Havaintoja parisuhteesta

”Kun olin kahdeksan, pyysin äidiltä, että voisitteko erota”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kokemuksia lapselta, joka toivoi ja toivoi edelleen vanhempiensa eroavan. Mun vanhemmat ovat olleet yhdessä yli 40 vuotta, äiti on ollut 13-vuotias, kun alkoivat seurustella. Riitelyä on kestänyt koko sen ajan, kun olen elänyt, yli 30 vuotta. Iskä on juonut melkein yhtä kauan. Harrastanut sivusuhteita, myös äidin entisten ystävien kanssa. Ja aina vaan äiti jää siihen, kestää kaiken paskan mitä eteen tulee. Katkeroituu vuosi vuodelta enemmän.

Kun olin 8, pyysin äidiltä ääneen, että voisitteko erota? Olen pyytänyt sitä vuosien aikana muutamia kertoja uudelleenkin, enää en jaksa. Muutaman kerran vuodessa äiti avautuu meille lapsille, että nyt hän ottaa avioeron. Ikinä se ei kuitenkaan toteudu. Oon joutunut sanomaan omalle äidilleni, että älä työnnä paskalastiasi omien lastesi niskaan. Se voi kuulostaa itsekkäältä, mutta lapsi olen heille edelleenkin, vaikka ikää on yli 30, enkä halua kuunnella sitä riitelypaskaa yhä edelleen, kun oon kärsinyt siitä koko mun lapsuuden.

Se vaikuttaa myös omiin parisuhteisiin, oon vannonut itselleni, että elän mielummin yksin kissojen kanssa koko loppuelämän, kuin sellaisessa ”parisuhteessa” jossa omat vanhemmat elää.

En pysty millään järjellä ymmärtämään, miksi joku uhraa oman onnellisuutensa ja mielenterveytensä. Tekosyyt vaan vaihtuu vuosien varrella, ei voi erota koska lapset pieniä, ei voi erota koska talo ei ole valmis, ei voi erota koska koirat, ja nyt ei voi enää erota kun on jo ikää eikä pärjäisi taloudellisesti. Ja se katkeroitunut kitinä siitä, miten paskaa oma elämä on, jatkuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Eikä pidä ymmärtää väärin, isä todella on mulkvisti ja kusipää silloin, kun on ottanut viinaa, eli vuoden lähes jokaisena päivänä osan päivästä. Haukkuu vuorotellen vaimon ja omat lapset laiskoiksi luusereiksi, koska ei henkiseltä pienuudeltaan kestä sitä, että lapset menestyvät paremmin kuin hän itse. Äidistä välitän syvästi, vaikka marttyyrin viitan sovittaminen onkin todella turhauttavaa, kun kaikki ratkaisun avaimet olisivat käsissä, jos niitä vaan käyttäisi.

X