Havaintoja parisuhteesta

Koiraa ei pidä ottaa sänkyyn nukkumaan

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Sain kipinän tähän päivitykseen Helsingin sanomien toimittajan Anna-Stina Nykäsen kolumnista ”koiraa ei pidä ottaa sänkyyn nukkumaan”.

Joidenkin on kuultu väittävän, että vauvan synnyttyä perheeseen, menettää puolisonsa lapselleen. Niin käy varsinkin alussa ja se on ihan ymmärrettävää. Vauva on avuton ihmisrääpäle, joka tarvitsee kaiken hoivan ja huolenpidon. Minulle yllättävää oli, että niin saattaa käydä myös koiran saavuttua yhteiseen kotiin.

Meillä on ollut koira kaksi ja puoli vuotta. Tuona aikana puolisoni on pussaillut enemmän kuin ikinä suhteemme aikana. Harmikseni pusut ovat kohdistuneet lähinnä koiraamme. Voi sitä suukkojen määrää, kun puoliso saapuu kotiin ja jälleennäkemisen riemusta nappaa koiran syliinsä ja pusuttelee niin, että loiske kuuluu.

Minuuttien intensiivisen suutelon jälkeen on minun vuoroni. Yksi moiskaus, ” moi kulta” ja se on sillä taputeltu. Sitten taas koiran päälle tuhertamaan. Ei auta, vaikka sanon, että tulimme juuri muuten lenkiltä, missä koira nuoli muiden koirien kusijälkiä. ” Koiran suu on puhdas”, hän huutaa riemuissaan. Ei ole. Koiran suu on lenkin jälkeen kusinen. Olen miettinyt, että menen joku kerta yleiseen saunaamme nuolemaan vessanpöntön reunoja ja tulen sen jälkeen heti pyytämään puolisoltani kiihkeää suutelemista. Ei varmasti suostu. En ymmärrä miksi koiran kusi on helpompi kestää. Tämä ei ole mitenkään reilua.

Ja mitä koiramme on tehnyt mielenosoituksissaan. Jos ei ole saanut tarpeeksi huomiota, niin kussut sänkyymme saunassa ollessamme. Kussut sänkyymme jumalauta! Lisäksi pikku tessullamme on ihana tapa protestoida, jos on saanut vieraissa makkaraa ja muita herkkuja, jättämällä ylimielisesti omat nappulansa kotona syömättä ja yöllä paskantanut ruokakuppinsa viereen.

Vähän aikaa puoliso saattaa olla vihainen tessullemme, mutta jo muutaman tunnin päästä taas pusitellaan. Pusipusipusi. Leikkisästi toruu, että Tessu on semmonen paskaviskuri. Onko meidän tessu semmonen paskaviskuri. Pusipusipusipusi. Tässäkin mietin, että mitäpä jos minä mielenosoituksellisesti huomion puutteessa kusisin joku kerta sänkyymme ja nyrpistäisin nenää puolison tarjoamalle ruualle ja ryhtyisin vääntämään torttua keittiön lattialle, niin ei varmasti kahden tunnin päästä leikkisästi toruttaisi, että onko meidän Sami sellanen paskaviskuri. Pusipusipusipusi. Kyllä lähtisi Sami asunnosta melko sukkelaan. Koira taasen saa tehdä ihan mitä tahtoo ja rakkaus on pyyteetöntä.

Puoliso liittyi netissä johonkin Spanielikerhoon. Se on semmoinen koiranomistajien Ku Klux Klan. Sinne saa lähettää kuvia omista pienokaisistaan. Puolisoni on käynyt tykkäämässä kaikista ihmisten lähettämistä koirakuvista. Meidän koirakin sai omasta selfiestään melkein sata tykkäystä. Siellä on keskustelupalsta. Vanhemmat keskustelevat siellä esimerkiksi aiheista, että milloin aikuisten nappuloihin, monellako yöheräämisellä teillä mennään, vetelää keltaisen väristä kakkaa ja mitä tehdä kun koirani nylkyttää kaikkea liikkuvaa. Siinä jää vauva-lehdenkin legendaarinen keskustelupalsta toiseksi.

Joku voisi luulla, että katkeruudesta tätä kirjoitan. Niin perkele kirjoitankin. Käytiin jokunen viikko sitten katsomassa puolison ja lapseni kanssa koiranpentuja. Kohta tulee kaksi vastaan yksi tilanne eteen. Sitten meillä juoksee kuusitoista spanielia. Kusevat joukolla sänkyyni, suutelevat puolisoni ja vievät lapseni kaiken huomioon. Minä jään sivuun kuin nalli kalliolle.

Vetoankin teihin, arvon lukijat. Pian on tarjolla hyvään kotiin melko hyvätapainen mies. Annetaan pois tarpeettomana. Ilmaiseksi. Ei lemmikkien omistajille eikä allergisille.

Lähden nyt viemään koiraa lenkille. On sitten koiralla suu puhtoinen, kun puoliso tunnin päästä saapuu suutelemaan sitä

Lue myös

X