Ei siihen mene kuin muutama hetki. Tehdään se heti aamusta, niin jää loppupäivä aikaa lomailla. Niin minulle esitettiin asia nimeltä ylävaraston siivous ja järjestely. Minä olin ajatusta vastaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että varasto on tarkoitettu tavaroille, jotka sullotaan varaston ovesta sisään ja laitetaan äkkiä ovi perässä kiinni, että tavarat eivät pääse kaatumaan sieltä syliin. Vähän niin kuin ongelmat on tarkoitettu lakaistaviksi maton alle ja matto äkkiä niiden päälle, jotta ongelmat pysyvät piilossa. Mitä sitä hyvää suomalaista kasvatustapaa muuksi muuttaa.

Varaston oven avattuani olin kuin olisin tullut vanhaan kotiin. Kaikki minun vanhat huonekalut ja tavarat olivat siellä minua vastassa. Muistinkin heti sen muuttoillan, kun ajoimme kaksi autoa kerrostalomme pihaan ja toisen auton lasti tyhjennettiin asuntoomme ja toisen auton lasti, sen jossa minun tavarani olivat, tyhjennettiin varastoon ja kaatopaikalle. Siellä varastossa oli se minun muistorikas lipastonikin, jonka isäni minulle hikipäissään ennen muinoin omin käsin väsäsi. Varaston seinälle kun olisi vielä sinitarralla kiinnittänyt Jypin hopeamitalijulisteen vuodelta 1992, niin olisin voinut jäädä sinne helposti asumaan.

Oli siellä vaimonikin tavaraa. Vaimoni, joka on järjestelmällisyydessään jotakin sellaista tasoa, että yön pimeinä tunteina minua joskus se ajatus pelottaa. Varastossa oli hänen vanhoja kirjeitään, jotka oli lajiteltu tarkkoihin pinoihin. Oli erikseen ala-asteella saadut kirjeet, yläasteella saadut kirjeet, lukiossa saadut kirjeet ja mummolta saadut kirjeet. Minä löysin omasta laatikostani heti ensimmäisenä yhdeksänkymmentäluvun lopulla Radiolinjalta saamani kirjeen, jossa ilmoitettiin, että eivät ole saaneet vielä suoritusta puhelinlaskusta. Se alla oli kirje yläasteelta, jossa ensimmäisellä rivillä luki, että olet muuten tosi mukava, mutta sinulla on ruma tukka.

Vaimoni sanoi, että on ollut mummon kanssa kirjeenvaihdossa ja on luonnollisesti säästänyt kaikki kirjeet. Ei se minua yllättänyt, sillä seuraavaksi vaimo kaivoi yhdestä laatikosta esiin vanhat hammasrautansa vuosikymmenten takaa. Eihän niitäkään pois ole kannattanut heittää, sillä eihän sitä koskaan tiedä, että milloin iskee paha purentavika, niin on raudat siinä sitten valmiina.

Juuri kun olin selvinnyt hammasraudoista, niin silmieni eteen tuotiin vanhoja maitohampaita. Pienessä kupissa oli vaimoni maitohampaat, jotka hän oli kaikki säilyttänyt. Alkoi jo vähän kuumottaa. Mitähän seuraavasta laatikosta tulisikaan esille, leikkauksessa poistettu umpisuoli ja synnytyksessä mukaan tarttunut napanuora. Tarpeeksi pitkälle varaston uumeniin päästyämme, sieltä tulisi yhdestä laatikosta vastaan mummon kirjeiden lisäksi itse mummo.

Minäkin aukaisin vahingossa yhden vaimoni vanhoista kirjelaatikoista ja huomaisin siinä päällimmäisenä Play Girl-lehden. Avasin lehden keskiaukeamalta ja siellä oli kuvassa munasillaan oleva mies, joka ratsasti hevosella. Olin niin vahingoniloinen löydöksestäni kuin ihminen voi vain olla ja päätin vähän vittuilla löydökseni tiimoilta. Näytin kuvaa vaimolle ja kysyin, että miksi hän ei ole irrottanut kuvaa seinälle laitettavaksi. Vaimo katsoi ihmeissään lehteä ja sen jälkeen laatikkoa, josta olin lehden löytänyt ja sanoi, että tuohan on sinun kirjelaatikkosi. Katsoin tarkemmin kirjeitä ja minun nimenihän niitä kirjekuoria komisti. Hyvin alkanut vittuilu vaihtoi nopeasti suuntaa ja alkoi osua minuun sellaisella voimalla, että en kyennyt edes puolustautumaan.

