Havaintoja parisuhteesta

Lapset pois uimarannalta!

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tampereen kaupungin yleisestä uimarannasta pitäisi tehdä lapseton ranta.

Näin ehdottaa eräs tamperelainen poliitikko. Hän haluaisi nauttia cherrystään kaupungin omistamalla uimarannalla niin että kaikki häiritsevät tekijät olisivat poissa.

Kuten lapset.

Kaupunki on jännä alue. Sen sisällä kuulee kaikenlaisia ääniä. On lasten ääniä, autojen ääniä, koirien haukkumista, mitä nyt kaupunkielämään kuuluu. Minäkin tahtoisin että esimerkiksi koko keskusta-alue olisi autotonta, koska autot eivät keskustaan kuulu. Silti ne siellä ovat, koska en minä itsekkyyttäni voisi niitä ajaa sieltä pois.

Sitten minä haluaisin keski-ikäiset pois baareista. Koska keski-ikäinen ei osaa käyttäytyä siellä. Silti ne siellä ovat, koska en minä itsekkyyttäni voisi niitä ajaa sieltä pois.

Voisin minä haluta kaupungin uimarannoilta poliitikot pois, koska tiedän, että he saattavat häiriintyä niistä ilon äänistä joita esimerkiksi viisivuotias lapseni pitää kun pääsee helteellä uimaan. Desibeleiltään väitän äänen olevan pienempi kuin keskustassa kulkevilla autoilla tai baarissa humalan myötä huutaen puhuvalla keski-ikäisellä.

Tässä on vain yksi pieni mutta.

Minä olen itse valinnut asua kaupungissa, joten minun pitää ottaa vastaan valintani seuraamukset. Koska mikään ei olisi itsekkäämpää kuin se, että menisi aikuisena kaupungin omistamalle julkiselle suositulle uimarannalle ja vaatisi kaikkivoipaisuuden harhoissaan että lapset pois rannalta, parempi ihminen on saapunut!

Melkein jo hävettäisi sellaista ääneen vaatia.

Lue myös

X