Kulissi on epäonnistumista, ero onnistumista
Rakkaus.
Kuinka kaunis asia se onkaan. Sitä voi rakastaa tuhansia eri asioita.
Parisuhderakkaus.
Kuinka kaunis asia se onkaan. Ihmisten välillä viipyilevä elämääkin suurempi tunne. Tunne, joka saa erilaisia muotoja. Milloin se näyttäytyy suurena välittämisenä, milloin kehoa polttavana haluna ja milloin turvaa antavana kumppanuutena.
Kunnes tulee se hetki parisuhteessa, kun rakkaus häviää ja jäljelle jää pelkkä parisuhteen itseisarvo. Niin ei käy tietenkään kaikille ja on heitäkin, joita se ei haittaa. Parisuhde on yhdessä sovittu kulissi, jonka annetaan näyttää ulkopuolelle loistonsa, mutta jonka sisältä on kaikki hävinnyt.
Kuten asian ilmaisi eräs kulississa elävä nainen. Ei hän enää miestään sanonut rakastavansa. Oikeastaan hän ei tuntenut miestään kohtaan yhtään mitään. Hän ei välittänyt edes siitä, että mies hakee kosketuksensa toisaalta. Miksi hän olisikaan, koska teki itse samalla tavalla. Avioliittoaan ja kulissiaan he eivät olleet valmiita rikkomaan. Näyttävät hyvältä perheeltä yhteisessä lomakuvassa. Jopa niin hyvältä, että ulkopuolelta kadehditaan. Tietämättä, että parisuhde on loppunut jo vuosia sitten ja jäljellä on kauniit kulissit.
Ei ongelmaa. He ovat päättäneet elää niin. Kenelläpä meistä on varaa heitä moralisoida. Ei minulla ainakaan.
Mutta sitten. Sittenpä ollaankin ongelmallisen asian edessä. Kulissi, jossa toinen osapuoli kärsii. Suhde, josta ei uskalleta lähteä. Iltaisin sisällä hakkaakin raivokas tyhjyyden tunne. Viiltävä kosketuksen ja rakkauden kaipuu. Kaipuu, joka hetkeksi sammuu uuden sisustuksen tai kevyen nousuhumalan ajaksi. Palatakseen entistä painavampana takaisin. Ajatellaan, että ero olisi epäonnistuminen, mutta ei osata ajatella, että siinä tilanteessa ero olisi onnistuminen ja kulissi epäonnistuminen.
Siinä tilanteessa rakkautta ruoskitaan hengiltä. Jos nyt ei koko rakkauden käsitettä, niin parisuhderakkautta ainakin. Jos sitä ei edes kaipaisi, niin kaikki olisi hyvin. Tai jos kosketuksen hakisi jostain muualta, niin kaikki olisi hyvin. Vaan siinä tilanteessa mikään ei ole hyvin, jos sormet harovat vain materiaa, vaikka haluaisi tuntea niiden päässä hengen. Siinä tilanteessa parisuhde on epäonnistumista.
Kuinka me jaksamme kauhistella suuria erolukuja. Miten meistä on tullut parisuhteisiin kykenemättömiä. Milloinkaan, emme siis milloinkaan tunnu kauhistelevan sitä ajatusta, että niin monet päättävät olla eroamatta. Päättävät valita kulissin ja tyhjyyden.
Eikö siitä pitäisi olla enemmän kauhuissaan, sillä siinähän hukkaa jo elämänsä tai ainakin elämän tärkeimmän asian,
Rakkauden.
Kommentit
Jokaisella on oikeus elää miten elää, mutta aina jotenkin osuu silmään tuo ” olemme päättäneet elää näin, olemme?” Onko yhdessä sovittu näin, vai onko tilanne ajautunut siihen itsestään ajan kanssa ja toinen, tässä nainen sanoo, että olemme päättäneet elää näin, eli tehnyt oletuksen, että tämä riittää hänelle, niin riittää myös toiselle. Usein mietin, että mitä tapahtuu, jos se toinen ei haluakkaan elää näin ja haluaa repiä kulissit riekaleiksi, tapaa jonkun muun ja rakastuu. Kuinka kauan ihminen pystyy elämään ilman tunteita ketään kohtaan, koska hyvin useasti se väistämätön tapahtuu ja ihminen rakastuu, johonkin toiseen, kun puolisoon, koska ihminen on ihminen ja kahden toistaan rakastamattoman ihmisen väliin mahtuu koko maailma. Mitä sitten, voidaanko erota sivistyneesti? Näitä juttuja lukiessa yleisemmin ei voida.
Joten kulissi suhteessa elävän kannattaa miettiä mitä jos se toinen ei halua jatkaa tätä ”me ” elämää. Mitä sitten?
Kommentit
Meillä elää tosi syvässä tuo eron aiheuttama ”epäonnistumisen” kokemus ja itsensä ruoskiminen. Eikö olisi aika kääntää suuntaa ja ajatella, että onnistuimme parisuhteessamme 2, 7, 15 tai 34 vuotta? Onnistuimme rakkaudessa ja yhteiselossa, onnistuimme yhdessä tuon yhteisen ajan verran. Mutta nyt on tultu T – risteykseen, josta lähdetään eri suuntiin. Uskon, ettei kukaan eroa kovin kevyin perustein. Eromatka on kuitenkin niin pitkä ja raskas prosessi ihmismielessä. Toivon, sinulle juuri eroavalle, armoa itseäsi kohtaan!
Jokaisella on oikeus elää miten elää, mutta aina jotenkin osuu silmään tuo ” olemme päättäneet elää näin, olemme?” Onko yhdessä sovittu näin, vai onko tilanne ajautunut siihen itsestään ajan kanssa ja toinen, tässä nainen sanoo, että olemme päättäneet elää näin, eli tehnyt oletuksen, että tämä riittää hänelle, niin riittää myös toiselle. Usein mietin, että mitä tapahtuu, jos se toinen ei haluakkaan elää näin ja haluaa repiä kulissit riekaleiksi, tapaa jonkun muun ja rakastuu. Kuinka kauan ihminen pystyy elämään ilman tunteita ketään kohtaan, koska hyvin useasti se väistämätön tapahtuu ja ihminen rakastuu, johonkin toiseen, kun puolisoon, koska ihminen on ihminen ja kahden toistaan rakastamattoman ihmisen väliin mahtuu koko maailma. Mitä sitten, voidaanko erota sivistyneesti? Näitä juttuja lukiessa yleisemmin ei voida.
Joten kulissi suhteessa elävän kannattaa miettiä mitä jos se toinen ei halua jatkaa tätä ”me ” elämää. Mitä sitten?