Havaintoja parisuhteesta

Kuka pelkää itkevää miestä?

13.5.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Herkkyytensä näyttävää miestä ei kukaan nainen jaksa pitkään katsella. Miehen tehtävä ei ole näyttää heikkouttaan tai vuodattaa kyyneleitä naisen olkapäälle. Nainen tarvitsee mieheltä turvaa, jotta nainen itse voi olla miehen rinnalla heikko, koska niin se vain sukupuolissa menee. Mies on turvan tuoja ja nainen suojan etsijä.

Näin minulle ilmoitti eräs mies, joka halusi kriittisesti avautua blogiani kohtaan, koska hänen mielestään blogini on vaarallinen sen antaman asennekasvatuksen vuoksi. Mainostan blogissani jotain sukupuolisesti väärää, antamalla miehille ja pojille luvan itkeä ja näyttää julkisestikin heikkouttaan. Tämä vääristää sukupuolisia eroavaisuuksia ja vaarantaa jopa parisuhteita, koska parisuhteen voimasuhteet menevät sekaisin, jos miehessä alkaa näkyä naiselle kuuluvia piirteitä ja toimintatapoja.

Kirjoittajan mukaan minun olisikin syytä katsoa peiliin ja oikeasti pohtia sitä, että olenkohan naismaisuuttani tuhonnut aikaisempia parisuhteitani ja olisiko viimein jo aika oppia elämään kuten miehet elävät ja lopettaa epämiehinen rakkaudesta ja tunteista jauhaminen. Elämässäni mukana olevat naispuoliset ihmiset häpeävät minua, vaikka eivät sitä ääneen uskalla sanoakaan. Käyttäytymiseni vuoksi heidän pitää elää omilla jaloillaan, koska minä en ole heikkouttani heitä tarpeeksi tukemassa ja ohjaamassa.

Samaan aikaan sain viestin, jossa minulle kirjoittanut nainen kiitti minua siitä, että ravistan blogillani ikiaikaista mieskuvaa, johon ei huivien käyttäminen ja neitimäinen käytös kuulu. Hän kirjoitti tuttavissaan olevan sekä miehiä että naisia, jotka eivät halua lukea blogiani, koska olen heidän mielestään olemukseltani liian neitimäinen ja se raivostuttaa heitä. Sain kunnian edustaa hänen viestissään rohkeudeltani jopa Tom of Finlandia, joka omalla esimerkillään on ravistanut monen ihmisen maailmankuvaa.

Saanen olla suora ja kysyä, että mitä vittua?

Tämä kaikki olisi ymmärrettävää, jos elettäisiin vielä 50-lukua, jolloin yhteiskuntamme asenneilmapiiri oli kuin kuusihuoneinen asunto, jossa sai elää vain siinä pienimmässä huoneessa. Tiedän, että yhteiskuntaamme jyllää taantumukselliset voimat, mutta ehkä omassa liberaalissa rakkauskuplassani en ole ymmärtänyt, että kuinka taantumuksellisia ne voimat lopulta ovatkaan. Tätä keskustelua ei kuuluisi enää käydä 2020-luvulla.

Herkkyys ei ole sukupuolisidonnainen asia niin kuin koko rakkauskaan ei ole sitä. Mieheltä tullut palaute on minulle lähes jokaisen esimerkin kautta täydellisen vierasta ajatusmaailmaa. Ensinnäkin parisuhteen määritteleminen heteronormatiiviseksi on jo lähtökohtaisesti kummallinen tapa lähestyä parisuhteita. Vielä kummallisempaa on väite siitä, että miehen herkkyys tuhoaa parisuhteita ja asettaa naisille paineita olla itse vahvoja.

Samalla kun sanotaan niin, sanotaan rivien välissä, että nainen on lähtökohdiltaan heikompi sukupuoli, joka ei ilman miehen vahvuutta pysy edes itsenäisesti jaloillaan. Toiseksi, jos mies elää noinkin harhaisen asenteen kanssa elämäänsä, niin hurjat paineet mies itselleen kannettavakseen asettaa kuvittelemalla, että hänen olkapäänsä ovat ne olkapäät, jotka tätä maailmaa kannattelee.

