Havaintoja parisuhteesta

Loppuhavaintoja Tinderistä

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sain lukijoilta tarinoita Tinderistä noin 70 kappaletta. Kiitos niistä. Tarinoista viisi oli miehen lähettämiä. Saamieni tarinoiden pohjalta tein niistä pienen yhteenvedon. Tämä siis 70 tarinan otoksesta.

1. Tinderissä on todella paljon varattuja, jotka ovat hakemassa sieltä satunnaista seksiseuraa. Seksiseuraa hakee sekä miehet että naiset, vaikkakin miehet ovat enemmistössä.

2. Nuoret miehet hakevat seksiä itseään selväsi vanhemmilta naisilta, koska ajattelevat vanhempien naisten olevan avoimempia seksin suhteen, sekä myös suostuvan seksiin helpommin, varsinkin varatut seksittömässä suhteessa elävät naiset.

3.  Rahanpyytäjiä liikkuu Tinderissäkin pelottavan paljon.

4. 20-35 vuotiaat tuntuvat löytävän parisuhteen huomattavasti helpommin Tinderistä kuin siitä vanhemmat. Sama koskee myös käyttäytymistä. Niin sanottuja kikkelikortin heiluttajia löytyy selvä enemmistö keski-ikäisten ikäryhmästä.

5. Tinderistä on alkanut myös monia kauniita rakkaustarinoita.

6. Tinderiin voi jäädä koukkuun. Moni kumppanin jo löytänyt saattaa jäädä sinne vielä senkin jälkeen, koska aina on mahdollisuus löytää jotain vielä parempaa.

7.  Tinderissä vaanivat huijarit ovat todella ammattimaisia ja osaavia. He iskevät huijattavan heikompiin kohtiin.

8. Surullisen moni aikuisista käyttäytyy Tinderissä ala-arvoisesti. Valehtelevat, ovat seksistisiä ja alkavat jopa vainomaan jäädessään ilman seksiä.

9. Ilman käyttäjän määrittämää ikärajoitinta noin neli- viisikymppinen nainen saa eniten vastauksia kolmekymppisiltä ja nuoremmilta miehiltä ja samanikäinen mies kolmekymppisiltä ja nuoremmilta naisilta.

10. Parhaimmillaan Tinder on oiva sovellus hakea itselle haluamaansa seuraa ja pahimmillaan se on, niin kuin sosiaalinen media pahimmillaan muutenkin, ihmisen alitajunnan kaatopaikka.

X