Havaintoja parisuhteesta

Kohti rehellisempää parisuhdetta

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Olen kirjoittanut useammankin tekstin pettämisestä. Lähes aina aihe triggeröi osan lukijoista antamaan hyvinkin jyrkkää palautetta. Aihe on arka ja jyrkkä palaute kertoo ehkä siitä, että aiheesta ei tarpeeksi puhuta. Moni ei edes halua puhua. Haluaa, että aihe pysyy näkymättömissä, joten sitä ei ole edes olemassa.

Vaan kun asia on olemassa ja ilmiönä jopa yleinen.

Mielenkiintoinen asia pohdittavaksi, että kyselyissä ihmiset tuntuvat tuomitsevan pettämisen, mutta silti pettämistä tapahtuu todella paljon. Itse vien tämän ajatuksellisen epäsuhdan johtuvaksi perinteisen parisuhdemallin ja nykyajan törmäyskurssista. Ajatuksellisesti olemme vielä siellä vuosikymmenten takaisessa maailmassa, mutta käyttäytymisemme heijastaa nykyisyyttä.

Maailma on muuttamassa vuosikymmenessä muuttunut hurjasti ympärillämme. Me emme voi edes verrata eri vuosikymmenten parisuhteita keskenään, koska se olisi epä-älyllistä ja turhaa. Eihän esimerkiksi erojen määrää voi mitenkään verrata niin, että vertailukohteiksi otetaan vuosikymmen, jossa nainen ei edes voinut erota, koska oli riippuvainen miehen toimeentulosta ja vuosikymmen, jossa parisuhde perustuu puhtaasti pelkälle rakkaudelle, eikä ulkopuoliselle riippuvuudelle.

Vaikka yhteiskunta muuttuu ympärillämme, niin tapa ajatella laahaa hieman perässä. Näin otsikon ”miksi petämme niin paljon parisuhteissamme” erään lehden sivuilla ja olen monesti asiaa pohdiskellut sivustollani. Samalla kun ihmiset tuomitsevat pettämisen, niin he pettävät. Koska ihminen elää vanhassa totuudessa ja tavassa, mutta uudessa ajassa. Arvojen ja tekojen yhteentörmäys on ilmeinen.

Ihminen ikään kuin repeää liitoksistaan liian ahtaissa vaatteissa ollessaan, mutta ei halua nähdä totuutta edes itse. Niin kuin moni muukin ihmisten säätelemä asia, niin perinteisen parisuhteen malli on ajatuksena kaunis, mutta varsinkin nykymaailmassa äärimmäisen vaikea, ellei jopa mahdoton asia toteutettavaksi, joka aiheuttaa sitä, että valehtelee jopa itselleen. Siksi pettämissekoilua tapahtuu todella paljon. Ihminen yrittää olla jotain sellaista, mitä se ei ole.

Vielä ollaan tilanteessa, jossa pettäminen suurimmaksi osaksi salataan ja pettämistä ei ole tapahtunut, jos siitä ei jää kiinni. Suurimpaan ääneen pettämistä paheksuva on itse heilunut edellisellä viikolla alasti vierailla vuoteilla, mutta valehtelee jopa itselleen asiasta. Ihminen on liian usein äärimmäisen tekopyhä. Esimerkkinä viime kuukaudelta eräs eurooppalainen poliitikko, joka suureen ääneen on vastustanut homoseksuaalisuutta, mutta jäi itse kiinni osallistumisestaan homo-orgioihin.

Olen itsekin sortunut kirjoituksissani olettamaan, että pettäminen johtuu siitä, että on jäänyt kotona jo pitkään ilman. Enkä puhu pelkästään seksistä, vaan kaikesta huomiosta ja asioista, joita tyydyttävään ja tasapainoiseen parisuhteeseen kuuluu. Seison sanojeni takana edelleenkin, mutta asia ei ole noin yksioikoinen.

Läheskään aina pettäminen ei johdu siitä, että omassa parisuhteessaan ei saa kosketusta, vaan sitä, että tilaisuus tekee varkaan ja ihminen heittäytyy hetken vietäväksi. Kulma, jonka kaikki tiedostaa, mutta josta kukaan ei tunnu puhuvan. Ja syy on se, että tässä aiheessa viestintuoja joutuu ottamaan heitetyt kivet vastaan, sillä totuus on joskus vaikea asia kuultavaksi.

Valitettavasti itsekin olen kyyninen ajatukselle, että rakastava ja onnellinen parisuhde olisi varma tae sille, että ihminen ei pettäisi. Paremman suojan se toki antaa sille kuin jos elää kroonisessa koskemattomuudessa, mutta valitettavasti pettäminen ei ole vain jälkimmäisissä suhteissa olevien harrastus.

Moni parisuhteessa elävä pelkää puolisonsa pettävän ja usein pelko saa suhtautumaan aiheeseen äärettömän ehdottomasti ja jyrkästi. Pelko puolison pettämisestä lienee usein myös oman itsensä pelkoa, sillä miksi ihminen pelkäisi jotain sellaista, johon vain muut ovat alttiita sortumaan. Pelkäämme myös ”pettäjää” itsessämme, sillä tilaisuus tekee varkaan ajattelu ei ole ulkoistettavissa vain niihin muihin.

Minä uskon rakkauden kauneuteen ja siihen, että kaksi toisiinsa rakastunutta voi olla toisiinsa ehdottoman sitoutuneita myös seksuaalisesti. Silti on enemmän kuin ihmeellistä, että ihmiselle riittäisi elämän ajaksi vain yksi ihminen toteuttamaan kaikki hänen haluamansa tarpeensa. Siksi on otettava edes keskusteluun mukaan sekin vaihtoehto, että ihmiselle ei riitä yksi ihminen. Siten moisia ”syntisiä” ajatuksia ajatteleva ihminen ei tunne itseään vialliseksi tai moraalittomaksi ihmiseksi, sillä hän ei sitä ole. Hän on vain ihminen, joka uskaltaa olla rehellinen itselleen.

Ja tuota rehellisyyttä me tarvitsemme parisuhteisiin jatkossakin. Itsekästä ei ole vain se, että pettää puolisoansa selän takana, vaan vielä itsekkäämpää on se, että ei uskalla rehellisesti sanoa puolisolleen, että ei ole välttämättä kykenevä elämään niin sanotussa suljetussa parisuhteessa. Väitän aivan amatööritasolta, että pettämissekoilut vähenisivät merkittävästi, jos ihmiset olisivat edes itselleen rehellisiä. On nimittäin etovaa kuulla ihmisen suusta, joka mennen tullen pettää puolisoaan, äärimmäisen tuomitseva mielipide esimerkiksi vapaisiin suhteisiin. Se on juuri sitä samaa sarjaa sen tapauksen kanssa, jossa homoutta vastustava poliitikko osallistuu itse homo-orgiohin. Esimerkkinä pisimmäille menneestä itsepetoksesta.

Ja siihen suuntaan meidän on parisuhteita jatkossa vietävä, rehellisyyteen. Siinäkin tapauksessa, että totuus saattaa satuttaa jopa itseään, mutta pitkässä juoksussa valheessa eläminen satuttaa aivan kaikkea ja vielä pahemmin.

Lue myös

X