Havaintoja parisuhteesta

”Kuumuuden takia emme voi olla iholla, mutta pidämme toisiamme kädestä kiinni”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

.

”Olen lukenut blogiasi jo hyvän aikaa. Halusin kirjoittaa kuvauksen omasta parisuhteestani. Olet kyllä kertonut useasti, että positiivinen teksti ei saa niin paljon lukijoita ja kommentteja kuin negatiivisista asioista kertova teksti. Ehkä halusin tällä tekstillä vain kertoa, että kaikilla ei ole parisuhteessa kurjaa. Jos haluat, niin voit käyttää tekstiäni blogissasi. Toki anonyymina, koska eihän suomalaiset kestä jos toisilla menee hyvin jossain, vaikka nyt siinä parisuhteessa. Eli eihän tätä tekstiä nyt omalla nimellä uskaltaisi missään julkaista..

Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä yli 15 vuotta. Naimisissa olemme olleet yli 10 vuotta. Tällä hetkellä olemme vähän alle 40-vuotiaita. Meillä on neljä yhteistä lasta. Meillä on aina ollut suhteessamme paljon kosketusta. Tai no, silloin kun kotona on ollut ihan pieni lapsi, ymmärrettävästä syystä aikaa ei ole jäänyt parisuhteelle yhtä paljon. Silti sitä aikaa on ollut, ja kosketusta, koska se on meille tärkeää.

Meillä myös puhutaan, paljon. Siis parisuhteesta, tunteista ja siitä mitä meille ja parisuhteellemme kuuluu. Joku sanoisi, että lässytystä tai parisuhdehömppää. Ehkä, mutta todella tärkeää sellaista.

Välillä meillä on ollut vaikeaa. On ollut erimielisyyksiä. Pääasiassa on ollut kuitenkin ihanaa ja helppoa olla yhdessä. Jos joku kysyisi minulta neuvoa parisuhteen onnistumiseen ja sen säilymiseen, sanoisin, että avainasioita ovat kosketus ja puhuminen. Tuossa järjestyksessä, koska vaikka joskus on liian väsynyt puhumaan, niin aina voi koskettaa, edes vähän. Kertoa siten toiselle, että tässä olen edelleen, olet minulle tärkeä ja rakas.

Kun me katsomme helteisen päivän jälkeen illalla sohvalla yhdessä elokuvaa, emmekä voi olla kuumuuden vuoksi ihan lähekkäin, pidämme toisiamme kädestä tai silitämme toisiamme hellästi. Kun kömmimme helteisen päivän jälkeen sänkyyn, emmekä voi kuumuuden vuoksi kietoutua toistemme ympärille, me pidämme toisiamme kädestä tai silitämme toisiamme hellästi.

Aamulla kerromme toisillemme, kuinka ihanaa oli nukkua vierekkäin. Monesti kietoudumme toistemme ympärille kuumuudesta huolimatta.

Tiukasti.”

X