”Lapsen sairastuminen joko lähentää tai rikkoo, meillä se rikkoi”

”Tämä on erilainen erotarina. Kaunis kai sekin siinä mielessä, että ero oli yhteinen päätös ja paransi lopulta meidän välimme ja eron jälkeen aloimme puhaltaa yhteiseen hiileen suhteessa lapseemme. Ero teki meistä paremman joukkueen.

Kaikki alkoi kun lapsemme sairastui hengenvaarallisesti. Alkoi pitkien sairaalajaksojen sarja. Pelkoa pahimmasta, mitä vanhemmalle voi elämässään sattua.

Sanotaan, että lapsen vakava sairastuminen on niin suuri kriisi, että parisuhteeseen se vaikuttaa kahdella vaihtoehtoisella tavalla. Joko se hitsaa kaksi vanhempaa yhteen tai sitten repii hajalle. Meillä repi hajalle.

Käytin sanaa vanhempi, koska tuossa tilanteessa huoli on niin kova, että näkyvillä on vain vanhemman rooli. Meillä oli mahdotonta muuttua edes hetkittäin puolisoiksi toisillemme.

Aloimme purkamaan pelkoa, ahdistusta, epävarmuutta ja väsymystä toisiimme. Riitelimme pienistäkin asioista ja emme saaneet sovittua riitojamme. Paskat päivät seurasivat paskoja päiviä ja pahimmillaan aloimme syyttää toisiamme lapsen sairastumisesta.

Olen huutanut miehelleni niin kamalia sanoja, että jälkikäteen hirvittää edes ajatella, että miten olen voinut niin tehdä. Olin peloissani, mutta yhtä lailla hän oli peloissaan. Hän ei silti lamaantunut pelosta niin kuin itse tein ja se sai hänen suhtautumisensa näyttämään siltä, että hän ei välittäisi. Siitä olin hänelle vihainen.

Teimme varmasti kaikki virheet, joita siinä tilanteessa voi tehdä. Emme hakeneet apua. Emme pyytäneet apua. Yritimme selvitä kaikesta itse. Kumpikaan meistä ei jaksanut, koska kaikki aika ja energia meni elämästä taistelleeseen lapseemme.

Aloimme hiljelleen vihata toisiamme. Emme olleet hyvää seuraa toisillemme. Emme tukeneet toisiamme ja emme saaneet voimaa toisistamme.. Meistä tuli toistemme pahimmat viholliset.

Kaikki kulminoitui aikoihin, jolloin lapsemme oli kotona pidempiä aikoja ja lopulta kokonaan. Niin, tähän väliin tärkein asia, lapsemme tervehtyi. Hän on saanut terveen paperit ja kaikki on tällä hetkellä hyvin.

Me aloimme riitelemään lapsemmekin seurassa. Olimme ilkeitä toisillemme ja loimme tervehtyvän lapsen ympärille painostavan ilmapiirin tulla terveemmäksi.

Siihen me lopulta molemmat havahduimme. Teimme yhteisen päätöksen erota lapsemme takia. Pohdimme päätöstä pitkään ja tulimme lopputulokseen, että olimme tuhonneet aivan liikaa aloittaaksemme puhtaalta pöydältä.

Eron jälkeen olemme olleet parempia toisillemme. Olemme parempia vanhempia lapsellemme erikseen, emme yhdessä. Kaikki on sujunut hyvin. Lapsellamme on kaksi kotia ja hän viihtyy molemmissa.

Olen lukenut ja todistanut liikaa eroja, joissa vanhemmat ovat eron jälkeen hirviöitä toisilleen. Meillä meni toisin päin. Olimme yhdessä ollessamme hirviöitä toisillemme, mutta eron jälkeen välimme ovat parantuneet merkittävästi.

Olen varma, että olisimme eronneet ilman lapsemme sairastumistakin. Sairastuminen paljasti meille, että me emme ole toisillemme romanttisesti. Vanhempina olemme toisillemme, mutta eihän se riitä rakkautta ylläpitämään.

Nyt kaikki on enemmän kuin hyvin. Olemme onnellisia tahoillamme. Mikä tärkeintä, lapsemme voi hyvin ja on terve, kaikki muu on lopulta tässä tilanteessa toisarvoista.”