Kuinka aloittaa vuosisadan rakkaustarina?

En ole koskaan käynyt oikeilla treffeillä. Sellaisilla treffeillä, että on ensin tavannut jonkun ihmisen ja sen jälkeen on sovittu, että mennään ennalta sovitulla ajalla kahville tai viinille ja yritetään olla siellä mahdollisimman hyvännäköinen, kiinnostava ja kunnollinen.

Minulla se on mennyt toisella tavalla. Nuorempana se meni niin, että ensin teki päätöksen lähteä baariin. Baarissa nautiskeli seitinohuen turvahumalan ja kolmen viikon päästä tapahtuneesta huomasi istuvansa uuden anoppikokelaan kahvipöydässä yrittäen silloin vasta tehdä itsestänsä mahdollisimman kunnollista, kunnianhimoista ja yhteiskuntakelpoista, joista ei ollut mitään niistä kolmesta, mutta seurustelun toivossa osasi näytellä vakuuttavasti.

Puhuin teille muunneltua totuutta. Olen minä ollut yksillä oikeilla treffeillä. Olen kutsunut niitä SnapChat -treffeiksi, vaikka sovellusta ei tuolloin ollut vielä keksittykään. Olen kokemuksestani aiemminkin kertonut, koska siitä on jäänyt minulle treffitrauma. Tehän tiedätte kyseisen sovelluksen. Siinä kun laittaa valitulle ihmiselle kuvan, niin se katoaa ihmisen katsottua sen. Minulle kävi sama ilmiö treffeillä ollessani. Näin treffikumppanini ja pian tuon jälkeen hän lähti käymään vessassa ja sen jälkeen en ole nähnyt häntä enää koskaan. En minä tiedä, minne hän katosi.

Olen kuullut, että nykyään parisuhteet alkavat puhelinta hivelemällä. Puhelimessa on sovellus, johon tulee ihmisten kuvia. Jos vastaan tulee itseä miellyttävä ihmisen kuva, niin sitten puhelimen pintaa pitää painaa ja jos miellyttävä ihminen painaa omasta puhelimestaan sinun kuvaasi, niin vuosisadan rakkaustarina saattaa olla alkamaisillaan. Sellaisilla treffeillä eli niin sanotuilla Tinder -treffeillä en myöskään ole elämäni aikana koskaan käynyt. En ole ehtinyt, koska olen saatana koko ajan naimisissa.

Tosin olen kuullut, että monet parisuhteet loppuvat myös liialliseen puhelimen hivelemiseen, sillä sitten kun ihmisen on saanut treffailtua vakituisesti yhteiselle Ikeasta ostetulle sohvalle ja parisuhteesta on kulutettu pois se orgastinen alkurakkausaika, niin puolison sijaan tulee siliteltyä sovan nurkassa omaa puhelintaan ja kosketuksetta jäänyt alkaa potemaan kroonista kosketuksen puutetta, joka saattaa johtaa siihen, että tulee taas kirjattua itsensä puhelimen ihmiskatalogiin, josta voi valita itselleen seuraavan alkurakkausihmisen. Tässä tapauksessa voinee siis sanoa, että parisuhde lähtee sillä, millä se on tullutkin eli puhelimen hivelemisellä. Sen lisäksi voi sanoa, että on tullut kehittäneeksi parisuhdeikiliikkujan.

En siis tiedä, mitä oikeilla treffeillä tapahtuu. Onko se sellaista, jota olen kuullut ja lukenut, että tilanne muistuttaa enemmän työhönottotilannetta, jossa tarkistetaan toisen ihmisen historia, taloudellinen tilanne, tulevaisuuden näkymät ja nykyinen perhetilanne? Viimeinen on tosin syytäkin tarkistaa, sillä olen luotettavilta tahoilta kuullut, että varsinkin Tinderissä pyörii paljon sellaisia omissa parisuhteissaan alkurakkausvaiheen ohittaneita ihmisiä, jotka ovat kovasti irtokarkin puutteessa ja sen perässä.

