Marjan ja Samin seksisuhde osa 1-1/2

Seksuaalisuudessa heijastuu koko ihminen. Seksuaalisuus ei ole vain seksiä. Emme aina tiedä, miksi joku tuntuu hyvälle ja jokin ahdistaa suunnattomasti. Kun kaksi ihmistä rakastuu ja alkaa intiimiin suhteeseen olemme hyvin alastomia myös henkisesti. Aikuisiän rakkaus on aina uusi mahdollisuus. Voimme kokea siinä turvallisen kiintymyssuhteen ja tulla kokonaisiksi. Voimme myös toistaa menneisyyttämme ja rikkoa itseämme lisää.

Oman tarinamme avaaminen kaikkine kipeine hetkineen antaa meille mahdollisuuden huomata suden kuopat ja kasvaa, päästää irti häpeästä. Tunneyhteys on parisuhteen edellytys. Ja halu olla yhteydessä toiseen on universaali. Me, Marja ja Sami, aloitamme oman historiamme tutkimisen. Avaamme sitä pala palalta, dialogissa ensi rääkäisyistä tähän päivään. Tule mukaan matkallemme tekemään omaa matkaasi.

Sami:

Synnyin iltapäiväruuhkaan. Kello läheni neljää. Ihmiset lähtivät työpaikoiltaan. Minä äitini kohdusta. Oli helmikuu vuonna 1976. Minut tuotiin asuntoon, jossa oli kaksi huonetta. Siellä asui äitini ja isäni lisäksi siskoni, joka oli ehtinyt syntyä kolme vuotta ennen minua. Asunto sijaitsi talossa, jossa oli muita asuntoja rivissä vierekkäin. Rivitalon muissa asunnoissa asui samanlaisia perheitä. Jokaisen perheen isä oli töissä samassa tehtaassa. Kotiamme ympäröi viiden tuhannen asukkaan pieni kylä, johon kuitenkin mahtui kaksi eri maailmaa. Maailmoiden välissä oli silta. Sillan toisella puolella asui perheitä, joiden isät työskentelivät muualla kuin tehtaalla. Ne perheet kävivät eri kaupoissa ja pankeissa. Vappuisin meidän puolelta siltaa lähdettiin torille marsseihin. Myrsky kaatoi pihapiirissämme olleen lipputangon. Myöhemmin lama kaatoi lähes koko pihapiirin.

Marja:

Yhdeksän vuotta myöhemmin vuonna 1985 syntyi kauniin maaliskuisen kevät päivän päätteeksi pieni Marja. Äitini ja isäni olivat olleet muutaman vuoden naimisissa. Olin esikoinen ja seurakseni sain pikkuveljen kaksi vuotta myöhemmin. Kotimme oli pieni kaksio metroradan varrella. Vanhempani olivat maalta kotoisin ja halusivat meidät sinne kasvamaan. Pieni rekka lastattiin tavaroillamme ja muutimme isäni lapsuudenkotiin ollessani 4-vuotias. Valtava talo, iso piha ja hiljaisuus. Stadi muuttui pieneen työläiskaupunkiin, vanhat kaverit jäivät kerrostaloihin ja tuli uusia, jotka kaikki asuivat omakotitaloissa. Pääsimme juurillemme. Mummola oli lähellä,  äidin vanhempien maatila, jossa vietimme paljon aikaa. Lehmiä, kissoja, nauku-uintia ja heinähommia. Suloisia lapsuusmuistoja.

Sami:

