Maailman ihanin rakastaja

Sivustollani on seuraajana runoilija. Hän on kymmeniä kertoja muokannut tekstini runomuotoon tai ajatelmaksi. Haluan paljastaa hänet. Hänen nimensä on Anu ja hän löytää tekstistä kuin tekstistä olennaisen.

Tässä hänen viimeisin tuotoksensa. Teema, jota olen toistanut monessa tekstissäni. Kyseenalaistan nimittäin voimakkaasti kuluneen parisuhdemantran, joka käskee tekemään töitä parisuhteen eteen. Parasta työtä parisuhteen eteen on tehdä töitä itsensä eteen, jotta on menneestä vapaa, sillä menneisyydestä vapaa on maailman ihanin rakastaja.

”Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä.

Sitä toistin kuin mantraa.
Tein töitä, kuin orja.
Ja silti.

Siksi, että unohdin,
että töitä onkin tehtävä itsensä eteen.
Menneisyys rakentaa meidät,
pitää vankinaan, jos sitä ei läpi käy.
Traumoja, syviä haavoja.
Ja tuo käsittelemätön ohjaa minua,
ottaa ruorin, kaappaa vallan.
Silloin sinusta tulee
minun haavojeni laastari,
rakkaussuhteesta terapiasuhde,
lopulta meistä mahdottomuus.

Että voi joskus olla toiselle hyvä,
on tehtävä töitä itsensä eteen,
hankkiutua haavoistaan eroon,
edes pienentää niitä,
lopettaa elämän uhrina hyväksyntää huutelu.
Jos en sitä tee,
kenenkään ei tarvitse
sietää, hyväksyä, ymmärtää minua loputtomiin.

Ihminen on aina kesken.
Parisuhteessa kaksi on aina kesken.
Kaksi toistaan tukevaa
voi löytää harmonian,
jos molemmat muistavat
tehdä töitä itsensä eteen,
päästä eroon vanhasta ja huonosta. Menneisyydestään vapaa
on maailman ihanin rakastaja.”

-Anu K.