Havaintoja parisuhteesta

Laiska, saamaton ja ruma

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Nainen kertoo:

Itse olen kokenut äitini taholta fyysistä, henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Äiti ei osannut olla äiti. Hän oli toisaalta kylmä, etäinen ja vihamielinen, toisaalta avuton, takertuva, riippuvainen ja vaativa. Sain usein kuulla olevani laiska, saamaton tai ruma.

Minua ei kuulemma yksikään mies huolisi milloinkaan, koska olen niin ruma. Minut on kasvatettu nolaamalla ja nöyryyttämällä kiltiksi, ujoksi ja hiljaiseksi miellyttäjäksi. Etenkin teini-iässä muuttuvaa kehoani kommentoitiin negatiiviseen sävyyn ja pilkattiin.

Jouduin jo varhain töihin ja osallistumaan perheen kustannuksiin taloudellisesti. Isäni on alkoholisti, joka pilasi aina kaikki juhlapyhät ja viikonloput konttaamalla humalassa pitkin kotia.

Olin koulukiusattu. Vanhempani tiesivät, mutta eivät välittäneet tai puuttuneet koskaan, edes fyysiseen pahoinpitelyyn ja tavaroideni varastamiseen. Myöhemmin tulin kiusatuksi myös työelämässä. Tuolloin pidin puoleni ja laitoin vastaan.

Tämä kaikki edellä mainittu ei suinkaan ole tapahtunut 50-luvulla vaan peräti 90 -luvulla!

Pahinta tässä kaikessa on, että nyt äitini väittää, että lapsuuteni on ollut ihan hyvä ja onnellinen eikä suostu hyväksymään ja näkemään millaiset kauheat olosuhteet minulla on ollut. Se surettaa kovasti.

Olenkin vähentänyt yhteydenpitoa, koska en kykene leikkimään enää, että kaikki on hyvin.”

X