Havaintoja parisuhteesta

”Kun saisi edes pienen hetken sanoakseen kiitos”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olin sairaalassa sellaisessa tilassa, että kaikki muut aistini pelasi paitsi näkö. En myöskään kroppaani kyennyt käyttämään. Makasin ja aistin kaiken ympäriltäni, kuulin, haistoin, tunsin.

Äitini oli vierellä, kuulin hänen ja hoitohenkilökunnan keskustelut sekä äitini puhelut lähipiirille. En kyennyt itse ottaan kontaktia mitenkään. Tämä tila taisi kestää vain tunteja, mutta se hätä ja toivo mielessä, että saisi edes minuutin kommunikoida vielä, mikäli seuraavana olisi ollut poistuminen tästä maailmasta.

Se minuutti oli siinä hetkessä hartain toiveeni ikinä. Siinä olisin kertonut kuinka kiitollinen olen saadusta elämästäni sekä läheisistä, rakkaudesta ja siitä kuinka rakastin. Olisin kiittänyt ja kertonut olevani onnellinen. Siinä kerkesi pohtia sitä kuinka tärkeätä nämä asiat on sanoittaa läheisille.

Myös itsekkäistä syistä, sillä kun se oikeasti viimeinen hetkeni joskus koittaa haluan sen olevan levollinen. Haluan voivani kokea eläneeni niin, että mitään ei jäänyt kesken tai joutuisi katumaan. En ole hukuttanut rakkaitani rakkauden sanoihin tai jatkuvasti heille kerro, kuinka heitä arvostan, mutta silti heille siitä kerron. Teoillani, sanoillani, kosketuksella, kirjeillä.

Sen koen itselleni sopivaksi poluksi, koska eläessäni sitä viimeistä minuuttia haluan kokea sekä sydämessä, että mielessä kaiken olevan hyvin. Kaiken olevan balanssissa, sekä vastoinkäymisten, eripurien, että niiden ilojen, rakkauden, halauksien ja kauniiden asioiden.

Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että olen saanut nämä oppitunnit elämässä. Kokenut ne ja ymmärtänyt kasvaa ihmisenä avoimemmaksi rakkauden suhteen sekä varmemmaksi tehdä valintoja omatuntoni ja intuitioni mukaan.”

Lue myös

X