Olen myös yhdysvaltalaisista sitcom -sarjoista oppinut, että normaali treffeillä käymisen kaava menee niin, että jos tulee kolmannet treffit, niin se on pienimuotoinen lupaus seksistä. Tätä minä en oikein ole koskaan ymmärtänyt, koska tutkimusteni mukaan kahden ihmisen välisen seksuaalisen vetovoiman ja kemian pystyy todentamaan noin kuutisen sekuntia ihmisen tapaamisesta, niin eikö sen yhteinen toteaminen voisi olla merkki siitä, että voi hypätä vauhdissa suoraan sinne kolmansille treffeille? Tietenkin ensin varmistaen, että kumpikaan ei ole salaa irtokarkkipussin perässä siinä halussaan tai ei sekään ongelma ole, jos molemmilla on sama sokerivaje ja kyseessä on tämän jälkeen yhdessä sovittu yhteinen karkkipäivä.

Tekstiä kirjoittaessani olen ymmärtänyt, että treffittömyyteni on johtunut aiemmin kuvaamastani treffitraumasta. Olen kai alitajuisesti pelännyt, että ihmiset vain katoavat ensitreffeillä. Sinne menevät naisten vessaan ja koskaan eivät palaa takaisin. Ehkä treffipaikkojen naisten vessoihin on tehty salaluukku, josta pääsee karkaamaan epämiellyttäviltä treffeiltä helposti ilman turhaa selittelyä tai tekosyyn keksimistä. Se on sitten kohdaltani johtanut siihen, että olen ensitapaamisesta siirtynyt suoraan anopin kahvipöytään, koska siinä vaiheessa kumppani ei enää vessaan katoa, koska anopin näkeminen on jo merkki jostain selvästi vakavammasta ja toisinaan myös vaarallisemmasta ja tekee itse mieli paeta vessaan.

Pakko myöntää, että siinä on jotain romanttisen hömppää ajatella, että olisikin parisuhde, joka on alkanut tutustumalla hiljalleen toiseen ihmiseen ja sopinut ensimmäiset treffit, jossa tuttavuus on syventynyt. Toisella treffikerralla olisi päässyt jo pussailemaan ja siirtämään sormillaan pussatun ihmisen hiuksia pois kasvoilta ja kolmansilla treffeillä soittanut kumppaninsa vartaloa kuin viulua ja ymmärtänyt, että mitään muuta ei enää koko elämän aikana tarvitse tai halua.

Verrattuna siihen tarinaan, jonka kuulin Tinderissä olevalta tuttavaltani. Hän tuli valinneeksi Tinder-katalogista itselleen ihmisen ja ihminen tuli valinneeksi hänet. He menivät pubiin oluelle kauniina kesäilta. Juttelivat tunteja ja lähtivät lähipuistoon pienelle aamuöiselle kävelylle. Etsivät suojaisan paikan ja soittivat toistensa viuluja kuin kiimaiset oravat. Tämän jälkeen erosivat ystävinä. Tavallaan he olivat tehokkaita parisuhteessaan ja ehtivät käydä koko parisuhteen elinkaaren noin 12 tunnissa, kun monella muulla meistä siihen menee jopa kymmeniä vuosia, sillä erolla, että eroaminen ei tapahdu ystävinä, vaan vihamiehinä, jättäen jäljelle myös vihaisen anopin.

En minä tiedä, mikä tapa ihmiselle on paras. Tuskin mikään, vaan ihminen tietää sen itse. Toiselle sopii treffailu ja toisille suora vihkiminen. Toisille kahdeksan tunnin tehokas yhdessä oleminen kaikkine kivoine mausteineen ja toisille koko loppu elämä. Pahinta olisi tehdä jotain pakosta ja elää elämää, joka ei ole itselle sopiva. Onhan niitä sellaisia moraalisesti oikeamielisiä ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa Jumalasta seuraava ja nakkelevat ohjeita kuin omia niskojaan. Heitä ei pidä ihmisen kuunnella, sillä he ovat usein ihmisiä, jotka ovat tehneet niin kuin heille on kerrottu.

Minä en ole ollut treffi-ihmisiä, vaan enemmän sellainen anoppi ja kahvipöytä ihminen. Tuskin tämä kaikki on kovin tietoista ollut, vaan semisti traumatisoituneen ihmisen tapa toimia. En sillä, en minä valita tai kadu mitään. Ihan ovat mukavia anoppeja olleet.