Havaintoja parisuhteesta

Lapsi on vanhemman kaunis koriste

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kirjoitin postauksen siitä kuinka annoin neljävuotiaan lapseni leikkiä lempimekossaan kuravesileikkejä.

Kaikkia asia ei miellyttänyt.

Ystäväni kirjoitti minulle postauksen jälkeen. Hän on ollut aiemmin päiväkodissa töissä. Hän tuli huomanneeksi lasten ollessa ulkona leikkien ulkopuolelle jääneen lapsen. Lopulta kävi ilmi, että lapsi ei uskaltanut mennä leikkimään, koska pelkäsi vaatteidensa menevän likaiseksi ja äitinsä suuttuvan.

Postaukseni kommenttipalstalla eräs nainen kertoi ystävästään, kahden lapsen isästä, jonka kanssa hän oli ollut leikkipuistossa. Mies oli juuri hakenut lapset exältään. Miehen toinen lapsi leikki iloisesti hiekkalaatikolla ja kun nainen oli sanonut miehelle, että miksi ei laita sylissään olevaa lasta myös leikkimään, niin mies vastasi, että lapsen äiti oli kieltänyt likaamasta hänen vaatteitaan.

Kuuleehan sitä kulkiessaan kaikenlaista. Ei vain kerran tai kaksi, kun leikkipuistossa on kuullut lauseen että älä sinne mene, siellä likaantuu vaatteet. Sitä vain miettii, että miksi helvetissä sitä on pukenut lapselle leikkipuistoon vaatteet, jotka eivät saa likaantua. Tuntuu kuin lapsi olisi viety puistoon hienoissa vaatteissa näytille. Näyttää hyvältä tekaistuissa somekuvissa.

Törmäsin postauksen tiimoilta myös termiin kylävaate. Lapsella on siis erikseen hienoja kylävaatteita. Anteeksi, mutta olen tässäkin asiassa vähän tyhmä. Itse kyläilen lapsen kanssa muutamassa paikassa. Niissä jokaisessa on lapsi tai lapsia. Kun menen sinne oman lapseni kanssa, niin he alkavat leikkiä. Leikin tiimellyksessä vaatteet saattavat likaantua. Lapsi tekee siis aivan sitä samaa kuin kotonaankin. Miksi siihen asiaan pitää olla erikseen kylävaate?

Vai onko taustalla jäänne menneestä, jossa lapsi sai näkyä, mutta ei kuulua. Kylässä lapsi käyttäytyi kuin ohjelmoitu robotti. Pysyi hiljaa ja paikallaan hörhelömekossaan ja niiasi lähtiessään. Sellaisia kultaisia pikkuaikuisia.

No ehkä itse olen vain höveli. Minua ei haittaa mekkoon lentävä kura. Sen saa pestyä pois. Ja jos mekkoon jää jälki, niin sitä voi silti käyttää, kylässäkin. Sen muutaman kuukauden, jonka ajan mekko mahtuu lapselle.

Sillä mekossa oleva tahra ei varmasti häiritse lasta itseään. Aikuista se häiritsee. Olisihan se törkeän noloa huomata postanneensa lapsesta someen kuvan, jossa hänellä on likainen vaate. Lapsi kun on lähinnä aikuisen koriste jonka ulkoisen habituksen pitää mätsätä aikuisen habitukseen. Sävy sävy ja sillä tavalla.

Olen itse tahrojen, likojen ja arpien ystävä. Jättäähän moni rakastelematta sohvallakin, jotta siihen ei tule tahroja. Elämä on tahroja elämän pinnalla. Mitä enemmän tahroja, sitä enemmän elettyä elämää. Jos maailmasta yrittää tehdä maanisella tavalla puhdasta ja suorassa olevaa, niin työsarka on loputon, sillä maailma on vino ja niin sen pitää ollakin.

Lapsi ei myöhemmin muistele sitä kertaa, kun hän sai seistä ihanissa puhtaissa vaatteissa leikkipuiston reunalla. Hän muistaa sen, kuinka sai kieriskellä muiden lasten kanssa ihanassa mudassa.

Aikuinen ei myöhemmin muistele sitä, kuinka tahraton sohva hänellä oli olohuoneessa, vaan sitä kuinka ihanaa oli rakastella sohvan päällä ja jättää siihen jälkiä.

Elämä ja rakkaus jättää jälkiä.

Viime perjantaina olin nelivuotiaani kanssa kaupugilla. Kävimme puistossa ja Finlaysonin alueella. Tytöllä oli päällään siskon vanha pieneksi käynyt mekko. Nelivuotiaalleni se oli liian iso. Olkaimet tippuivat vähän väliä. Kaiken lisäksi hömelö isä oli pukenut mekon hänen päälleen väärin päin, vetoketju eteen.

En tiedä, kuinka monen vanhemman sieluun ja silmiin tuo näky sattui. Lapseni rakasti liikkua sillä mekolla.

Millään muulla ei sen jälkeen pitäisi olla yhtään mitään väliä.

X