Havaintoja parisuhteesta

Kulta, jos sinua vituttaa, niin sano se minulle!

7.5.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Havainnoinnin kohteena parisuhde. Havainnoinnin aikamääre kuusi vuotta. Se on se aika, kun olen kirjoittanut blogiani. Havainnoinnin lähteet blogin kautta saamani viestit ja kommentit.

Naisen kokemat ahdistuksen ja vitutuksen aiheet puolison tavassa olla parisuhteessa: kykenemättömyys kommunikaatioon, mykkyys, tunnekylmyys, laiskuus ja koskemattomuus.

Miehen kokemat ahdistuksen ja vitutuksen aiheet puolison tavassa olla parisuhteessa: jokaiseen asiaan puuttuminen, tarve kouluttaa, oikeassa olemisen pakko, jyrkkyys ja kostonhimo.

Älkää ampuko viestintuojaa. Tämä on kärjistetty lista siitä otannasta, joka minulla on käytettävissä. Myönnettäköön, että kuuden vuoden aikana saamieni viestien ja kommenttien suhdeluku on naisen kymmentä viestiä vastaan miehen yksi viesti. Pääosin saan viestejä pitkässä heterosuhteessa olevilta naisilta, jotka kaipaavat jotain aivan muuta kuin omassa suhteessaan saavat.

Puretaan listoja hieman palasiksi. Tyypillinen viesti, jossa nainen kuvaa suhteensa tilaa menee kutakuinkin niin, että nainen on tyytyväinen arkeensa, joka rullaa ihan kivasti. Arjen sisältä on vain kaikki romantiikka ja intohimo hävinnyt. Mies ei suostu puhumaan tärkeistä asioista, seksi on mekaanista panemista, jos edes sitäkään, arjen pienet kosketukset ja sanat loistavat poissaolollaan ja mies viettää aikaa enemmän muualla kuin naisen kanssa. Riitoja ei välttämättä ole, mutta eipä juuri muutakaan.

Niiden harvojen miesten osalta, jotka minulle kirjoittavat, parisuhteen kipupisteet ovat myös kovin yhteneväisiä keskenään. Tunne, että ei riitä sellaisenaan, vaan rakkauden ehtona on muuttuminen. Muokkautuminen joksikin naisen haluamaksi mielikuvaksi miehestä. Eniten tämä heijastuu arjen tekemisten osalta. Tuntuu, että olisi vain yksi tapa tehdä asioita ja arjessa tapahtuva kouluttaminen siihen, että mies oppii oikeille tavoille. Ei riitä, että mies tekee asioita, vaan asiat pitää vielä tehdä yhdellä oikealla tavalla ja se ei ole se tapa, jolla mies on asiat tottunut ennen kyseistä parisuhdetta tekemään. Kompromissina on se, että tehdään naisen tavalla.

Kahdella parisuhteessa olevalla ihmisellä saattaa olla erilaiset tarpeet tulla kohduksi parisuhteessaan. Jos päivästä toiseen tuntuu siltä, että ei saa tarvitsemiaan kosketuksia, sanoja tai annosta muuta romantiikkaa, niin ihminen saattaa pian olla edes pyytämättä sitä ja sopeutuu tilanteeseen. Aivan samoin saattaa käydä silloin, kun on tunne, että ei ole riittävä sellaisenaan, vaan alati koulutuksen kohteena. Helpompi on antaa periksi ja alkaa elämään jonkun toisen elämää kuin itsensä, miellyttääkseen toista niin, että tuntee ansaitsevansa hänen rakkautensa.

Niin kuin kävi miehelle, joka lehdessä olevassa artikkelissa kertoi miellyttämisen menneen niin pitkälle, että huomasi asuvansa vaimonsa unelmoimassa omakotitalossa, jossa hän itse ei olisi halunnut asua, käyttävänsä heille hankittua vaimon toivomaa koiraa iltapissalla, vaikka mies itse oli lievästi allerginen koirille ja viettävänsä aikaa vaimon toivoman sisustuksen keskellä, joka oli miehen mielestä aivan kauhea. Vapaudenkaipuulleen ja omana itsenä olemiselle miehellä oli autotallinsa, jossa kukaan ei määritellyt ehtoja hänen olemiselleen.

Tai niin kuin kävi minulle kirjoittaneelle naiselle, joka antoi periksi miehen koskemattomuudelle sekä seksittömyydelle ja tuli hankkineeksi miehen koskettamaan häntä sivusuhteen turvin, jossa hän saa yhäkin tarvitsemansa huomion itselleen. Sekä esimerkin mies, että esimerkin nainen elää siis itselleen oikeampaa elämää jossain toisaalla kuin yhdessä.

Toisinaan tuntuu siltä, että olemme valmiita menemään äärimmäisyyksiin, kunhan vain voimme välttää tarpeittemme ja toiveittemme sanomisen toisillemme. Listat, jotka kirjoituksen alkuun kirjoitin, ovat molemmat merkkejä suuresta kommunikoinnin vajeesta. Siitä samasta ongelmasta, joita monista parisuhdetutkimuksistakin saamme lukea. Elämme valtavassa kommunikaatiovajeessa parisuhteissamme.

Joskus puhuminen on vain pakko aloittaa.

Jos ei saa kosketuksia, pitää avata suu ja toivoa niitä. Jos ei senkään jälkeen saa haluamaansa, niin pitää tehdä johtopäätöksiä. Jos tuntuu siltä, että asioita pitää tehdä vain toisen tavalla ja että on olemassa vain yksi totuus, niin pitää vain avata suu ja sanoa, että tämä ei käy. Minulla on toinen tapa tehdä ja teen sillä tavalla. Jos senkin jälkeen koulutus ja nalkutus jatkuu, niin pitää tehdä johtopäätöksiä. Kenenkään ei ole tarpeellista jäädä pölyyntymään ilman kosketuksia koriste-esineeksi kirjahyllyn päälle eikä kenenkään tarvitse sietää omassa kotona koulutettavan lemmikkieläimen roolia.

Ratkaisu ei saisi olla se, että luovuttaa, koska sillä tavoin pääsee helpommalla. Pian sitä huomaa asuvansa talossa, joka tuntuu kuin asuisi jossain itselle tuntemattomassa paikassa tai sitten huomaa olevansa salaa kollegan kosketeltavana ja tyhjentämässä puhelimensa viestihistoriaa. Molemmat ovat vain merkki pakenemisesta.

Pystymme kyllä parempaan jos oikeasti niin haluamme.

Suosittelemme