Havaintoja parisuhteesta

Konmarituksen alkeet

21.8.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

cof

Siivosin viime viikolla kaappejani. Myöhemmin minulle kerrottiin, että olen tietämättäni konmarittanut. Se tarkoittaa sitä, että luopuu kaikesta itselle merkityksettömästä.

Sitä olikin hyllyt ja laatikot notkollaan. Löysin esimerkiksi vanhan lukioaikaisen olkalaukkuni. Siellä oli sisällä englannin kielioppikirja ja paperipäällysteisiä suklaakonvehteja.
Tarjosin seuraavana päivänä tyttärelleni, mutta ei ole lasten makeanhimo enää entisellään. Kieltäytyi syömästä.

Muutaman tunnin kuluttua olohuoneen lattiapinta-ala alkoi täyttyä kaikesta jännästä. Olisin halunnut palata hetkeen, jolloin olen ajatellut, että vanhan kahvinkeittimeni pakkauspahvilaatikko on osoittautunut tarpeelliseksi säästää. Itse kahvinkeittimen olin kyllä jo hävittänyt.

Puhumattakaan niistä hetkistä, kun olen ajatellut, että vehnäjauhot ovat loppu ja lähtenyt lähikaupasta ostamaan lisää. Katsomatta, että kaapissa olisi ollut kolme avattua luomuvehnäjauhopussia.

Enkä edes saatana leivo.

Sitä minä siinä itsekseni mietin, että jos minun olisi pitänyt sulloa löytämäni aines takaisin kaappeihin, niin en olisi saanut mahtumaan. Että miten ne ylipäätään on aiemmin mahtunut.
80 neliötä tavaraa sullottuna 54 neliön asuntoon. Vähän kuin yrittäisi sulloa itsensä vanhaan ylioppilaspukuunsa.

Parin tunnin kuluttua konmaritus alkoi kääntyä vahvasti konvitutuksen puolelle. Lattialla oli enemmän jätettä kuin Pohjanmeressä. Muistin, että asuintaloni yläkerrassa on varastotilat, jossa minulla on käyttämätön koppi. Siirsin osan kaapeista kaivamistani tavaroista jätesäkkeihin ja vein roskiin.

Osan laitoin lukuisiin säilyttämiini pahvilaatikoihin. Myös siihen vanhasta kahvinkeittimestä jääneeseen. Tätä hetkeä varten olin sen säilyttänyt. Kaikella on aina tarkoituksensa. Sen minkä taaksensa jättää, siitä on vielä tulevaisuudessa hyötyä.

Pakkasin laatikot hissiin ja aloin tehdä matkaa varastotilohin. Ei makeaa vatsan täydeltä. Nyt kun seuraavan kerran alkaa konmaritushammasta kolottaa, niin on mistä konmarittaa.

Varastomatka aiheutti vielä yhden mielipahan. En ymmärrä hissejä, jotka on rakennettu niin, että ne eivät vie perille saakka. Sitä, että talossa on seitsemän kerrosta, mutta hissi vie vain kuudenteen. Vähän sama kuin ostaisi junalipun Tampereelta Helsinkiin ja Riihimäen kohdalla tultaisiin sanomaan, että kävelehän poika loppumatka. Juna jää nyt tähän.

Siinä minä sitten kantelin yksi pahvilaatikko kerrallaan tavaraa, jota en koskaan tule tarvitsemaan, rappusia pitkin kohti varastokoppiani.

Asuntooni saavuttuani huomasin, että sillä hetkellä sieltä oikeastaan puuttui kaikki minulle merkityksellinen. Lapset ja vaimo olivat toisaalla. Jokaisesta huonekalusta huokui tyhjyys ja merkityksettömyys.

Elämähän on kauneimmillaan hyvinkin riisuttuna.
Silloin, kun sitä katsoo yhdessä rakastamiensa ihmisten kanssa.

Lopulta kaiken muun voisi aivan hyvällä syyllä konmarittaa tai sulloa yläkerran varatotiloihin.