”Lapset liukuvat mieheni käsistä”
”Mieheni sai lapsilleen äidin, jolle on ollut ihan tuhannen sama, onko lapsilla isää ollenkaan. Arvostus on pakkasen puolella ja isäsuhteen hoitona on ollut vieraannuttaminen. Alusta saakka mieheni on ollut lähinnä palvelija, joka hoitaa häntä ja hänen lapsiaan. Hänen ohjeidensa mukaan ja hänen tavallaan. Kuuntelee kiukkuista raskausaikaa, toteuttaa miljoonaa mielitekoa, kantaa, hoivaa ja tekee, mitä ikinä nainen vaatiikaan. Ja kuuntelee syyllistävän nurinan kaupan päälle. Olihan toki miehen syy se, ettei raskaus maistunut, imetys onnistunut, se, että masennus hiipi, lasten koliikki ja lopulta tietenkin se erokin. Ja ennen kaikkea se kurjuus, kun joutuu omia lapsiaan YKSIN elättämään. Paska mies, jonka syyksi voi kaataa kaiken huonon olon viesteissä vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin.
Isäsuhteen hoito on erosta huolimatta äitin tehtävä. Isäsuhteen vaaliminen on lapsen etuoikeus. On toki poikkeuksia, joissa isä laiminlyö, pahimmallaan lyö oikeasti, mutta nämä ovat poikkeuksia. Tavallinen, ihana, kiltti mieheni ei ole saanut toteuttaa isyyttään kuin sen verran, mitä armollisesti exä on suonut.
Olen kokenut vuosien aikana syvää vihaa, turhaumaa ja ahdistusta mieheni puolesta. Lapset liukuvat käsistä, koska äiti ei kestä, että isänkin kanssa olisi hauskaa. Lapset liukuvat käsistä, koska lapset voivat päättää tapaamiset ja ne päätetään siten kuin äitiä miellyttää. Lapset liukuvat käsistä, koska vuosien taistelujen, avun hakemisen ja sen saamattomuuden jälkeen alkaa olla toivo kohtuullisen vähissä ja jaksaminen kortilla. Lapset liukuvat käsistä, koska äiti ei näe isälle muuta käyttöä kuin lastenhoitajan, silloin kun hänellä on siihen tarve. Tarve on usein vain silloin, kun on joku uusi mies kierroksessa.
Surevaa miestä on ollut surullista katsella. Isää, joka antoi kokonaisen itsensä, leikki, askarteli, lauloi, tanssi ja kysyy aina lapsilta ”mitä kuuluu?”. Isää joka liikuttui pientensä rakkauden osoituksista, kannusti tutkimaan luontoja, seikkailemaan sekä vahvisti heidän luovia taitojaan kehuen ja tarjoten tilaisuuksia toteuttaa itseä. Isää joka itkee, kun oli ikävä. Tai itkee omaa riittämättömyyttä ja syvälle istutettua syyllisyyttä. Eniten ehkä siitä, että olisiko vielä voinut tehdä jotain, jotta lasten äiti olisi jotenkin muuttunut suopeammaksi isyydelle.
Isyyttä voi hoitaa puolisonakin. Käymme keskustellen läpi ajatuksia raskaudesta ja vauva-ajasta. Miten toisin olisimme voineet toimia. Yhteisiä kun emme ole tekemässä, niin tuo on jos -puhetta. Mutta voimistavaa sellaista. Olisi saanut kuunnella ja silittää mahaa, laulaa vauvalle jo ennen syntymää ja olla mukana siinä kaikessa odotuksen ilossa ja ihmeessä. Ja syntymän jälkeen olisin ottanut rakastavan isän mukaan kasvattamaan omaa isyyttä lempeydellä vastuuta antaen. Ja ennen kaikkea kuullen miten tärkeä hän lapsilleen ja puolisolleen isänä on. Isän suhde lapsiin, kun on niin kaunis ja arvokas. Aiempi tarina ei muutu, mutta se tuottaa ajatuksen, että isyys olisi ollut erilaista, jos sitä olisi tuettu tai kunnioitettu mitenkään. Syy ei ole oma, jos ei ole annettu tilaisuutta.
”En osta lahjoja puolisolle, koska hän ei ole isäni”.
Tuon olen kuullut monta kertaa. Minäpä ostan. Ja teen niin paljon kaikkea muutakin. Koska mieheni ansaitsee kaiken ja maailman, mistä on isänä paitsi jäänyt. Etenkin hyväksynnän ja arvostuksen. Hän ei ole minulle isä, vaan puoliso, jonka yksi elämän osuus on isyys. Ja siinä on juhlaan, huomiointiin ja palvontaan mielestäni riittävästi motiivia.
Nautin hemmotella isänpäivälahjoilla. Teen gourmee-aamiaista sänkyyn, kaikkea sitä mitä hänen ikinä toivoisi aamulla nauttivansakaan. Herätän hänet joka isänpäivä tajunnan räjäyttävällä seksillä. Sidon sänkyyn ja kiusaan loputtoman pitkään, jotta päässä ei varmasti liiku mitään. Tarjoilen seksissäkin sitä gourmeeta, jotta hän kokee olevansa kaiken nautinnon arvoinen, hyväksytty sellaisenaan ja ihmisenä ainutlaatuisen ihana. Mieheni vartalon värinöiden laannuttua, lopuksi kuiskaan korvaan, ”Hyvää isänpäivää, sinä ihmeellinen mies”.
Nimimerkki: Isän uusi puoliso.”
Kommentit