Havaintoja parisuhteesta

Lapsi ei mene rikki erossa, vaan vanhempiensa myrkyllisestä parisuhteesta

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen pettynyt siihen, että vanhempani eivät eronneet.”

”Vanhempien huonot välit ja jäätävä tunnelma kotona vaikuttavat vieläkin minuun, vaikka olen asunut omillani jo vuosia.”

”Vasta nelikymppisenä olen päässyt kuville vanhempieni myrkyllisestä suhteesta.”

”Muutin 500 kilometrin päähän vanhemmistani heti kuin se oli mahdollista ja en juuri pidä heihin mitään yhteyttä, koska en halua olla osa heidän sairasta riippuvuussuhdettaan.”

”Kymmenenvuotiaana anelin äidiltäni, että erotkaa, ei äiti silti eronnut, ei vaikka häntä kohdeltiin kuin rukkasta, en tiedä syytä siihen, että miksi ei eronnut.”

Tässä muutama lukuisista kommenteista, joita sain pyydettyäni teiltä lukijoilta kokemuksia vanhempiensa erosta tai eroamattomuudesta. Jälkimmäisestä teemasta sain lopulta suurimman osan tarinoista. Tämä ei ollut yllätys, sillä edellisten sukupolvien aviolittolaiset ovat alkaneet uskaltaa erota vasta aivan viimeisten vuosikymmenten aikana.

Tämä ei tarkoita sitä, että entisaikojen jokainen parisuhde olisi ollut läpeensä paha. Jos pyytäisin tekstejä vanhempien onnellisista parisuhteista, niin varmasti saisin monia vastauksia. Toki ne tarinat eivät kiinnosta lukijoita ja lukijamäärät jäävät pieneksi. Silti väitän, että aivan liian monen avioliitto ei ole tehnyt hyvää kenellekään perheessä asuvista.

On olemassa jokin outo päähänpinttymä, että lapsi menee erossa rikki ja sitä päähänpinttymää esiintyy vieläkin parisuhteessa olevilla vanhemmilla. Sen päähänpinttymän sijaan pitäisi ihmisen päähän saada taottua faktaa, että eroa varmemmin lapsi menee rikki, jos hän joutuu elämään koko lapsuutensa vanhempien myrkyllisen parisuhteen varjossa. Luitteko jakamiani tällaisen lapsuuden eläneiden tarinoita? Jaoin niitä lukuisia. Jokaisessa toistui sama teema ja toive. Toive siitä, että vanhemmat olisivat eronneet.

Olen tässä kohtaa tekstissäni turhan julma. Pahoittelut siitä. Totean nimittäin ääneen sen, että on jopa raukkamaista käyttää lasta tekosyynä ja keppihevosena omalle kyvyttömyydelle ja rohkeudenpuutteelle siitä, että ei eroa, vaikka ehkä haluaisi. Varsinkin, kun lapset yksi kerrallaan ampuu tuon valheellisen väittämän myöhemmin alas yksi kerrallaan. Ja varmasti siinä kohtaa totuus sitten sattuu. Kun koko se uhrautuminen on valunut hiekkana erämaahan ja savuna tuulee. Totuus tulee lapsen suusta ja siltä totuudelta ei pitäisi sen jälkeen korviaan sulkea.

Jos haluaa eroamattomuuttaan jollain selitellä, niin voisisko ajatella jättää viattomat lapset selitysten ulkopuolelle? Voisiko olla sen sijaan edes itselle rehellinen? En halua erota, koska olen riippuvainen tästä suhteesta. En halua erota, koska rakastan enemmän ajatusta ydinperheestä kuin tätä ydinperhettäni. En halua erota, koska taloudellinen tilanteeni huononee merkittävästi. En halua erota, koska haluan pitää nämä kulissit pystyssä. En halua erota, koska en halua olla muiden silmissä epäonnistuja. Siinä vaihtoehtoisia syitä eroamattomille, niin ei tarvitse lapsia vetää mukaan tuohon selitysten peliin.

Kuten huomasitte lasten tarinoista. Kukaan heistä ei sanonut, että toivoi vanhempiensa pysyvän yhdessä. Voin minä ne tarinat uudelleenkin julkaista. Miksi kukaan lapsi haluaisi elää vuosi toisensa perään lapsuudessa, joka koostuu kahden aikuisen ihmisen välisitä jäätävistä tunnelmista? Ei se aina riitoja tarvitse siihen, että lapsi mielessään toivoo, että eroaisivat. Joskus se tarvitsee vain sen tyhjän, jäätävän, passiivisaggressiivisen tai jännittyneen ilmapiirin. Luuletteko te, että lapsi ei aisti sellaista? Luuletteko, että lapsi on onnellinen, kun te ette vain eroa? Kuten tarinoista luitte, niin ei ole.

Kuinka ihanaa oli, kun sai hengittää vapaasti äidin ja isän kotona.”

Näin kirjoittaa yksi heistä, jonka elämä muuttui onnellisemmaksi tasan siitä hetkestä, kun hän sai kaksi kotia.

Ei myrkyllisessä suhteessa oleva halua kuulla olevansa myrkyllisessä suhteessa. Hänelle on turha sanoa, että tuo ei tee sinun lapsillesikaan hyvää. Ei, koska ihmisellä on loistava taito valehdella itselleen ja uskoa sen jälkeen omiin valheisiinsa.

Eilen erä lukijani laittoi blogini perään kommentin, jossa hän kertoi olevansa kyllästynyt siihen, että on toiminut suhteessaan vuosikymmenen kotiapulaisena. Arvosteli kommentissaan myös kelvotonta puolisoaan. Muutama muu lukija aiheellisesti kysyi häneltä, että onko tuo sellainen suhde, jossa kannattaa loputtomiin olla. Tämän jälkeen hän poisti koko kommenttinsa. Koki varmaan tulleensa syyllistetyksi ja se on pahinta, mitä ihminen voi kai elämässään kokea. Joskus asia pitää sanoa ääneen ja suoraan. Minusta se on aiheellinen kysymys kysyä, että miksi siedät täysin kelvotonta puolisoasi vuodesta toiseen? Miksi? Miksi? Miksi?

Lasten takia?

Se syy on jo lasten omilla sanoilla ammuttu alas. Ei kannata.

Joten miksi?

Miksi?

X