynyt. Hän kostutti kaksi silmälappua ja laittoi ne silmilleni. Ne saattavat pomppia silmiltä useampaan otteeseen, mutta laitan ne takaisin, hän sanoi ja jatkoi, en näytä seuraavaa välinettä kuin vasta käytön jälkeen, se tuntuu siltä kuin se olisi neula, mutta ei se ole.

JUMALAUTA.

Ei ollut neula. Arvelin sen olevan joko puukko tai sitten hän survaisi nenääni ampiaispesän. Sellaista kipua en ollut tuntenut sitten lapsuuden, jolloin tv-kuuluttaja ilmoitti, että sen sunnuntain Ihmemies on peruttu ja tilalla näytetään jakso Lemmenlaivaa. Olin aivan varma, että vaimo oli sanonut kosmetologinaiselle, että vartin hoidon jälkeen puukotat häntä nenään. Hän tökki minua joko puukolla tai ampiaisella nenänpieleen useita kymmeniä kertoja ja ilmoitti, että mustapäät ovat valitettavasti juuri kivuliaammassa kohdassa eli nenänsivustalla. Lisäksi hän sanoi, että alussa se sattuu, mutta kyllä siihen tottuu. Kun hän oli puukottanut toisen puolen nenästäni kuoliaaksi, hän ilmoitti, että joillakin käy niin, että nenän toinen puoli on selvästi herkempi kuin toinen puoli. No, arvatkaa kenellä oli. Kun hän alkoi tökkiä oikeaa puolta nenästäni, minulta oli mennä jo taju. Itkin enemmän kuin Amelie-elokuvan aikana ja silmälaput sinkoilivat pitkin poskia. Luulin  olevani Guantanamo Bayn vankileirillä ja olin jo tunnustamassa kaikki tekemäni terrori-iskut, kun puukotus loppui.

Ensimmäinen ajatus kivun loputtua oli, että tämän minä kyllä kostan. Ostan vaimolle syntymäpäivälahjaksi sellaisen turkkilaisen päähieronnan, en sitä mietoa tavallista, vaan hard core-version. Siinä iso, hikinen, tatuoitu, kalju äijä ottaa huoneessa vastaan ja laittaa rentoutusmusiikiksi soimaan kirkonpolttobändin Dimmu Borgirin parhaat ja roikottaa vaimoa hiuksista kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevan parvekkeen kaiteen ulkopuolella ja karjuu rasvaisella äänellään, että tämä laittaa hyvin veren kiertämään, että vähän se alussa sattuu, mutta kyllä siihen tottuu.

Kunnes alkoi hoitoni kaunein vaihe. Kosto unohtui. Nainen sanoi, että nyt voit laittaa silmät kiinni ja vain rentoutua. Hän sanoi aloittavansa kasvohieronnan. Se tuntui kuin palkinnolta kidutuksen jälkeen. Aivan kuin lapsena hammaslääkärin jälkeen saadulta vapaavalinnaiselta palkintotarralta. Hän levitti käsiinsä jotain tuoksuvaa voidetta ja antoi sormiensa upota minun otsalleni, poskilleni ja leualleni. Suljin silmäni ja jostain kaukaisuudesta kuului kaunis musiikki ja kasvoillani tanssivat sormet kuin kymmenen linnunpojan höyhenet. Välillä sormet kovensivat otettaan ja kämmenet painautuivat poskiani vasten kuin kosteaan mättääseen. Kunnes taas liike muuttui hitaaksi ja pehmeäksi kuin viipyilevä suudelma. Tuntui kuin vajoaisin penkillä alemmas, penkin läpi, lattian läpi, paikkaan, jossa oli seinät pumpulista ja katto vaaleanpunaista hattaraa. Ja siellä hattarahuoneen keskellä seisoi nainen ja hän alkoi lähestyä minua ja painoi pehmeät sormensa poskilleni ja kaikki oli niin pehmeää ja hiljaista. Huoneessa kuului vain kevyt hengityksen ääni ja hiljaa kaiuttimesta valuva hypnoottinen viserrys. Elämä oli siinä hetkessä ja se oli kuin pysähtynyt paikoilleen, valunut tyhjiin. Halusin vain hengittää ja alkaa täyttyä uudestaan ja kokea sen saman jälleen alusta.

Taivaallisen kasvohieronnan jälkeen nainen laittoi minulle kasvonaamion. Hän sanoi, että antaa sen vaikuttaa kymmenen minuutin ajan ja jättää minut huoneeseen siksi aikaa yksin. Rentoudu, hän sanoi ja sulki oven perässään. Minä aloin miettiä sitä vaimon kehotusta laittaa puhtaat bokserit jalkaan, että missä vaiheessa hoitoa housut riisutaan. Hetken aikaa mielessä kävi, että onkohan se nyt tämä kohta. Pitäisikö minun itse oivaltaa, että riisun housut pois ennen kuin hän tulee takaisin huoneeseen. Olisin rohkeasti oma-aloitteinen ja odottaisin housutta hoidon seuraavaa vaihetta. Pohdintani jäi kesken, kun hän jo saapuikin. Hän viimeisteli hoidon laittamalla erilaisia hyvätuoksuisia voiteita kasvoilleni. En olisi halunnut nousta, lähteä, kaikki oli niin pehmeää, tuoksuvaa ja valmista.

Seisoin vastaanottotiskin edessä ja tunsin itseni voittajaksi. Sain kosmetologinaiseltani näytevoiteita, että voin jatkaa kasvohoitoa kotona. Sanoin, että meillä on vessa jo täynnä purnukoita, että pitäisi ostaa toinen vessa omilleni. Hoidon jälkeen kävelin Sokokselle aikomuksena mennä miestenvessaan. Liikennevaloissa seistessäni kaikki autot ja kävelijät pysähtyivät nähdessäni minut. Syy selvisi Sokoksen vessassa. Kasvoni loisti kuin liikennevalojen ylin väri. Hymyilin peilikuvalleni. Osa punaisuudesta johtui kivusta, osa nautinnosta. Suurin osa siitä ilosta, että kävin taas mukavuusalueeni ulkopuolella ja siinä kävi niin kuin aiemmillakin kerroilla, että epämukavuusalueesta tuli kerrasta uusi mukavuusalueeni. Avasin elämälleni taas uuden oven tulla. Kuinka avartavaa onkaan tehdä kaikkea uutta ja ennen kokematonta. Ja vaikka se vaimoni kehotus laittaa puhtaat bokserit jalkaan olikin vain huono hämäys, niin lahja oli mitä parahin.

Kosmetologinainen, hän oli ihana ja taitava. Kun illalla laitoin selkeistä ohjeista huolimatta väärästä purkista kasvoilleni rasvaa ja ajattelin sen jälkeen, että menetänkö nyt lopullisesti kasvoni, niin rasvan tuoksu vei minut takaisin meidän yhteiseen kasvohoitohetkeemme, jota en unohda ehkä koskaan.

Kiitos.

X