Kosketus on ihollesi kirjoitettu lause

Hän istuu siinä ihmisen vastapäätä. Maisemassa valoa ja sen jälkeen hämärää. Jalkojen alla kesää ja sen jälkeen talvea. Tähtitaivas pistekirjoitus, jossa tähtiä yhdistelemällä saa kosketuksen muotoisen kuvion.

He molemmat tietävät mitä molemmat voisivat sanoa, mutta eivät he sano. Ei heidän tarvitse, sillä se sanovat sen katseellaan ja ilmeillään joiden tarkoituksen huomaisivat ohitse kulkevat satunnaisetkin. He ovat tähtiä taivaasta päin katsottuna ja yhdistelemällä toisensa saa kosketuksen muotoisen kuvion.

Kaunis hetki, jonka tunnelmasta on laulettu lauluja.

…

Arjen väsyttämä ihminen, kosketuksitta nukahtanut. Aamu heräytyy laahaavina askeleina ja seuraavaksi päivän kestävä suoritus ihmisen sijaan roolina. Sinun sisälläsi vaade täydellisyydestä suorituksesta. Ole hyvä vanhempi, ole hyvä ammatissasi, ole hyvä puoliso, ole hyvä jokaiselle, ole hyvä, ole parempi, ole hyvä,

paitsi itsellesi.

Ihminen rooliesi sisällä jää ilman. Ensin kaikki muu, ensin kaikki muut. Tänään, huomenna ja seuraavana keväänä. Ihminen sisälläsi jää ilman. Lopulta ihminen tyytyy ja haipuu hetkittäiseksi kaipuuksi jonnekin, jonka olemassa olon on jo unohtanut. Hän on oman elämänsä sivuhenkilö. Pääosia näyttelevät hänen ympärillään olevat ihmiset, joiden tarpeet ovat tärkeämmät.

Hän lakkaa tuntemasta itseään tai tarpeitaan, jotka unohtuvat piiloon kuin huomioitta jäävä lapsi. Radiosta kuuluvan kappaleen aikana kyyneleet valuvat poskelle kuin ikkunalasia pitkin valuva sadepisara. Jokin murtuu. Hetkellisesti edes jokin murtuu. Piiloon painettu ihminen tulee näkyville surun ja kaipuun tunteena. Kyynel syntyy kun tunne pääsee irti kahleestaan. Kun ihminen nousee esiin vankilastaan.  Sinuun kosketetaan, etäältä tosin, mutta sinuun kosketetaan ja neljän minuutin ajan sinä olet alasti itsesi edessä ja sinä olet ihminen rooliesi sijaan.

Sinä olet ihminen joka haluaa tulla kosketuksi. Me kaikki olemme. Kunnes kappale loppuu ja joku tarvitsee sinua. Ei halua, vaan tarvitsee sinua.

…

Hän istuu siinä ihmistä vastapäätä. Ihminen katsoo häneen suoraan ja häpeilemättä. Miksi ei katsoisi, sillä hän on kaunis kuin syksyä runoileva maisema. Hän tuntee kosketuksen hiuksillaan, poskillaan ja ihollaan. Hänen poskelleen valuu kyynel aivan kuin radiosta kuuluneen kappaleen aikana. Kyynel syntyy, kun hän päästää tunteen irti kahleestaan. Häntä kosketetaan, ihan läheltä ja siinä hetkessä hän on roolinsa sijaan ihminen. Hän jota hänen vastapäätään oleva ihminen ei tarvitse, vaan hän, jota toinen ihminen haluaa. Ei roolia, vaan ihmisen, jota rakastaa.

Ihmisen.