”Kuinka toinen voi olla näin julma toista kohtaan?”

Jatko-osa eiliseen miehen kirjoittamaan tekstiin:

”En tiedä tulemmeko koskaan olemaan isä ja lapsi”

Kuinka olla isä, jos itsellä ei ole ollut mitään hyvää roolimallia siihen, sitä olen ajatellut paljon kun oma side tyttäreen on olematon.

Äitinsä kanssa olin noin vuoden, erosimme ennen kun hän syntyi. Raskausaikana nainen soitti minulle lähes joka päivä ja uhkasi abortilla, jos en tee sitä ja tätä tai anna rahaa. Se hajotti minua, vaikka en lasta ollut halunnut.

Mietin kuinka toinen voi olla näin julma toista kohtaan.

Seurustelin toisen kanssa kun sain reilu vuosi syntymän jälkeen exältä viestin, että en saa nähdä tyttöä, jos en tee hänelle kolmatta lasta. Erosin, mutta en pystynyt tekemään pyydettyä millään .Hän sitten otti toisen miehen, jonka kanssa tuli raskaaksi hyvin pian ja sitten he erosivat.

Kerroin kaiken tytölle kun hän täytti 16, se oli virhe.
Halusin vain että myös minun näkökulmani tulisi esille, mutta siinä vaiheessa hänet oli käännetty minua vastaan niin paljon, että ei ollut enää toivoa.

Viimeinen niitti oli kun 17v tyttö antoi äitilleen luvan haastaa minut oikeuteen, jotta maksaisin sen 18-19 ikävuoden vielä elatusapua koulurahan nimellä. Lupasin maksaa 80%, se ei riittänyt, siispä käräjille. Sen jutun voitin.

Lapsuuden traumat itsellä on pahat kohtaamastani seksiuaalisesta väkivallasta johtuen. En ole osannut suhtautua ihmisiin oikein. Joskus mietin, että olisiko parempi jos olisin yksin loppuelämän, kun ei löydy ihmistä joka arvostaisi sitä että olen kiltti, huomaavainen, läheisyyttä tarjoava, en juo juuri lainkaan.

Kaikista ongelmista huolimatta olen yrittänyt olla hyvä, ja se päättyy aina siihen että minua käytetään hyväksi jollain tavalla.

Ehkä olisi parempi etten olisi syntynyt itse,, mutta siihen kun ei voinut vaikuttaa..siksi en halunnut lasta, mutta siihenkään en sitten voinut vaikuttaa kun luotin toiseen liikaa.

Ihmiset tuottavat aina pettymyksen, heihin ei pitäisi luottaa, mutta on pakko. Parhaimmat muistoni ovat kuitenkin lapseni kanssa tuolta yhdeltä matkalta, jonka hänen kanssaan sain viettää ja kun ostin koiran jota rakastimme.

Kuitenkin on hyvä että hän on olemassa, ehkä hän pystyy parempaan kuin isänsä ja äitinsä.

Ehkä kuitenkin kaipaan häntä, vaikka en itselleni siihen anna lupaa. Helpompi paeta tunteita valheeseeen, että ei välittäisi.

Tämä kirjoittaminen ja asian purkaminen tekee hyvää.”