Havaintoja parisuhteesta

”Kun ihmiselle antaa vapauden, hänen ei ole tarvetta karata”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Erosin juuri 14 vuoden ihmissuhteesta, missä pettämistä oli puolin ja toisin. Viimeksi minun puolestani. Eksän reaktio oli hurja. Huolimatta hänen omasta historiastaan.  Hänelle oli työnsä puolesta paljon reissuja ja hän sai reissata yhtenään etelässä hotelleissa ja käydä risteilyillä. Ja se ”verkostoituminen” on ollut melko huolellista.

Itse en koskaan pettämisestä loukkaantunut varsinaisesti. Loukkaannuin siitä, ettei mies vaivautunut ilmoittamaan, että on kunnossa, kun ei tullut kotiin. Ja tuntui pahalta hoitaa kotia ja lapsia yksin, kun toinen makasi krapulassa tai kun pikkujouluaikaan oli joka viikonloppu joku meno.

Tuntui pahalta, kun entinen anoppi eron jälkeen soitti ja haukkui minut pystyyn. Oli poika äidilleenkin laulanut kuinka petollinen minä olin. Oli vain unohtanut kertoa omista seikkailuistaan.

Minun avioliittoni kaatui siihen, miten mies reagoi minun tekemisiini. Vaikka en tehnyt mitään, mitä minulle oli jo tehty. En tehnyt sitä kostaakseni, mutta en kadu hetkeäkään. Tapahtunut olisi voinut mielestäni parhaimmillaan jopa jalostaa suhteemme paremmaksi. Olisi voitu herätä ajatukseen, että miten toinen toisiamme olisi pitänyt kohdella. Tehdä korjausliikkeitä puolin ja toisin. Mutta ei, minun olisi pitänyt hävetä ja katua. Ja elää seurannan alla.

Mutta hyvä näin. Heräsin siihen, että minun avioliittoni oli enemmän omistus- kuin rakkaussuhde. Jossa minua rangaistiin siitä, että minäkin tein virheitä. Niitä samoja mitä toinen on tehnyt.

Seuraavassa ihmissuhteissani en hyväksy pettämistä. Ja aion itsekin olla rehellinen. Vaikka se tarkoittaa myös sitä, että minä uskon, ettei toisen hyvä ole minulta pois.

Ja vaikka toista rakastaa ja kunnioittaa, se ei itsestään sulje muita luonnollisia viettejä pois. Ja niitä voi tulla eteen tai sitten ei. Ja itse en henkilökohtaisesti pidä niitä enää virheinä. Pidän sitä elämänä. Ja elämä on aika huikeaa, kun siihen suhtautuu lempeästi ja avoimesti. Ja niin pitäisi suhtautua myös kumppaniin.

Hullunkurista valita kumppanikseen viehättävä ja miellyttävä yksilö. Mahtava tyyppi. Jonka haluaa sitten pitää yksin itsellään.

Kun ihmiselle antaa vapauden, sen ei ole tarvetta karata.”

X