”Mä halaan sua ja annan luvan olla onnellinen”

Sovitaan että erotaan kauniisti

Syksyllä huomasin sinussa muutoksen. Halusit töihin. Olit paremmalla tuulella kuin pitkään olet ollut, mutta silti poissaoleva. Vuodenvaihteessa kerroit että viestittelette viikoittain ja minulla heräsi tunne siitä, että olet löytänyt itsellesi jotain isoa, jotain jonka lopullinen merkitys oli siinä vaiheessa vielä pimennossa.

Kipuilin itse lähtemisen kanssa, olimme molemmat ajaneet toisemme kauas toistamme jo monta vuotta. Kummallakaan ei ollut hyvä olla. Kuvittelin mielessäni tilannetta jossa tapaan hänet ensimmäistä kertaa, meidän kodissa ja halaan. En tiennyt vielä, että se oikeasti tulee eteen.

En pystynyt puhumaan sinulle kasvokkain huonoista tunteista, niistä et ollut halunnut kuulla vuosiin. Soitin ja sanoin saaneeni asunnon ja että muutan. Sovittiin ettei erota vaan otetaan aikalisä ja odotetaan omillamme, jotta näemme haluammeko erota vai palata yhteen. Meillä on kuitenkin niin paljon.

Kolme viikkoa muuttoni jälkeen laitoit viestiä, jossa kerroit haluavasi elää loppuelämäsi minun kanssa ja saada tämän toimimaan, hoidimme terapiaa yhdessä sylikkäin meidän sängyssä. Olit ymmärtänyt itsessäsi niitä asioita jotka aiheuttivat minussa suurta ahdistusta kanssasi eläessäni.

Minä pelkäsin, pelkäsin sinua, sinun tunteita, pelkäsin lähtöä, pelkäsin yksin jäämistä, pelkäsin sinun puolesta. Viikko näiden viestien jälkeen annoit itsellesi luvan päästää minusta irti ja loikkasit eteenpäin. Loikkasit niin pitkälle että annoit itsellesi luvan astua tämän syksyisen hyvän olon syliin.

Viesteistä neljän viikon päästä kerrot että haluat eron. Pidämme toisiamme käsistä kiinni ja olen jotenkin onnellinen kun kerrot olevasi onnellinen ja löytäneesi itsellesi sielunkumppanin jonka kanssa pystyt keskusteleen kaikesta. Mä halaan sua ja annan luvan olla onnellinen ja pyydän pitämään parempaa huolta kuin minusta.

Olen ikävöinyt rakkautta sun silmissä vuosikausia ja näen nyt niissä rakkauden. Rakkauden kun puhut hänestä.

En ole ollut missään vaiheessa surullinen tämän tilanteen aikana, mutta nyt se suru saapui. Nyt se on lopullista, sinä olet tehnyt sen päätöksen. Me ei olla enää me, vaan te olette te ja mä vain mä.

Hän on ollut kodissani ja sängyssäni nyt kolme viikkoa, vasta neljä viikkoa sitten lupasit minulle kaiken, jotta voidaan olla vielä kuten ennen, onnellisia kuten ennen.

En halua olla sun onnesi tiellä, rakastan sua suunnattomasti kaikesta huolimatta ja annan sinulle tilaa olla onnellinen valitsemasi ihmisen kanssa.
Vaikka tämä asunto tuntuu kodilta niin se koti on kuitenkin ollut paljon enemmän kuin seinät, se on ollut sinun syli, se on ollut sinun suudelma, se on ollut sinun kosketus.

Olen onnellinen sinun puolesta, mutta niin äärettömän surullinen meidän puolesta, me ei osattu, me ei luotettu, me ei onnistuttu. Mä en osannut enkä onnistunut.

Tästä eteenpäin me osataan, sovitaan. Me osataan erota, me osataan pitää huolta meidän lapsista yhdessä. Se me tehdään vielä yhdessä.

En halua menettää sua, sä edelleen olet se kenelle on helppo puhua, vaikka se on ollut vaikeeta. Sä edelleen näytät hyvältä ja rakastuneilla silmilläsi niin hyvältä että joudun muistuttaa itseäni siitä ettet ole enää mun. Mä en saa enää koskea kuten ennen. Mä koitan muistaa…

Meidän suhteen alkumetrit kuljettiin, sinua 9 vuotta nuoremman, sinun toisen rakkautesi varjossa. Ja meidän suhde päättyy, sinun ja sinun 9 vuotta nuoremman rakkauteen. Ympyrä sulkeutuu.”