On aika kirjoittaa taas Helmistä. Helmi on 94-vuotias tamperelainen rouva, joka tietää mitä rakkaus tarkoittaa. Luulen saaneeni vastauksen Kaija Koon esittämään kysymykseen, kuka keksi rakkauden. Helmihän sen on keksinyt, pakko olla. Olen aiemmin kirjoittanut, että Helmi kertoi minulle viimeisestä toiveestaan. Saada nukkua vielä yksi yö miehen vieressä. Eikä siinä kaikki. Helmi tahtoisi, että vierellään mies kutittelisi hänet uneen. 

Ei rakkaus ole säästämistä varten. Niin viisasteli Helmi ja jatkoi, että eikö olisi parempi kutitella vielä silloin, kun se on mahdollista. Helmin mies on kuollut jo vuosia sitten ja niin kuin Helmi asian ilmaisi, uusiakaan ei ole oven taakse ilmaantunut. Jos tulisi, raahaisin hänet välittömästi viereeni, hän tuumasi. Täten Helmi nukkuu yönsä yksin ilman kutittelijaa, mutta hänen sisällään palaa kaipuu ihmisen kosketukseen. Helmi, jonka rypyt kasvoilla ja silmien ympärillä ovat rakkauden piirtämät. 

Otin Helmin vinkistä vaarin. Tästä on jo aikaa kulunut. Päätin Helmin viisauden kuultua ryhtyä samana iltana toimeen. Vaimoni oli mennyt jo nukkumaan. Minä seurasin perässä. Vaan eipä tiennyt vaimo, että olin ottanut etusormeni valmiiksi esiin yöllistä rakkausseikkailua varten. Sen saman sormen, jota olin koko illan pehmeästi liikutellut älypuhelimeni kuumaa pintaa vasten. Jos puhelimeni olisi ollut ihminen, nautinnon määrä olisi ylittänyt uutiskynnyksen. 

Lähestyin sormellani vaimoni paljasta ihoa. Olin valinnut mielessäni jo paikan, johon laskea rakkaussormeni hellästi kutittelemaan. Arvelin paikan olevan kuin ovikello, josta painamalla, minulle avattaisiin ovi kaikkialle tulla. Olisi Helmi minusta ylpeä. Laskin sormeni vatsan seutuville ja olin aikeissa lähteä hiljalleen kohti muita nautintopisteitä. Ei auennut ovi rakkauden suurelle seikkailulle. Rakkauden sijaan oli tulla mustelma, kun yllättynyt vaimo ilmoitti, että vatsaan ei kysymättä kosketa eikä kysymälläkään. 

Seuraavalla kerralla nähdessäni Helmin, halusin kertoa tämän kaiken. Helmi oli hetken hiljaa, mutta ei enää toista hetkeä. Yrittäisit edes perkele. Mikä teitä nykymiehiä oikein vaivaa. Ei koskaan vatsan seudulle, hän miltei raivosi. Hän tarttui kiinni käteeni, levitti sormeni eteensä ja kosketteli niitä. Niin pehmeät ja sileät sormet, kuinka hyvältä kosketus voisi niillä tuntuakaan, Helmi arveli. Jatkoi, että ennen miesten sormet olivat metsä- ja peltotöistä kovat ja känsäiset. Kosketus iholla tuntui kuin olisi halkoa liikutellut. Olin samaa mieltä. Nykyään miesten sormenpäät ovat älypuhelimen pinnalla silotellut. Kosketus iholla kuin höyhenen hipaisu. 

Aloita kasvoista, Helmi opasti. Kosketa minua. Niin hän sanoi, kosketa minua. Äläkä ujostele, olen yli yhdeksänkymmenen, et ole ensimmäinen mies, joka minua on kosketellut. Hän toi poskensa sormenpäälleni. Aloita aina kasvoista, hän toisteli. Katsoi suoraan silmiin ja hymyili. Jossain hänen katseensa reunoilla paloi rakkaus. Se sama palo, joka häntä on kaikki nämä vuosikymmenet johdatellut. Kaikki se viisaus, joka rakkauden johdosta kasvanut. Koko se elämä, jota Helmi rakkaudellaan on vaalinut. 

Ihmisen kosketus. Me jätämme ihmisiin kosketuksia kuin merkkejä. Ne näkyvät hymynä ihmisen silmissä. Ne näkyvät ryppyinä Helmin kasvoilla. Ne kulkevat turvana lapsen mukana. Ihmisen kosketus. Koskemattomuus. Se näkyy suruna kumarassa kulkevan ryhdissä. Vihapostina kommenttiketjujen riveillä. Väkivaltana yhteiskuntien rakenteissa. Ihmisen kosketus. Sitä me tarvitsemme. Meidän pitää olla toistemme puolella. Antaa kosketuksia ja tulla kosketetuksi. 

Kosketa minua. Helmi sanoi minulle. Kosketa minua. Helmi kulkee kosketuksena minussa ja minä kuljen kosketuksena Helmissä. Olemme koskettaneet toisemme toisillemme. Ja ne kolme Helmin antamaa neuvoa. Rakkaus ei ole säästämistä varten. Mene lähelle. Kosketa. Olen varma, että Helmi on keksinyt rakkauden, sillä voiko olla parempia neuvoja. Voiko tämä enää yksinkertaisempaa olla. 

Helmiä lainaten, mikä meitä nykyihmisiä vaivaa, yritettäisiin edes perkele. 

X