Havaintoja parisuhteesta

”Lasteni isällä on aina erityinen paikka sydämessäni”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Kaipasit kauniita isä tarinoita. Minulla on sinulle sellainen….
Tapasin mieheni kun olimme ammattikoulussa,ihastuttiin ja rakastuttiin.

20vuotiaina esikoinen ilmoitti tulosta, hulivili pojan oli aika kasvaa aikuiseksi. Rakastuin mieheeni uudelleen syyskuussa, synnytyssalissa. Kun näin kuinka hän katsoi pientä vastasyntynyttä prinsessaamme. Kolme vuotta myöhemmin syntyi poika.

Se kiitollisuus mikä on lasteni isää kohtaa, kun hän valvoi öitä koliikkilapsen kanssa, kun itse makasin masennuksen takia toimintakyvyttömänä itkien kuinka en jaksa.

Vuodet vieri ja olo tasoittui, elämä hymyili. Nyt 18v myöhemmin asumuserossa ja tulevaisuutta miettien, rakastan häntä edelleen, isänä. Kuinka kaikki menee lapset edellä. Kaikki pystytään sopimaan yhdessä, aiheuttamatta harmia kenellekään. Lasteni isällä on aina erityinen paikka sydämessäni, tapahtui mitä vaan.

On hän kumminkin yhdessä minun kanssa tehnyt kaksi niin kaunista ja arvokasta asiaa, lapset.”

X