Havaintoja parisuhteesta

Kuka teillä valitsee sohvan paikan?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sohvan paikka.

Varoituksen sana. Nyt tulee pitkä päivitys. Mutta se on lyhyt siihen nähden, kuinka pitkältä tämä viikko on tuntunut.

Vaimo on yksin kesälomalla.
Ensimmäinen viikko sujui ihan hyvin. Hän oli mökillä. Tällä viikolla hän oli kotona. Oli sateinen viikko.
Jotenkin uumoilin, että tästä ei hyvä heilu.

Olin oikeassa. Jo maanantaina tullessani töistä, hänellä oli kertova katse.
Nuuhkailin ulko-ovelta, että tuoksuisiko joku herkullinen pata. Ei tuoksunut. Ilman täytti kuumentuneen läppärin sähköinen haju.

Vaimo oli saanut päivän kulumaan Tori.fi-sivustolla. Olen ostanut meille uuden sohvan, hän ilmoitti.
Hän näytti sohvaa minulle koneelta. Sellainen vanha.

Vaimo tykkää vanhoista huonekaluista.
Mitä vanhempi ja homeisempi, niin sitä varmemmin se on meillä.
Vietiin neljä vuotta vanha 550 euroa maksanut sohva pois. Haettiin tilalle 25 euroa maksanut 50-luvun sohva.

Se sopikin hyvin meille. Olohuoneemme näyttää museolta. Vitsailinkin leikkisästi vaimolle, että laitetaanko huonekalujen eteen sellainen nauha ja ei saa koskea-kyltti. Vaimoa ei naurattanut.

Pelkään, että huonekalumaku siirtyy miehiinkin. Kohta hän raahaa jonkun vanhan ja haisevan 50-luvun Joken huonekalujen sekaan lojumaan. Minä saan lähteä. Hän tosin sanoi, että miehen pitää olla moderni.

Ei sovi sellainen 50-luvun asenteen omaava mies, joka pitää vaimoaan keittiössä vankina. Iltalomilla pääsee makuuhuoneeseen. Nyt sitten yritän sovittaa 70-luvun lopulla syntyneen modernin miehen persettä 50-luvun kiikkutuoliin.

Laitettiin sohva vanhan tilalle. Sitten alkoi neljän päivän helvetti.
Sohva ei millään sopinut vanhan tilalle. Oli vaihdettava järjestystä.

Siihen käytettiin vapaapäiväni. Ensin tyhjennettiin kirjahylly. Siirrettiin se vastapäiselle seinälle. Sohva laitettiin kirjahyllyn tilalle. Ei sopinut. Huone näytti liian raskaalta. Minä huusin, että sanonko mikä tässä raskasta on.

Seuraavaksi kannettiin huoneen toisessa päässä olevaa lipastoa kuin ruumisarkkua. Olin jo siinä kohtaa niin poikki, että aloin fantasioida, että pääsisi lepoon sinne lipaston sisälle.

Vaimo antoi ohjeita. Milli vielä eteenpäin. Kaksi taaksepäin. Kokeillaan sohvaa vielä sittenkin tuon kirjahyllyn paikalle. Kello 21.37 keitin päiväkahvit. Lipasto oli nostettu takaisin sille paikalle, jossa se olikin.

Hiki oli valunut silmilleni. Tuskin näin vaimoani, joka tanssi nojatuolien kanssa ja etsi niille oikeaa kohtaa lattialle tiputettaviksi. Eletty Elämä alkoi vilistä silmieni edessä. Rukoilin ensimmäistä kertaa aikuisiässä, että seuraavassa elämässä syntyisin sinkuksi.

Lopulta vaimo istui viereeni ja sanoi, että kylläpä tällainen järjestyksen vaihtaminen piristää kummasti. Olin niin hiljaa kun ihminen vain voi olla. Vielä ennen nukkumaanmenoa hän avasi jonkun salaisen luukun seinästä, josta pullahti ulos tuhansittain sohvatyynyjä, joista hän valitsi 50 sopivinta sohvallemme.

Seuraavana päivänä tulin töistä. Oli taas sadellut. Sama saatanallinen sähkön haju nousi sieraimiini. Olen ostanut nojatuolin, yöpöydän, verhot ja makkariin lipaston.

Istuin 50-luvun sohvaan ja huusin sisäisesti. Se kuului naapuriin asti. Minä tiesin mihin tämä johtaa, jos vaimon loma ei kohta loppuisi. Verhot laitettuaan hän huomaa, että nyt kyllä ei matto sovi ollenkaan verhoihin. Sitten vaihdetaan matto. Kun matto on paikoillaan hän huomaa, että lattia ei sovi ollenkaan maton väreihin. Lopulta kun koko lattia on vaihdettu ja viimein ajattelee kaiken olevan kunnossa. Sitä tulee töistä ja lysähtää vanhan sohvan syleilyyn, sieraimissa leijuu kuitenkin se sama sähkön haju ja vaimo ilmoittaa, että löysin meille uuden asunnon Etuovi.comista.

Meillä on nyt uudistettu olohuone. Se näyttää ihan mummolalta. Oikeastaan huoneesta puuttuu enää se mummo.
Jos jollain on myytävänä hyvä olohuoneeseen sopiva mummo, niin vaimoon voi ottaa yhteyttä. Uskon että ostaa.

Itse toivon sellaista balsamoitua mummoa. Helppokäyttöisempi.
Sitä paitsi oikea mummo olisi minun tuurilla kuitenkin sellainen vittuileva mummo, joka kotiin tullessani istuisi meidän kiikkutuolissa ja huutelisi minulle, että ennenvanhaan miehet olivat miehiä eikä tuollaisia marjanpoimijoita niin kuin sinä.

Vaimolla on vielä kaksi viikkoa lomaa. Saatana jos sade jatkuu. Tänään hän ohimennen ilmoitti, että nyt kun huonekalut on eri paikoilla, niin taulut ja lamput ovat ihan väärissä paikoissa.
Täten minä anonkin perhepoliittista turvapaikkaa itselleni kahdeksi viikoksi. Voisiko joku toinen perhe ottaa minut turvaan.

Palaan kotiperheeseeni taas kun vaimon loma on loppunut.

 

X