”Kukaan ei ole hylännyt ketään, vain vanhemmat erosivat”

”Ihan pakko kommentoida tuota ”huoraäiti” julkaisua.

En viitsi julkisesti, kun ryhmässä varmasti paljon tuttuja ja asiakkaita. Läheiset ihmiset tosiaan ovat pahimpia ja se miten he tuovat asian julki. Omalla kohdalla kävi lähes samoin, mutta olin vain ystävystynyt miehen kanssa, joka avasi silmät minun oman elämän synkkyydestä. Ei ollut normaalia pysähdellä kotimatkalla hengittelemään, kun kodin lähestyessä ahdistus kasvoi ja tuntui, että tukehdun. Koko ajan piti keksiä tekemistä kodin ulkopuolella.

Huomaamatta vuosien aikana olin muuttunut  kotiorjaksi jota pystyi syyttämään kaikesta ja jolta sai vaatia kaikkea. Arki kyllä sinällään sujui, ei ollut fyysistä väkivaltaa, kun ei vaan liikoja miettinyt. Olin suorittaja, perfektionisti.. eihän saa tuottaa pettymystä.

Tämä hyvä ystäväni joka oli mies.. oli positiivinen, iloinen ja siis ennen kaikkea hyväntuulinen ihminen. Hiljalleen aloin huomaamaan, että oma elämä oli täynnä suorittamista ja miellyttämistä toista kohtaan ja puoliso lähelläni oli kiukkuinen ja pahantuulinen, vaikka olisin mitä tehnyt. Kunnioitus ja arvostus puuttui täysin, vaikka aina sanoi arvostavansa, mutta näytöt vain puuttui, tai se oli hänen mukaan arvostusta, että hän kävi töissä ja elätti perheensä.

Myös minä kävin töissä, mutta sitä ei ikinä huomioitu. Lopulta päätös kypsyi ja muutin pois. Siitä se ryöpytys alkoi, syyttely ja syyllistäminen lasten hylkäämisestä, pettämisestä jne. Eihän kaikki näy ulospäin, jos kulissit pysyy hyvin kasassa ympärillä. Lapset todellakin asuvat vuoroviikoin molempien vanhempien luona tasapuolisesti. Kukaan ei ole hylännyt ketään. Vain vanhemmat erosivat. Suku käänsi minulle selkänsä sekä muita läheisiä ihmisiä. Koomisinta sinällään, koska exäni kanssa tullaan nykyään hyvin toimeen, mutta useat ihmiset eivät silti hyväksy tilannetta. Pahin on oma isäni, joka pitää yhteyttä exääni, mutta minulle ei puhu, vaikka oltaisiin samassa paikassa. Tästä siis jo 2,5vuotta aikaa.

Tärkein pointti näissä tilanteissa tosiaan se, että ne tärkeimmät pysyy matkassa. Heitä ei tarvitse jotka eivät hyväksy toisten päätöksiä koskien jokaisen omaa elämää. Elämä voi olla eron jälkeen hyvää tai sitten huomattavasti parempaa.”