Havaintoja parisuhteesta

”Lähdet vain lenkille, niin kyllä se mieli paranee”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Otat vain itseäsi niskasta kiinni”.

”Lähdet vain lenkille, niin kyllä se mieli paranee”.

”Ethän sinä voi olla masentunut, koska sinulla on kaikki hyvin”.

Lauseita, joita masentunut ihminen saa kuulla läheisiltään. Lauseita, joita kenenkään masentuneen ei tarvitsisi kuulla, sillä vaikka sanoja tarkoittaisi hyvää tietämättömyydellään, niin lauseet saattavat kuulijan korvaan kuulua jopa vittuilulta.

Masennus ei tarkoita sitä, että on vähän huono mieli. Masennus on pahimmillaan hengenvaarallinen tila ja lievemmilläänkin ihmisen toimintakykyä pahasti pienentävä. Se ei parane lenkkeilemällä tai ottamalla itseään niskasta kiinni.

Voi olla, että sana masennus on kokenut inflaation sillä, että sitä käyttävät ihmiset, joilla ei ole masennusta. Vähän sama kuin sana narsismi. Se kun tuntuu vaivaavan jokaisen ex-puolisoa. Siksi termien löysä käyttäminen tekee haittaa esimerkiksi oikean narsismin uhreille.

Masennus ei ole hetkellinen paha mieli. Sellainen saattaakin lähteä ottamalla itseään niskasta kiinni, mutta diagnosoitu masennus on jotain aivan muuta ja sen tietää itse masennuksen sairastaneet tai läheisen masennuksen kokeneet.

Eräs heistä oli tuntemani nuori nainen. Hänet masennus vei ensin sängyn pohjalle ja lopulta sairaalaan. Vasta siinä kohtaa, kun naisen puheissa alkoivat kuulua itsetuhoiset lauseet, hänen äitinsä oli uskonut tytärtään. Ennen sitä tytär oli vain laiska ja saamaton nuori, jonka juurikin olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni eikä jäädä sänkyyn makaamaan, koska äidin sanoin, ei yhteiskunta makaamalla pyöri.

Kyseinen nuori nainen oli kasvatettu suorittamaan. Eikä edes keskinkertaisesti, vaan jatkuvasti huippua tavoitellen. Sellaisesta saattaa uupua ja niin nuori nainen uupuikin, mutta uupuessaan hän ei saanutkaan tukea, vaan syyllistämistä ”laiskuudestaan”.

Onneksi ajat ovat tässäkin asiassa muuttuneet paremmiksi ja yllämainitun kaltainen suhtautuminen masennukseen lienee harvinaista. Masentuneelle ohjeen ”menet vain reippaasti lenkille” antaminen on kuin sanoisi nilkan murtaneelle jalkapalloilijalle, että älä siinä kentällä makaa, kyllä sillä jalalla voi vielä pelata.

Silti vähättelevää suhtautumista masennukseen vielä on. Kysyin vuosi sitten ihmisten kokemuksia masennuksesta parisuhteessa ja muutamissa vastauksissa huokui tuo vanhakantainen vähättely masennukseen.

Yhdelle naiselle oli todella kova paikka se, että hänen miehensä sairastui keskivaikeaan masennukseen, koska se soti hänen maailmankuvaansa vastaan siinä, että eihän mies voi uupua ja masentua, koska mies on jykevä puu, johon hädän hetkellä nojata. Ei mies saa olla se, joka itse haluaa nojata.

Toiselle masennus tuntui epäonnistumiselta ja häpeältä. Tässä tapauksessa nainen kielsi masentunutta miestään kertomasta masennuksesta naisen vanhemmille, koska häntä olisi hävettänyt.

Häpeä on syvässä puhuttaessa mielen sairauksista. Ikään kuin mieli olisi jotenkin irrallaan ihmisen muusta ruumiista ja mielen ongelmat sairautena häpeällisempiä kuin kehon muut sairaudet. Miksi se onkin niin? Tässäkin asiassa aika on vienyt meitä kohti parempaa maailmaa ja mielenterveydestä uskalletaan puhua jo avoimemmin.

Silti niin kauan kuin kuullaan yksikin ohje masentuneelle, joka kuuluu, että otahan ihminen itseäsi vain niskasta kiinni, niin asioista pitää puhua isolla äänellä.

Masennus ei ole laiskuutta tai asennevamma. Sen leimaaminen sellaiseksi on asennevamma ja älyllistä laiskuutta.

X