Havaintoja parisuhteesta

Kunnes mahdottomuus meidät erottaa

19.1.2020 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Kuuntelin radio-ohjelman. Roman Schatzin Maamme-kirjan Ylen kanavilta. Ohjelman jakso käsitteli avioliittoa ja avioeroa. Romanin vieraina olivat psykologit Ilona Rauhala ja Tony Dunderfelt. Haluan referoida kuulemaani ja nostaa esiin ajatuksia, jotka ohjelma nostatti. Ohjelman kolmikolla on omakohtaisia kokemuksia avioeroista. Ilona ja Roman tunnustivat avioeronneensa kaksi kertaa ja Tony kerran, joten uskottavuuden puutteesta ohjelma ei kärsinyt.

Alkuun ohjelmassa esitettyihin tilastoihin. Suomalainen avioliitto kestää nykyisin keskimäärin 9 vuotta. Keskiarvo on laskenut kahdella vuodella nopeassa ajassa. Ohjelmassa esitettiin laskelma, että jos keskiarvo laskee samalla tahdilla kuin mitä se nyt tekee, niin vuonna 2060 erotaan samana päivänä kuin mennään naimisiin. Vuosittain eroaa 13 000 paria eli 26 000 ihmistä. Helsingissä alkaa olla koululuokkia, joissa on enemmän eroperheiden lapsia kuin ns. ydinperheiden lapsia. Ylipäätään termi ydinperhe alkaa olla menneen ajan termi. Se ei tarkoita yhtään mitään.

Avioliitto on instituutiona ajalta, jolloin ihmisen keskimääräinen eliniänodote oli 41-vuotta. Avioliitto kesti silloin keskimäärin 15-vuotta ja päättyi puolison kuolemaan. Avioliitot olivat siis elämänpituisia liittoja ja olivat luonteeltaan enemmän järkiperäisiä kuin rakkauteen perustuvia. Nykyään keskimääräinen eliniänodote on yli 80-vuotta ja avioliitot enemmän rakkauteen kuin järkisyihin perustuvia.

Elämänmittainen rakkauteen perustuva avioliitto, joka päättyy puolison kuolemaan, tarkoittaa helpon laskutoimituksen jälkeen sitä, että suhteen pitäisi pysyä voimissaan monen vuosikymmenen ajan ja suhteutettuna ajatus tämän päivän hektiseen elämänrytmiin, niin haaste saattaa olla ihan kenelle tahansa liian vaikea toteutettavaksi. Ennen vanhaan ero koettiin häpeälliseksi. Liitossa oltiin, vaikka vähän hammasta purren. Nykyään eroa ei koeta enää häpeälliseksi. Ilona Rauhalan mukaan ei ole edes olemassa epäonnistunutta avoliittoa, vaan ero on luonnollinen ja hyväksyttävä tapa lopettaa suhde, joka ei tunnu yrityksistä huolimatta toimivan.

Tähän väliin omia ajatuksiani. Uskon, että avioliitto institutiona tulee menettämään merkitystään. Ohjelmassa esitettiin kysymys, että mihin puolisot enää ylipäätään tarvitsevat toisiaan? Naiset ovat itsenäistyneet, eivätkä tarvitse avioliiton suojaa sosiaalisen ja taloudellisen aseman kohottamiseksi ja miehet ovat modernisoituneet eivätkä tarvitse naisia enää kodinhoitajikseen ja lapsenkaitsijoikseen. Toisin sanoen 50-luku ei ole enää avioliittojen arvovuosikymmen.

Hyvä niin.

Vanhat luutuneet arvot ja asenteet ovat vain vanhoja ja luutuneita asenteita, joista on syytäkin päästä eroon. Avioliiton rinnalle on tullut useita muitakin malleja elää parisuhteessa. Ydinperhe ei tarkoita pelkästään miehen ja naisen välistä liittoa, johon kuuluu muutama lapsi, vaan on sinkkutalouksia, yhden vanhemman lapsitalouksia, uusperhetalouksia, samaa sukupuolta olevien lapsiperhetalouksia jne. Kukaan ei voi väittää, että ydinperhe tarkoittaa vain ensinnä mainittua. Parisuhteiden, kuten kaiken yhteiskunnassa kuuluu perustua moniarvoisuuteen.

