Havaintoja parisuhteesta

”Laita itsesi kuntoon, niin katsotaan sitten”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Laita itsesi kuntoon, niin katsotaan sitten. Näin sanoin vaimo päihdeongelmaiselle miehelleen ja pakkasi kamansa jättäen mieheensä alkoholiongelmanssa kanssa.

Miehelle oli yritetty kyllä saada apua juomiseensa, mutta mies ei apua omien sanojensa mukaan tarvinnut.

Onko julmaa jättää alkoholiongelmainen, joka ei hae itselle apua? Ei ole. Julmempaa on pakottaa pysymään vierellään, vailla ei ole aikomustakaan päästä eroon riippuvuudesta. Sellaisessa tilanteessa oman elämänsä uhraaminen ei johda kuin onnettomaan lopputulokseen.

Ja samalla tulee mahdollistaneeksi puolisonsa riippuvuutta ja valinnallaan jopa pahentaa sitä.

Kysehän on rajojen asettamisesta niin itselle kuin toiselle. Ei tämä koske vain päihderiippuvaisen kanssa elämistä, vaan ylipäätään ihmisen kanssa, joka ei halua tehdä töitä päästäkseen eroon haitalisesta tavasta elää. Miksi oma elämä pitäisi uhrata sitä katsellessa?

Moni pukee sen rakkaudeksi. Sivusta katsoen se on silkkaa riippuvuutta. Moni ajattelee liikaa muita. Mitä läheiset ja tuttavat sanovat, kun jättää sairaan ihmisen? Syyllisyys alkaa painaa jo ennen kuin on edes tehnyt valintaansa ja se saa lopulta jäämään. Tilanne jatkuu ja mikään ei muutu. Rajat on jälkeen jäänyt laittamatta ja uhrauksesta jäädän odottamaan palkintoa. Sitä ei tule.

Joskus pitää pelastaa itsensä, jotta voi sen jälkeen pelastaa jonkun muun. Se vaatii usein ihmisen laittamista selkä seinään vasten. Jos sinä et ole valmis hakemaan apua, niin se on valinta, jonka hintana sinä maksat parisuhteesi. Sen jälkeen on turha valittaa tai heittäytyä uhriksi.

Miten kehtaa jättää riippuvaisen ihmisen? Niin oli kuullut nainen, joka jätti aviomiehensä. Kukaan ei koskaan sanonut, että miten kehtaa olla hakematta riippuvuuteensa apua, puhuttaessa aviomiehestä. Jos syyllistä eroon on pakko hakea, niin mieshän tuossa parisuhteensa on lopettanut valinnallaan olla ottamatta apua vastaan. Sellaisessa tilanteessa toisen pitääkin lähteä noin kolmessa minuutissa eikä jäädä odottamaan ihmettä.

Tai niin kuin teki tämän tekstin alussa äänessä ollut nainen. Hän asetti rakkaudelleen ehdot ja rajat. Tule koputtamaan ovelleni sen jälkeen, kun olet laittanut itsesi kuntoon. Minun mielestäni täydellinen tapa toimia.

Miksi pitäisi jäädä pohjaan vajoavaan veneeseen ihmisen kanssa, joka ei edes yritä pelastautua.

Vakotkoon yksin.

Onko tämä julmaa ajatella näin?

Ei.

Julmaa on vaatia ihmistä vajoamaan yhdessä.

 

X