Havaintoja parisuhteesta

”Kun vihdoin lähdin, se oli elämäni onnellisin päivä”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minä olin nuori, kun tapasin hänet. Aivan liian nuori tietämään, mitä elämältäni haluan, saati että olisin ymmärtänyt rakkaudesta tai tasapainoisesta parisuhteesta yhtään mitään. Me asuimme jo yhdessä siinä vaiheessa, kun ikätoverini opiskelivat ja kävivät teinibileissä. Hän oli joka tavalla ensimmäiseni.

Eihän siinä hyvin käynyt. Olimme me onnellisiakin tavallaan, mutta vuosien mittaan suhteemme valta- asetelma luisui vinoutuneeksi. Minä olin kuulemma liian nuori, liian tyhmä ymmärtämään mistään mitään. Parempi kun annan hänen päättää. Ei näitä sanoja koskaan sanottu ääneen, mutta kyllä ne tyhmempikin vaistosi jo ilmeistä ja eleistä. Ja niin hitaasti se tapahtui, etten edes tajunnut mitään aluksi. Kunnes sitten vain yhtenä päivänä heräsin ja huomasin olevani häkissä.

Ehdoton hän oli. It’s my way or highway, niin sanoakseni. Silti hän jaksoi puhua siitä, miten tärkeää kommunikointi suhteessa on. Niinhän se on. Mutta meidän suhteessamme se toimi vain yhteen suuntaan, jolloin hän katsoi oikeudekseen sanella minulle missä kaikessa olen epäonnistunut. Jos yritin koskaan omia ajatuksiani ja tuntemuksiani tuoda esille, siitä seurasi vain iso riita. Opin, ettei kannata.

Seksi hänen kanssaan oli kaikkea muuta kuin tyydyttävää. Ei häntä edes kiinnostanut muu kuin oma nautinto. Siitä hän kuitenkin jaksoi jankuttaa, että on hänen oikeutensa saada seksiä. Missähän se minun oikeuteni nautintoon oli? Sitä ihmettelin usein. Pakotin itseni suostumaan, koska kieltäytymisestä seurasi vain huutoa ja haukkumista.

Usein, varsinkin myöhempinä vuosina itkin itsekseni seksin jälkeen kun tunsin itseni pelkäksi panopuuksi. Mitään muuta läheisyyttä suhteessamme ei ollut. Minun olisi kuitenkin pitänyt olla heti valmis, kun vähän haaroista tai tissistä kouraisee.

Kun haluni olivat ymmärrettävistä syistä nollassa, hän haukkui minut frigidiksi. Pitkään uskoin, että hän on oikeassa. Kuinka olisin voinutkaan muuta, kun loppuvaiheessa pelkkä hänen läheisyytensä puistatti ja kuvotti. Inhosin häntä ja inhosin itseäni, kun olin vajonnut niin alas. Kun kauan eron jälkeen vihdoin uskaltauduin uuteen suhteeseen, vasta ymmärsin. Vasta toisessa suhteessani koin, mitä on haluta oikeasti ja tulla halutuksi. Ja sain elämäni ensimmäisen orgasmin.

Riitojen aikaan hän aina uhkaili erolla. Se oli helppo keino saada minut peloteltua ruotuun ja alistettua. Kun loukkaannuin hänen arvostelevista sanoistaan, olin kuulemma yliherkkä ja hankala. Sen verran kuitenkin sanoin takaisin, että ei kannata uhkailla. Koska joku kaunis päivä otan sanasi todesta.

Miksi en sitten eronnut aiemmin? Koska, kuten monet muut, pelkäsin että mies on oikeassa. Etten pärjää yksin. Pelkäsin mitä läheiset sanovat. Ja koska meidän suvussa nyt ei vaan eroilla. Tätä minulle oli jankutettu aina siitä asti kun olin nuori. Ja koska en tiennyt paremmastakaan. Luulin, että parisuhteessa kuuluu olla tällaista. Hyvinä ja pahoina päivinä, ja niin edelleen.

Tunteeni kuitenkin kuolivat täysin ja vuosia elin kuin tyhjiössä, kuvitellen että koko loppuelämäni on tätä samaa. Se oli niin kammottava ajatus, että mietin jo todella epätoivoisia keinoja, jotta olisin päässyt pois. Tässä vaiheessa myös aloin vihdoin sanoa miehelle enemmän vastaan. Kun hän tivasi, että mikä minua vaivaa, sanoin suoraan, että olen onneton, enkä luota häneen enää. Mies tietysti suuttui entisestään, mutta enää en välittänyt.

Kunnes vihdoin mies uhkasi erolla sen yhden kerran liikaa. Olin niin lopen uupunut, että sanoin että hyvä. Erotaan ihmeessä. Silloin muuttui miehelläkin ääni kellossa. Alkoi perumaan puheitaan, mutta minä en enää perääntynyt. Ja kun vihdoin lähdin, se oli elämäni onnellisin päivä!

Oli rankka ja pitkä prosessi keräillä itsetuntoni ja elämäni palaset, mutta sittenkin se kaikki kannatti! Nykyisin olen yksin, ja onnellinen. Se toinen parisuhteeni ei kestänyt, mutta opetti minulle paljon. Muun muassa sen, että olen täysin normaali nainen normaaleine tarpeineni. En hankala, en yliherkkä enkä etenkään frigidi. Ja opin myös sen, että minulla on oikeus vaatia kunnioitusta parisuhteessa, jos koskaan sellaiseen enää ryhdyn.

On minulle joku tuttu entisestä elämästäni tullut sanomaan, että olen muuttunut kovaksi ja kylmäksi. Tosiasiassa olen oppinut laittamaan toisille rajat siinä, miten minua saa kohdella. Jos ei se jollekulle kelpaa, pitäköön tunkkinsa.”

Lue myös

X