Maailman paskin bussikuski

Näin unen, jossa ajoin bussia. Eihän siitä mitään tullut. En saanut hallittua bussia yhtään ja välillä se törmäsi bussipysäkkiin ja välillä se heittelehti ties missä. Olin sanalla sanoen harvinaisen paska kuski.

Unessa ihmettelin seikkaa, että vaikka ihmiset näkivät, että ajan aivan päin helvettiä, niin silti joku aina heilutti pysäkillä kädellään, että haluaa kyytiin. Haluaa, vaikka ajan bussia täysin holtittomasti.

Aamulla pohdin, että mitä helvettiä alitajunta yrittää minulle unen kautta viestiä. Kunnes havahduin vastaukseen. Unihan oli metafora parisuhdetaidoistani.

Aloin miettiä parisuhdehistoriaani. Sellaistahan se on ollut. Olen ollut parisuhdebussin kuskin paikalla ja ajanut sillä todella huonosti. Toisinaan on ollut pitkiä pätkiä, että ajo on ollut tasaista ja etenevää, kunnes taas kohta on bussin keula ollut kiinni kaiteessa.

Silti seuraavalla pysäkillä on ollut tuleva matkustaja käsi sojossa, että kyytiin halusi. Olen ollut, että oletko sinä tästä kaikesta nyt aivan varma. Jännää tulee olemaan, mutta perille ei perkele tulla pääsemään, että kyllä tämä tästä taas kaiteeseen kolahtaa ennen pitkää.

Sitähän voisi ajatella, että olisi voinut ottaa ajotunteja kolarin jälkeen, mutta ei muuta kuin ratista kiinni ja matkustaja sisään. Linja-autossa on tunnelmaa ja sitä rataa. Oho, kaide! Oho, törmättiin!

Kliseisimmät meistä sanovat, että tärkeintä ei ole perille pääsy, vaan matkalla oleminen. En kyllä tuosta tiedä. En minä toki tiedä, että mitä tässä tapauksessa tarkoittaa perille pääseminen. Elämän päätyseinää eli kuolemaa.

Unessa sain ajatuksen, että jos kokeilisi ajaa ihan hiljaa. Lopettaisi sen koheltamisen ja ajaisi niin hiljaa, että ei varmasti päätyisi kaiteeseen.

Jos nyt ei ihan perille pääsisi, niin melko pitkälle.