Havaintoja parisuhteesta

Kolmannen pyörän tarina

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Muistatteko muutaman viikon takaa, kun kerroin teille saamastani naisen kommentista, jossa nainen kertoi sanoneen mummollensa olevansa eroamassa miehestään. Mummon ohje oli tilanteessa ollut, että älkää erotko, että ota mieluummin rakastaja, niin kuin hänen aikanaan tehtiin, jolloin ero ei ollut mahdollinen, niin rakastajien käyttö oli yleistä.

Perjantaina sain viestin naiselta, joka on yhden naimisissa olevan miehen rakastaja. Haluan julkaista hänen tarinansa, koska haluan antaa blogissani äänen myös piilossa ja vaiettuina pysyville asioille, koska naisen kertoma tarina ei ole mitenkään harvinainen ilmiö. Moni parisuhde ympärillämme pysyy kasassa rakastajien avulla ja tämä on yksi todiste jälleen sitä vastaan, että ihmiset muka eroaisivat liian helposti. Tässä esimerkissä seksittömyys on ratkaistu rakastajalla. Tässä tarinassa sukupuoliroolit menevät näin päin, mutta on tarinoita, joissa roolit menevät toisin päin.

Nainen oli lukenut tekstini, joka kertoi pariskunnan viiden vuoden seksittömyydestä ja kirjoitti viestissään suoraan, että ei sekuntiakaan usko, etteikö suhteessa olisi käytetty viiden vuoden aikana rakastajia.

Nainen tietää joutuvansa tuomituksi ja onkin viisasta, että nainen kertoo tarinansa anonyymisti. Hän tietää, että kaikki, mikä vähääkään rikkoo parisuhteiden sovinnaista kaavaa, saa aikaan aggressioita ja henkilökohtaisuuksiin menemistä, koska ihmiset pelkäävät kaikkea heille vierasta. Silti tarina ansaitsee tulla julkaistuksi, sillä tabut ja vaietut asiatkin pitää joskus tuoda esille. Kuten tiedämme, myös meitä edeltävät sukupolvet ovat käyttäneet suhteensa koossa pitämiseksi suhteen ulkopuolista seksiä, eli rakastajaa. Silloin siitäkään ei vain puhuttu. Nykyään puhutaan ja se saa aikaan harhan, että olisimme jotenkin itsekkäämpi sukupolvi kuin aiemmat. Emme ole.

Jokainen teistä muodostakoon oman mielipiteensä, jos haluaa. Minulla sitä ei ole, sillä en tunne tarinan yhtäkään osapuolta ja heidän tarinoidensa taustojaan. Arvokonservatiivisuuteen kuuluu, että asioita ei ole olemassa, jos niistä ei kerrota. Vaikeneminen on kultaa ja muuta valheellisuutta. Minä olen arvoliberaali, joten haluan kaikki tarinat esiin, sillä tekopyhyys kulkee liian usein käsi kädessä pyhyyden kanssa.

Nainen kertoo:

Luonani vierailee viikoittain, sen mukaan kuin molemmille sopii, naimisissa oleva mies. Seksi välillämme on ihanan kiihkeää, hellää ja välillä hieman tuhmempaakin. Välillämme on hyvä ja toisiamme kunnioittava ja arvostava yhteys. Minusta tuntuu, että hän hakee minulta sitä mitä ilman jää parisuhteessaan. Hän ei halua luopua vaimosta eikä eroon lapsistaan ja ymmärrän häntä. Minulle hän näyttäytyy hyvänä miehenä ja isänä. En toki väitä, että se olisi totuus. Enhän hänen elämäänsä ja suhdettaan oikeasti tunne. Vain sen mitä hän kertoo, minä en kysele. 

Minä saan niissä hetkissä hänen huomionsa ja ihailunsa sekä tyydytyksen seksuaalisille tarpeilleni. Enempää emme toisiltamme vaadi ja molemmat olemme tyytyväisiä. Emme seuraa toisiamme somessa, emme viestittele kaipuutamme. Pyrimme siihen, ettei suhteemme vaikuta meihin eikä ”todelliseen elämään” jotta emme sitäkään kautta paljastuisi. Meillä on yhteistä hetkemme. jotka vietämme fyysisesti yhdessä.

Olemme sopineet, että jatkamme niin kauan kuin molemmista hyvältä tuntuu, emmekä jää roikkumaan toisiimme, jos toinen haluaa lopettaa. Tätä on jatkunut jo kuukausia ja uskon, että se mitä olemme sopineet, tulee pitämään. Hetken kuvittelin ihastuneeni mieheen, mutta se tunne meni ohi. Hänen kanssaan on hyvä olla, mutta en jää kaipaamaan, kun hän lähtee, enkä mieti mitä kotona perheensä kanssa puuhaa. Toivon hänen perheensä pysyvän kasassa. Ehkä suhteemme jopa edesauttaa siinä, kun mies ei joudu elämään puutteessa. 

Näistä asioista ei voi oikein kenellekään puhua, koska ihmiset herkästi tuomitsevat. Olen tyytyväinen ja onnellinenkin tilanteesta enkä koe tekeväni väärin. Jos se kolmas en olisi minä niin se olisi joku muu. En ole häntä mistään saalistanut, vaan hän etsi itselleen seuraa suositulta seuranhakusovelluksesta. Emme käytä toisiamme hyväkseen, vaan suhde perustuu tasa-arvoon, sillä saamme molemmat sen, mitä tähän elämäntilanteeseen haluamme.”

X