”Kun päätin vihdoin lähteä, löysin lopulta itseni”

”Tästä on jotenkin vaikea kertoa. Tavallaan pelkään että saan itse syyt niskaani. Etten muka ollut tarpeeksi hyvä, kunnollinen tai rakastettava.

Minä vain väsyin. Väsyin siihen että maksoin kaiken, tein kaikki kotityöt, kävin kaupassa sekunnin tarkasti, muistin kaikki keskustelut muiden ihmisten kanssa sanatarkasti äänensävyä ja kehon asentoa myöten, jaksoin vaikka olit aina kipeä joko kehosta tai mielestä, kestin vaikka huusit, löit nyrkin seinään, uhkasit tappaa itsesi ja kerran kuristit, annoin seksiä koska pidit sitä oikeutena parisuhteessa, painostit ja väsytit.

En tiedä miten. Mutta jaksoin aina puolustaa itseäni. Jaksoin aina huutaa takaisin. Jaksoin aina argumentoida itseäni. Jaksoin aina perustella ja käyttää faktatietoa asiassa kuin asiassa. Jaksoin aina kaiken työn, palkkatyöt, opiskelut, kotityöt ja lapsen hoidon.

Jaksoin lohduttaa kun vajosit mielen demoniesi valtaan, jaksoin kannatella sinua, vaikka välillä luulin että itse menetän järkeni. Ja menetinkin. Väsyin. Olin niin kovin väsynyt, yksin ja häpeissäni. Miten tässä näin kävi?

Sinä lupasit suojella, rakastaa ja pitää turvassa. Kaikesta huolimatta teit sen. Omalla tavallasi. Yritimme pelastaa jotain joka oli rikki ja muuttunut toisenlaiseksi. Kasvoimme eri suuntaan sillä samalla tuhoisalla polulla.

Olit perinteen mies, kapeakatseinen. Minä liberaali sukupuoltani ja seksuaalisuuttani etsivä. Tavallaan päästit minut vapaaksi itsestäsi jo silloin kun sovimme avoimesta suhteesta. Suhde oli jo rikki. Emme asuneet yhdessä ja mietimme mitä teemme. Itse annoin sinulle vapauden mihin vain. Tässäkin kohtaa asetit tiukat rajat mikä on sallittua minulle. Et pitänyt naisia uhkana, et nähnyt naisia samanarvoisena kohteena mustasukkaisuudellesi kuin miehiä.

Ajattelin että miksi annan sinun hallita kaikkea elämässäni. Rahojani, vapaa-aikaani, mieltäni, kehoani, ihmissuhteitani. Ja päätin että se riitti. Elän vain kerran. Kun päätin lähteä lopullisesti, löysin itseni. Muunsukupuolisen panseksuaalin ja elän transnaisen kanssa.

Ehkä kaikesta toksisuudesta, arvojemme ja elämänkatsomuksiemme eroavaisuuksista huolimatta vuosikymmenen yhdessä kituuttamisen jälkeen siellä sydämen sopukoissa oli vielä se ihminen joka olit silloin tavatessa. Se ihminen sanoi, että ei ikinä satuta minua ja jos tekee niin hän antaa minun mennä.”