Havaintoja parisuhteesta

Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia omannäköinen elämä

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

 

Yksi tekstieni kantava teema läpi vuosien on ollut pöyhiä omasta mielestäni luutuneita parisuhteeseen liittyviä uskomuksia ja fraaseja.

Yksi teema, jota olen teksteissäni käsitellyt on kuvitelma, että rakkauden avulla toisen saa muutettua. Tämä vääjäämättömään pettymykseen päättyvä tapa on hämmentävän sitkeässä monen parisuhteilijan mielessä. Tämä johtaa muun muassa siihen, että parisuhde tuntuu ikuiselta puurtamiselta ja muutosprosessilta. Näin asian ilmisee eräs lukijani:

Liian moni valitsee kumppanin, joka on ihan liian erilainen, rikkinäinen tai muuten vaan hankala, koska kuvitellaan, että kyllä se rakkaus muuttaa sen ihmisen minulle sopivaksi tai kyllä sen saa koulutettua.

Tai sitten oikeasti ajatellaan, että sen kuuluu olla tämmöistä, suhteessa pitää puurtaa hampaat irvessä, että sen saa toimimaan.

Liian moni kuluttaa vuosia suhteessa, jolla ei ole mitään edellytyksiä edes toimia koskaan. Vain sen takia, että pelätään olla yksin tai kuvitellaan, että muillakin on samaa.”

Toinen pöyhimäni teema on ihmisten ajatuksiin pakkosyötetty ajatus, että vain pitkä parisuhde on onnistunut ja eroaminen epäonnistumusta. Tämä on hämmentävän hyvin tullut esille blogini kommenteissa. Tämä ajatusharha on liimattu ihmisen sisään jopa niin tiukasti, että ihmiset, jotka eroavat itselleen täysin kelvottomasta suhteesta, tuntevat siitä häpeää. Tästä ihmisen hyvinvointia vähentävästä pakkoajatuksesta olisi päästävä eroon, sillä se pilaa liian monen ihmisen elämän. Ei parisuhteen päättyminen eroon ole epäonnistuminen, vaan ihan kahden ihmisen välinen ero ja sen tunnistaminen, että suhde ei ollutkaan juuri heille oikea. Se on epäonnistumisen sijaan onnistumista.

Näin päättää oman tarinansa nainen:

Halutaan luoda täydellinen kuva suhteesta, koska on se häpeä epäonnistumisesta, kuvitelma, että ainoastaan meillä on vaikeaa, eikä haluta myöntää, että ei koko suhteessa ole mitään järkeä. Siinä ikävä kyllä kulkee oman onnensa ohi ja sen ihmisen ohi, joka tekisi oikeasti onnelliseksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä etsiä onneaan.

Vielä tässä lähes 50 kympin iässä löysin oman onneni. Suuren rakkauden, jota en uskonut olevan olemassakaan. Se ruoho voi todellakin olla vihreämpää ja makoisaa aidan toisella puolella.”

Tärkeintä tässäkin asiassa olisi oma itsenäinen ajattelu. Kysyä itseltä kysymys, että mitä minä haluan elämältäni? Ilman, että vastaukseen liittyy mitään ulkoa ohjattua. Rakastan saada niitä tarinoita, joissa tämä ajatustyö on tehty ja elämästä on synnytetty omannäköinen, vaikka se sitten poikkeaisi siitä meille markkinoidusta normista, jota ei oikeasti ole edes olemassa.

Saan aivan liikaa kertomuksia täysin kelvottomista parisuhteista. Usein äänessä on nainen, jonka lapset ovat lähteneet jo maailmalle ja joka vasta päälleliimatun roolinsa suorittamisen jälkeen havahtuu huomaamaan, että haluaa jotain aivan muuta.

Mutta kuten tekstissä siteeraamani nainen sanoo, niin koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia omannäköinen elämä.

Meistä jokainen ansaitsee sen. Siihen ei ulkopuolisilta tarvita lupaa. Sinun elämäsihän tämä on.

Elä se.

Lue myös

X