Havaintoja parisuhteesta

”Lopulta minä olisin kuollut”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kiitos kirjoituksistasi ja siitä, että tuot muiden äänen myös kuuluviin. Teet tärkeää työtä. Haluaisin kertoa tarinani, nimettömänä. Ehkä se on jonkinlaista itseni terapoimista, kun kirjoitan sinulle. Toivoisin, että joku vielä uskoo huomiseen kaiken keskeneräisen ahdistuksensa keskellä tämän kirjoitukseni myötä.

Eheäksi.

Uskoisin, että olin läheisriippuvainen. Se ainoastaan selittäisi sen, että näin vahvaa, omapäistä naista pystyttiin ensin henkisesti, sitten fyysisesti, lytistämään totaalisesti. Niin kokonaisvaltaisesti, ettei voimat riittäneet enää eroamaan edes lapseni vuoksi.

Kunnes tuli pelastus.

Viimeisen, ja väkivaltaisimman, kerran jälkeen, kun olin taas losoperseinen lehmä, joka ihan ärsyttääkseen halusi mieluummin nukkua, kuin riidellä, sain niin kovia iskuja ja potkuja ympäri vartaloani, pahimman päähäni, että jouduin pakenemaan paikalta ja menemään lääkäriin. Ei edes aikaisempi metalliputken isku alaselässäni ollut mitään tähän verrattuna. Eikä se, kun minut paiskattiin hotellin kylpyammeeseen ja virtsattiin päälle.

Nöyryyttävää se oli, kuten se, kun esitin nukkuvaa, kun puolisoni tuli makuuhuoneeseen. Repi alushousuni pois, tuijotti hetken ja tokaisi ”Hyi vittu”.
Lääkäri ymmärsi heti, mistä oli kyse. Olin salannut elämäni kaikilta. Ensi kertaa tulppa irtosi, kuin kuoharin korkki. Ensin hitaasti, alipaineen yrittäessä pitää siitä vielä tiukasti kiinni, kunnes lopulta kovalla voimalla poksahtaen. Itkin lohduttomasti. Itkin vuolaasti. Kerroin kaiken. Aivoni kuvattiin, verenvuodon varalta. Lääkärin lausunnon otsikko: Väkivallanteko, tapon/murhan yritys. Jatkui vielä sanoilla ”Tappo/murha” siltä varalta, jos kuolisin esim.aivoverenvuotoon pahoinpitelyn seurauksena.

Istuin bussipysäkillä. Puhelin soi. ”Lääkäri tässä hei. Unohdin äsken mainita, että tapahtuneesta on tehtävä lastensuojeluilmoitus. Vaikka lapsi ei ollut läsnä, joutuu hän elämään arkeaan alttiina vaaralle”.

Se lastensuojeluilmoitus oli pelastukseni. Minut ohjattiin kriisiterapiaan. Ne pari kuukautta, kun taistelin, että sain silloisen puolisoni pois kodistani, sain tukea terapiasta ja lastensuojelusta. Puhuin ystävilleni. Olimme lapseni kanssa erään ystäväni luona ”hoidossa” pahimman poismuuttoraivon aikaan.

Nyt reilun neljän vuoden jälkeen voin vain todeta, että se Lääkäri pelasti elämäni. Pelasti minut kuolemalta.

Olen nyt niin vahva, että uskallan jo joskus olla heikko pelkäämättä, että joku minut hajottaisi. Entisen elämän arvet vielä välillä kipuilee, punottaakin pahimpina unettomina öinä, mutta ajan saatossa haalenee ja kasvattaa paksumman suojan.

Eheydyn.

X