Eiköhän herkkyyden piilottaminen ja peittely johda useimmin eroihin kuin herkkyyden tunnistaminen ja sen näyttäminen. Puhumattakaan herkkyyden peittelemisestä johtuvia muita näkyviä lieveilmiötä, kuten alkoholismia, työnarkomaniaa ja väkivaltaista käyttäytymistä. Ihminen, on hän sitten nainen, mies tai mikä tahansa siltä väliltä, joka ei uskalla näyttää herkkyyttään on suuri henkilökohtainen tragedia ja niitä tragedioita olemme nähneet jo aivan tarpeeksi.

Miestä, joka ei ole tottunut näyttämään herkkyyttänsä ja heikkouttansa ei pidä kannustaa jatkamaan itsetuhoista käyttäytymistään, vaan häntä pitää kannustaa pääsemään siitä irti. Jos miehellä ei ole lupaa tai oikeutta olla missään tilanteessa ihminen, joka tarvitsee lohduttavaa olkapäätä, niin hän on pakotettu pysymään siinä ikiaikaisen ahtaassa miesmuotissa, joka puristaa miehen tunnemaailman niin pieneksi, että siihen lopulta kuristuu.

Minä olen sitä mieltä, että mies pystyy tarjoamaan toiselle ihmiselle tarvittaessa turvallisen olkapään eniten sellaisessa ihmissuhteessa, jossa hän tietää itsekin olkapään tarvittaessa saavansa. Ei ole olemassa mitään erillistä sukupuolta, joka on heikompi kuin jokin toinen niin kun ei ole olemassa erillistä sukupuolta, joka on lähtökohtaisesti vahvempi kuin toinen.

Olemme onneksi matkustaneet kauaksi maailmasta, jossa nainen on jokin avuton hahmo, jonka mies tulee valkealla ratsulla pelastamaan. Minulla ei ole koskaan ollut valkeaa ratsua enkä ole koskaan ketään ihmistä pelastanut. Ihmisen pitää itse pelastaa itsensä toisen ihmisen tuella ja kannustuksella kylläkin. Tuki minä voin olla, mutta en pelastaja. Niin kuin kukaan ei voi olla minullekaan.

Rakkaudesta se ei ole jättänyt minua paitsi, vaikka luonkin olemuksellani ja kirjoituksillani maailmankuvaa, joka on minulle kommentoineen miehen mukaan vaarallista parisuhteille. Olen saanut rakastaa omalla tavallani ja saanut kohdalleni rakkautta, vaikka en klassista miehistä voimanlähdettä välttämättä edustakaan. Itse asiassa olen sitä mieltä, että se on ollut jopa rakkauden kannalta rakentavampaa, että olen uskaltanut pitää arpiani näkyvillä.

Vaikka olenkin syvästi otettu Tom of Finland vertauksesta, niin se on vähän liian kaukaa haettu. En ole sitä lähimainkaan. Touko Laaksosen vaikutus suomalaiseen homoeroottiseen kuvataiteeseen on mittaamaton. Hän eli homoseksuaalina aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli Suomessa vielä rikos. Eikä hän siskoansa lukuun ottamatta kertonut edes sukulaisilleen suuntaustaan, vaan se tuli heille ilmi vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Tämä olkoon esimerkkinä meille kaikille, että toivottavasti meidän herkkyytemme ei tule esille vasta kuolemamme jälkeen, vaan voimme olla sukupuolesta riippumatta mitä ikinä tahdomme ollakaan. Sen pitäisi olla tässä ajassa jo itsestäänselvyyttä, mutta ei tunnu silti olevan. Minä kirjoitan kaulahuiveja käyttävänä miespuolisena henkilönä rakkausblogia ja en ole koskaan kuvitellut sohaisevan sen yhtään mitään yhteiskunnallista asennetabua. Jos niin onkin, niin sitten pitää vain jatkaa kirjoittamista. Valuttaa herkkyyttä sanoina ulos ja raivostuttaa sillä joitakin sukupuolisidottuja ihmisiä. Se olkoon heidän oikeutensa ja heidän ei tarvitse muuttua.

Onneksi ei minunkaan. Olisi surullista elää jonkun muun elämää kuin omaa elämäänsä.

Suosittelemme