Vanhempani eivät olleet koskaan naimisissa. He vitsailivat, että menevät naimisiin, kun ovat olleet 20 vuotta kihloissa. Eivät menneet, vaan erosivat. Aivan liian myöhään. Minulla, Samilla, todettiin lapsuusiän astma. Hengitin piipun läpi, jossa ei ollut mitään lääkettä. Isäni lähti aamuisin tehtaalle. Meille tuli hoitolapsia. En käynyt päiväkotia. Yhden kanssa karkasin kerhosta. Mentiin meillä pimeään komeroon piiloon. Leikimme, että olemme aikuisia. Makasimme päällekkäin ja se tuntui hyvältä ja oudolta. Perjantaisin pihapiirissä järjestettiin miesten kesken pulloarvonta. Voittopullo juotiin porukalla. Pullolla oli tapana monistua. Isäni makasi keittiön lattialla. Kävin yöllä tarkistamassa, että hän hengittää. Aamulla hengitin kolme kertaa astmapiipusta. Minulla oli kasa marmorikuulia. Vieritin niitä lauantaisin pitkin lattioita. Laskin jääkaapista, että onko enemmän kuin neljä saunaolutta. Saunavuoro oli kuudelta. Saatiin siskon kanssa limsaa ja perunalastuja.

Marja:

Veljeni ei puhunut pienenä. Mutta minä ymmärsin häntä. Äiti ja veli kävivät jossain puheterapeutilla. Kun joku yritti kiusata häntä,  isosisko puolusti. Olimme kotona äidin kanssa ja meillä oli välillä hoitolapsia. Isä oli paljon töissä ja viikonloppuisin kaljakorkki sihahti auki. Aluksi isä oli hauska, mutta jossain vaiheessa hän tuli vihaiseksi. Silloin kaikki oli äidin syy. Joskus hän lähti baariin. Äiti oli surullinen ja vihainen. Oli kai muita naisiakin, mutta äidillä oli meidät. Niin hän on sanonut. Äiti rakasti, helli ja toivotti kauniita unia. Äidin vanhempien maatilalla vietimme monet viikonloput turvassa mailman myrskyiltä. Välillä isä oli mukana, välillä ei. Mamma keitti ruskeaa puuroa, missä lusikka ei liikkunut ja sen jälkeen pääsi ulos leikkimään. Minä, pikkuveli ja minua vain vajaan vuoden vanhempi äidin nuorin veli, me olimme Tupu, Hupu ja Lupu. Metsä oli meidän seikkailurata.

Sami:

Rivitalojamme ympäröi valtava pihapiiri ja pihapiirissä valtavasti lapsia. Ulko-ovia ei pidetty lukossa. Pihalla vanhoja parakkeja. Yhden niistä juurella tapeltiin kaverin kanssa samasta ihastuksesta. Oltiin kahdeksan ja toisella luokalla. Samana vuonna opettaja ilmoitti suuri suru rinnassa, että tytön vei leukemia. Kaveri sanoi äidilleen, että ei tarvitse enää tapella. Muistan sen ikkunamme edessä olleen mattotelineen, se oli vähän vinossa. Seisoin sen päällä pelkässä yöpaidassa. Oli yö ja kotona aivan liian hiljaista. Ajattelin, että vähän korkeammalta näkee pidemmälle, en nähnyt vanhempia.  Talonmies tuli mattotelineelle ja otti syliin. Hänellä oli parempaa tietoa, että mitä ovea kolkutella.

Marja:

Tilitehtaan leikkipuisto oli kotikenttämme. Sinne juostiin välillä paljain jaloin kotoa. Välillä isot pojat kiusasivat kuulapysyillä ja mina marssin kertomaan äidille. Äiti meni naapuritaloon ja kiusaaminen loppui. Talvella hiihdettiin kilpaa joka keskiviikko Milliksellä ja kesällä yleisurheiltiin joka maanantai Käpylän kentällä. Olin hyvä ja voitin usein. Kaikki kehuivat minua. Itseluottamus kasvoi. Leikin paljon poikien kanssa ja halusin voittaa aina pojat. Rakastin kilpailun tuomaa jännitystä. Koulun alettua tajusin, että minun täytyy alkaa leikkiä enemmän tyttöjen kanssa. Kerhossa minulla oli vain yksi hyvä tyttökaveri ja hänkin meni eri kouluun. Piti luoda nahka uudelleen. Käänne kohta tuli, kun luokkakaverini pyysi minua koripallo harjoituksiin. Menin sinne jumppatossuissa. Äiti ilmoitti, että kengät ostetaan vasta, kun oikeasti alan harrastamaan. Sinne jäin ja Liikuntahallilta löysin toisen kodin itselleni.