Havaintoja parisuhteesta

”Korona pelasti parisuhteeni”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen viidessäkymmenessä oleva mies. Keskisuuren yrityksen esimiesasemassa. Olen koko elämäni ollut työkeskeinen, kuten hyvin monet ikäpolveni miehistä. Työ on määritellyt miehen mitan ja arvon ja se on mennyt arvoasteikossa jopa perhe-elämän ylitse.

Viime kevät oli raskasta aikaa. Koronarajoitusten tullessa tapahtui, jos nyt ei äkkipysähdys elämän suhteen, mutta totaalinen muutos. Se ei johtunut pelkästään vallitsevasta tilanteesta, vaan tilanteen aiheuttamasta suuresta stressistä, joka johti minulla sydänkohtaukseen toukokuussa. En maannut sairaalassa koronan vuoksi, vaan rajun sydänkohtauksen saaneena.

Äkkipysähdys.

Pysähdys oli minulle sekä fyysinen, että henkinen kriisi. En saanut määritellä elämääni enää työni kautta ja tunsin olevani hyödytön. En tuossakaan tilanteessa tullut ajatelleeksi vaimoani ja kolmea lastani, vaan olin eniten huolissani siitä, että pärjääkö yritys ilman minua vaikeassa koronatodellisuudessa.

Koin joutuneeni pakkolomalle, vaikka olin vain sairaslomalla. En muista, että milloin olisin ollut kokonaisen päivän kotona ennen pakkolepoani. Tunne oli kummallinen, mutta aika koitui lopulta minun pelastuksekseni.

Minulla on ihana vaimo. Ei voi olla parempaa. En vaihtaisi häntä mihinkään ja olisi kamalaa menettää hänet. Paitsi että menettäminen on ollut hyvin lähellä. Vaimoni oli tehnyt eroa jo pitkän aikaa ja päättänyt, että kesä olisi ollut ajankohta, jolloin hän olisi toteuttanut ajatuksensa. Minä en tiennyt tuosta yhtään mitään, mutta se ei ole vaimoni vika, vaan minun vikani, sillä en ollut kuunnellut häntä yhtään. Olin ollut vuosia naimisissa enemmän työni kuin vaimoni kanssa eikä yhteinen aika lasteni kanssakaan sisältänyt juuri muuta kuin harrastuksiin kuskaamista ja silloinkin tein samalla töitä.

Sanalla sanoen, olin ollut melko kelvoton aviomies ja isä. Jos en kelvoton, niin poissaoleva ja välinpitämätön. Siksi ymmärrän nyt, että vaimoni on tehnyt lähtöä ja ilman koronaa ja sydänkohtaustani hän olisi jo lähtenyt ja olisin menettänyt upean naisen elämästäni.

Mikähän siinä on, että näihin ajatuksiin havahtuu vasta lähes kuoleman portailta? Miksi niinkin itsestään selvä asia kuin oman vaimon ja lasten huomioiminen jää tekemättä? Miksi sitä kuvittelee, että pysyvät siinä huomiottakin? En pääse siitä mihinkään, että vaimoni on täysin oikeassa sanoessaan minulle, että mitä hän tekee ihmisellä, jota ei oikeastaan edes ole ja jota ei koskaan tule kunnolla kohdanneeksi? Mitäpä sellaisella tekee, ei mitään.

Vaimoni ja perheeni on minulle niin arvokas asia, että kaiken pitää nyt muuttua ja on muuttunutkin. Työ ei saa olla niin tärkeä asia elämässä, että se vie perheen ja lopulta hengen. Se on turhan kova hinta elämästä. Vaikka onkin mautonta sanoa jostain niin kamalasta asiasta kuin tappavasta taudista, niin viime kevät pelasti minut vaimoni menettämiseltä. Jotain valoa kaiken muun pimeyden keskellä. Voisi sanoa, että kaikkein tärkein on säästynyt. Yritän pitää siitä nyt parempaa huolta.”

Lue myös

X