Omista kirjelaatikoistani löysin yllättäen vanhoja valokuvia. Vaimo huomasi ilmeeni, kun katselin niitä silmämunat räjähtämisillään. Pyysi saada katsoa kuvia, johon minä vastasin, että kaikkea ei parisuhteessa tarvitse jakaa. Jokaisella meillä on menneisyytemme ja kaikkea ei ole syytä toisen aina nähdä ja tietää. On oltava sellainen kymmenen prosentin sääntö, joka tarkoittaa sitä, että sen verran asioita saa pitää omana tietona. Tässä vaiheessa haluan sanoa teille nuoruuteni tyttöystävät, että kuvat eivät liity sinänsä niihin aikoihin. Ei tarvitse olla huolissaan. Ja jos liittyvätkin, niin kuvat pysyvät visusti piilossa siellä varaston uumenissa, kukaan ei niitä koskaan näe. Ja jos näkeekin, niin vain ja ainoastaan minä. Naapureille tiedoksi, että jos huomaatte ovisilmästänne, että yöaikaan varastoon hiippailee joku mies taskulampun ja punaviinipullon kanssa, niin älkää huoliko, kyse ei ole murtovarkaasta, naapurinne on vain menossa katsomaan vintille vanhoja valokuvia.

Kolmen tunnin päästä varastossa alkoi olla helvetin kuuma. Varaston käytäville oli levitetty kahden ihmisen menneisyys ja yhden miehen omaisuus. Jätesäkkeihin oli saatu neljä pussillista menneisyyttä roskalaatikkoon kuljetettavaksi. Varasto oli nelikerroksisen talon viidennessä kerroksessa. Lähdin raahaamaan neljää syntisen painavaa säkkiä pihan roskikseen. Kolmannessa kerroksessa tuli naapuri vastaan ja katsoi minua arasti. Raahasin säkkiä perässäni maaninen katse kasvoillani. Tiesin, mitä naapuri ajatteli. Hän oli aiemmin nähnyt minun menevän vaimoni kanssa vintille ja nyt tulin ilman vaimoa alas raahaten jätesäkkiä perässäni. Hän jäi perääni kuuntelemaan, että kuuluisiko jätesäkistä naisen vaimeaa ääntä. Eikä sillä, ei se ajatus kaukana käynyt, kun vaimoni sanoi reilun kolmen tunnin varastobaletin jälkeen, että pitäisikö samalla hiellä siivota se alakerrankin varasto.

Nyt on menneisyys siivottu vähäksi aikaa. Olen edelleen sitä mieltä, että varasto on tehty sitä varten, että sinne sullotaan tavaraa, jota koskaan ei tarvitse enää kosketella. Se on kuolleiden esineiden hautausmaa. Mitä siitäkään tulisi jos menneisyyttä alkaisi kunnolla säännöllisesti pöyhiä? Tai että avaisi sitä maton kulmaa, jonne ne ongelmat on lakaistu jo vuosikymmenten ajan. Hyvänen aika sentään, sitähän voisi ihminen vaikka kehittyä ja tulla paremmaksi ihmiseksi. Kuka sellaisia paremmaksi ihmiseksi tulleita kaipaa? Rasittavia ovat ja raivostuttavan onnellisia.

Kyllä se on parempi heittää käyttämättömät huonekalut ja surut saman varaston lattialle lojumaan ja ovi perässä kiinni. Mitä sitä hyvää suomalaista kasvatustapaa muuksi muuttaa.

Vähän jäi kuitenkin mietityttämään, että olisikohan se kuitenkin parempi toisinaan pöyhiä niitä vanhoja tavaroita ja asioita, heittää osan pois ja osan laittaa parempaan järjestykseen? Kyllähän siinä hiki tulee niiden kanssa painiessa, mutta suihkun jälkeen on raikas ja rento olo. 

X