Kun kuolemakaan ei meitä erota.

On nainen. On mies. On syksyinen lauantaipäivä. On ympärillä ystävät ja suku. Sanotaan tahdon. Leikataan kakku. Tanssitaan häätanssi. On onnen ja liikutuksen kyyneleitä. Nainen saa miehensä. Mies saa naisensa. Ikuisen rakkauden merkkinä tämä sormus. On kokonainen yhteinen elämä. On rakkaus. On iho, jota vasten kosketuksensa kevyesti painaa. On huominen.

Tulee häiden jälkeinen maanantai. Mies lähtee töihin, jättää viestin: ”Hyvää huomenta rakas vaimoni. Kyllä elämä on ihanaa. Sinä tuot elämääni niin paljon hyvää ja kaunista. En ole koskaan kuvitellut, että löytäisin ihmisen, jonka kanssa on näin hyvä. Kiitos, kun olet rinnallani. Rakastan sinua, vaimo.”

Maanantain jälkeen tulee tiistai. Nainen herää aikaisin aamulla miehen kellon soittoon. Silittää kevyesti miehen selkää. ”Nähdään illalla rakas, minä rakastan sinua”, nainen sanoo miehelleen. Mies hymyilee. Pian naisen puhelimeen tulee viesti: ”Ollaan niin onnekkaita, kun meillä on toisemme. Niin paljon sinua rakastan.” Ikuinen rakkaus, ikuinen onni, kunnes kuolema meidät erottaa.

Rakkaus on väkevä voima. Edes kuolema ei meitä erota. Jää sanat, jotka ehdimme sanoa. Jää muistot. Jää ihollemme kosketukset kuin merkkinä ikuisuudesta. Jää ympärille ihmiset, jotka ovat lohtu ja turva. Jää ikävä. Jää lohduton suru. Jää rakkaus. Jää rakkaus, joka ei koskaan kuole. Rakkaus, joka on väkevämpi kuin kuolema. Rakkaus, joka ei koskaan katoa. Rakkaus, joka ohjaa läpi lohduttoman surun. Rakkaus on voima, joka vie perille. Rakkaus, jonka keskellä on valo, jota kohti kulkea. Rakkaus, joka liikuttaa näitäkin sanoja. Rakkaus, joka yhdistää meitä silloin, kun toisiamme eniten tarvitsemme.

Tulee tiistai-ilta. Mies ei avaa ulko-ovea. Ei hänen tarvitse. Hän on jo sisällä. Hän on rakkautena naisen sisällä. Hän on kosketuksina, sanoina, muistoina, lohtuna, rakkautena ja ikuisuutena. Siellä hän sanoo aamuisin: ”Vaimo, minä rakastan sinua.” Siellä on hyvä olla. Turvassa. Ikuisen rakkauden tilassa. Yhdessä kulkemassa kohti huomista.

On kokonainen elämä. On rohkea, kaunis nainen. On muistoissa mukana mies. On heidän yhteinen tarina. Kirjoitettu sivuille, joita reunustavat kultaiset reunat. On ympärillä rakastavia ihmisiä. On maailman ihanin pellavapäinen poika. On surun, liikutuksen ja onnen kyyneleitä. Ikuisen rakkauden merkkinä nämä muistot. On syksy. On talvi. On kevät, joka sulattaa talven kuoret. On kokonainen elämä. On rakkaus. On rakkaus. On huominen.

On ikuisesti sanat: ”Minä rakastan sinua, vaimo.”

On rakkaus, joka on väkevämpi kuin kuolema. 

 

Teksti on omistettu rakkauden merkitsemälle parille. Heidän avioliittonsa ei kestänyt montaa päivää, mutta rakkaus elää ikuisesti. Koska rakkaus on väkevämpi kuin kuolema. Teksti on omistettu heidän rakkaudelleen. Teksti on omistettu miehen muistolle. Ennen kaikkea, teksti on omistettu rohkealle ja kauniille naiselle, jonka sisällä sykkii rakkaus, jonka voima kuljettaa kohti huomista.

Nainen kirjoitti minulle viestin. Kertoi suuresta surustaan. Kertoi suuresta rakkaudestaan. Pyysi, että voisinko kirjoittaa muutaman sanan muistotilaisuuteen. Naisen rakkaus kosketti minua. Naisen sisällä asuva voima, joka surunkin keskellä jaksaa loistaa. Tietenkin minä halusin kirjoittaa. Me olemme täällä toisiamme varten.

Kaiken menetyksen keskellä nainen haluaa kertoa meille. Antakaa rakkaallenne tänä iltana suudelma. Kertokaa, kuinka onnellisia olette. Niin hän kirjoitti minulle. Muistutuksena. Antoi luvan julkaista tämän kaiken. 

Omistettu rakkaudella, muistoa kunnioittaen.