Parisuhdearjen yksi kauneimpia ilmentymiä on koiran ripuli. Tämä tuli koettua tässä muutama päivä sitten. Koiramme oli kai syönyt ulkoa jotain, joka ei ollut kuitenkaan tarpeeksi tappavaa, vaan pahempaa, tuli ripuli. Oli lauantaiaamu, koiran perästä tuli aamulenkillä sellainen hyökkäys, jota en ollut aiemmin elämässäni kokenut ja paljon olen kokenut. Päivällä jäin koiran kanssa kaksin. Käytin koiraa pihakakalla, jonka jälkeen vein hänet sisälle. Ajattelin, että nyt koira kestää tovin ennen seuraavaa kaasuhyökkäystä. Lähdin ulos, koska aurinko kutsui minua huomaansa.

En uskaltanut olla pihalla kuin vartin. Muistatteko Hohto-nimisen elokuvan, jonka Stanley Kubrick filmatisoi Stephen Kingin kirjan pohjalta. Elokuvassa on kohtaus, jossa hotellihuoneen oven avattua huoneesta alkaa tulla suihkuna verta. Kun avasin ulko-ovemme, niin tuntui kuin eteisestä olisi alkanut tulla suihkuna jotain aivan muuta kuin verta. Eikä se eteiseen vain jäänyt. Keittiön lattialle oli satanut samasta suihkusta. Laitoin vaimolle tilanteesta kuvan. Vaimo oli pyöräilemässä. Vastasi, että ei pidä kiirettä kotiintulon kanssa.

Yöllä koira alkaa vinkua yhden aikaan. Mitä siinä tilanteessa voi muuta tehdä kuin lähteä tulipalokiireellä viemään koiraa ulos. Bokserit, paita ja sandaalit jalkaan. Nopeaa askellusta neljännestä kerroksesta alas. Koira tepastelee rauhassa takapihan nurmikkoalueella. Istahtaa nurmikolle ja tuijottaa suoraan silmiin kuin sanoen, että anteeksi, väärä hälytys. Oikeasti se ajattelee, että siitäs sait idiootti, olkoon tämä kostona kaikista niistä kerroista, kun herkkua ei ole tullut pyynnöstä huolimatta. Suunnittelee jo seuraavaa vinkumista parin tunnin päähän.

Siinä minä kiskon koiraa takaisin sisälle paidassani ja boksereissani. Naapurin nainen tulee parahiksi pihaan. On kai ollut viihteellä. Katsoo minua ja asustettani. Yritän saada tulkittua hänen ilmeestään, että katsooko hän minua hieman kiinnostuneena vai kauhistuneena. Jos vastaus olisi ensimmäinen, niin melkein voisin laittaa vaimolle kostoksi päivästä viestin, että olen naapurissa, en pidä kiirettä kotiintulon kanssa. Tilanne menee ohi. Nainen kävelee yllättävän nopeasti portaita ylöspäin.

Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllä minä koirista ihan tykkään. Koiramme on nyt neljän ja puolen vuoden vanha. Vielä on elämää yli puolet jäljellä. Olen minä ostanut jo aamukamman kuolemaa silmälläpitäen. Älkää olko niin tosissanne. Kyllähän sitä lapsia vartenkin aamukampoja ostellaan. Lapsi kun alkaa olla siinä ihanimmassa murrosiässä, niin on vain lohdullista napsia aamuisin kammasta hampaita ja huomata, että kyllä se päivä sieltä vielä tulee, kun kotoa pois muutetaan ja lukkoja sen jälkeen vaihdetaan. Sama se on koiran kanssa sen ripuloidessa. Vajaan kamman nähtyään sitä lohduttautuu, että ei se loputtomiin tuossa ripuloi.

Muistan kun koiramme oli pentu. Kuinka sitä saikaan huomiota pihalla. Ei tarvinnut pitkään edetä, kun joku, yleensä naisihminen, tuli kyselemään, että kuka ihana se siinä kävelee. Yhdessä vaimon kanssa ollessamme teki mieli vastata, että minähän tässä, mies. Se kaveri kotona, joka saa noin viidenneksi eniten huomiota perheessä. Se kaveri, joka katsoo vaimoansa ja lastansa sohvannurkalta, kun he vuoron perään peuhaavat koiran kanssa. Se kaveri, joka kävelee öisin pelkissä boksereissaan ripuloivan koiran kanssa. Se kaveri, jolta ei ole vielä palleja leikattu, jonka johdosta se ihana loppumatonta huomiota saava koira ei ole perheen ainoa uros, joka nylkyttää turhautuneisuuttaan huonekaluja. Sellainen ihana tässä koiran vierellä kävelee, kiitos vaan kysymästä rouva. Saa silittää korvan takaa jos siltä tuntuu, tykkään sellaisesta. 

Onhan se todettava, että vaimollani ja koirallamme on melko kosketusrikas suhde. Kyllä minä sen ymmärrän. Jääpähän minulle enemmän aikaa kosketella älypuhelimen pintaa. Se on siinä mielessä helpompi kosketeltava, että se ei koskaan ripuloi eikä öisin vingu ulospääsyä.

Sitä paitsi parisuhteessa on vain hyvä, että on aikaa myös omalle kivalle. Saa ne sormet muuallakin välillä vierailla kuin oman puolison vartalolla. 

X