Ohjelmassa sivuutettiin aihetta, miten välttää ero avioliitossa. Vaihdan käsitteen avioliitto tässä vaiheessa käsitteeksi parisuhde. Rakkauteen perustuva parisuhde on suhteellisen uusi keksintö, joten meidänkin sukupolvi on vielä suunnannäyttäjä tuleville sukupolville, miten rakkaussuhteen saa pidettyä vuosikymmenen ajan voimissaan. Voiko monta vuosikymmentä kestävä avioliitto olla edes mahdollinen? Pitää nimittäin muistaa, että avioliitto keksittiin aikakautena, jolloin ihminen kuoli noin 40-vuotiaana ja avioliitot kestivät korkeintaan 15-vuotta.

Ilona Rauhalan mukaan parisuhteen ennusteen voi tehdä kuuntelemalla tapaa, jolla pariskunta puhuu toisilleen. Onko keskustelu arvostelupohjaista vai kannustuspohjaista? Kuinka usein pariskunta puhuu ääneen toisen hyvistä puolista ja kuinka usein kiittää ja kehuu toista ihmisenä ja puolisona? Näkeekö puoliso ongelmienkin keskellä puolisonsa valoisat ja parisuhteensa hyvät puolet vai kiinnittääkö puoliso huomioita vain niihin huonoihin puoliin, huomauttaa niistä joka ikinen päivä ja unohtaa lopulta kokonaan kehumisen ja puolisonsa hyvänä pitämisen?

Rauhalan mukaan parit, jotka kiinnittää enemmän huomiota puolisonsa onnistumisiin kuin epäonnistumisiin, säilyttävät mahdollisuuden onnelliseen pitkään parisuhteeseen kuin negatiivisuuden kierteessä vellovat pariskunnat. Hänen mukaansa hyvässä parisuhteessa on jopa lapsellista toisen ihailua ja arvostamista. Ja parisuhteen päämäärän tulee olla puolison elinvoiman vahvistamisessa eli juurikin kehumisessa, kiittämisessä ja kannustamisessa. Näillä parisuhteen tietoisilla työkaluilla ja halulla käyttää niitä saadaan täytettyä menetetyn alkuhuuman rakkaushormonin tyhjäksi jättämä kuoppa ja seksuaalinen vetovoima ja halukkuus puolisoa kohtaan pysyy vireänä.

Nämä puheet tekivät minuun vaikutuksen. Olen samaa mieltä lähes kaikesta ohjelmassa esitetystä väitteestä. Parisuhteet kaatuvat usein omaan mahdottomuuteensa. Keskinäinen kanssakäyminen perustuu jatkuvaan naljailuun, nalkutukseen, vittuiluun ja toisen huonojen piirteiden alleviivaamiseen. Kaiken sen negatiivisuuden alle jää toinen ihminen. Se ihminen, johon on joskus palavasti ihastunut.

Miten onkin niin, että hetken päästä samaa ihastumisen kohdetta käytetään lähinnä omien turhautumisten likaisena sylkykuppina, jonka päälle voi viskata mitä myrkyllisimpiä sanoja. Sellainen parisuhde on molemmille osapuolille väärä parisuhde, jolle on syytä tehdä jotain. Ihmiselämä on liian arvokas ajanjakso olla sellaisen ihmisen seurassa, joka lähinnä vituttaa olemassaolollaan. Jos kuulet ystäväsi tai sukulaisesi puhuvan sinulle alentavaan sävyyn puolisostaan, niin pyydäpä häntä ystävällisesti katsomaan peiliin, sillä hyvin usein peilistä kurkistaa yhtä paha perkele kuin sillä kotisohvalla istuva.

Hyvää pitkän parisuhteen yritystä kaikille. Jos kuitenkin rima tippuu useasti, niin voihan sitä ajatella, että kyllä niitä kisoja riittää, sillä Ilona Rauhalan sanoin, ei ole epäonnistuneita parisuhteita, sillä ne ovat vain päättyneitä parisuhteita.

Siitä romanttisesta ajatuksesta, että vuosikymmenten mittainen rakkaussuhde on mahdollista, kannattaa pitää kiinni, koska se on ajatuksena kaunis ja tavoittelemisen arvoinen.

Lue myös

Suosittelemme