Havaintoja parisuhteesta

Marjan ja Samin seksisuhde osa 17

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Rakkaus näyttäytyy isompana mahdollisimman pienessä tilassa. Tässä tekstissä rakkaus näyttäytyy isompana mahdollisimman pienessä ihmisessä. Vauvan saaminen muuttaa elämässä paljon. Eniten se muuttaa arkea ja parisuhdetta. Jos siinä kohtaa antaa otteensa livetä, niin vaikea sitä otetta on enää takaisin saada.

 

Sami: Pieni vauva saapui pienenä ja hauraana maailmaan. Miten vauva ja sinä jaksoitte synnytyksen jälkeen?

 

Marja: Vauva alkoi kasvaa sisukkaasti gramma grammalta. Minua kätilöt kannustivat katsomaan vauvaa ja lypsämään rinnoista kaikki maidontipat talteen, koska kyse olisi supermaidosta. Vauvojen teho-osasto tuntui aluksi pelottavalta paikalta, missä koneet piipitti ja elämä tuntui hauraalta. Rakkaus tuota pientä nyyttiä kohtaan kasvoi hitaasti pelko varjonaan. Jokainen hetki liitti meitä yhteen. Aloin varovaisesti uskoa ettei kukaan vie häntä pois.

Kävin katsomassa pikkuista aina kun pystyin, pidin häntä sylissä, silitin ja juttelin. Minun maailmani oli siirtynyt sairaalaan ja maailma sairaalan ulkopuolella unohtui. Eräs hoitaja huomasi sen ja hellästi neuvoi minua pitämään yhden ”vapaaillan”. Hän lupasi heidän pitävän pikkuista sylissä vaikka koko yön. Oli ihana huomata, että joku välitti minustakin.

 

Marja: Kotiinne oli saapunut pieni ihminen, jonka elämä oli annettu käsiinne. Miltä vastuu tuntui tuoreesta isästä?

 

Sami: Tunteet heittelivät laidasta laitaan. Suurimpana tunteena tarve pitää huolta. Pieni ihminen, joka tarvitsi jatkuvaa huolenpitoa. Alussa tunsin suurta epävarmuutta, että osaanko toimia oikein. Halusin olla mahdollisimman paljon mukana ja opetella kaikki vauvanhoitoon liittyvät asiat. Mikään aiemmin koettu ei tuntunut vauvan jälkeen lähimainkaan yhtä vastuulliselta kuin eläminen vauvan kanssa.

Vauva nukkui huonosti. Pitelin vauvaa öisin sylissä, kanniskelin huoneesta toiseen. Katselin öisin olohuoneen sohvalla tuloksia teksti-tv:stä vauva sylissäni. Joinakin muutaman tunnin yöunien jälkeisinä päivinä mietin, että jaksanko tätä pitkään ja laskeskelin, että ehkä tämä ensimmäisen vuoden jälkeen helpottaa. Kaiken väsymyksen ja epävarmuuden keskellä vauvan oman sormen ympärille tarttuva pieni nyrkki oli kuitenkin se palkinto siitä, että arjen jaksoi.

 

Sami: Miten arki sairaalasta pääsyn jälkeen lähti sujumaan?

 

Marja: Sairaalasta pois pääsy oli uuden elämän todellinen alku. Minä ja vauva matkasimme vuoden 1985 Toyota Corollalla kohti pientä opiskelijayksiötäni. Olin niin ylpeä, että olisin voinut haljeta tai huutaa koko kylälle, että nyt minun vauvani tulee kotiin. Arki tuli kovaa päin naamaa kuin myrskytuuli. Minunkaan vauvani ei halunnut nukkua. Tai halusi, mutta vain kiinni minussa, mieluiten pystyasennossa nänni suussa. Muuten pikkuinen huusi kovaa tai puklasi. Nukuin vähän, pätkissä, istuen ja menin väsymyksestä sekaisin. Ei ollut toista syliä.

Halusin pärjätä. Tsemppasin itseäni katselemalla aamuviideltä baarista tulevia. Olisinhan ollut hereillä, vaikka vauvaa ei olisikaan, yksi sieltä baarista tulevista. En välillä meinannut ehtiä syömään kaiken sen tuttipullojen keittelyn, imettämisen, pyykkäämisen ja vauvanhoidon keskellä. Joku valtava tahtotila auttoi kuitenkin jaksamaan, pysymään järjissä. Tahtotilan takana taisi olla rakkaus. Minulla oli myös aivan ihana, maailman kannustavin neuvolatäti ja mummola, minne me välillä ajoimme turvaan ja yksi ystävä samassa elämän tilanteessa, samassa kaupungissa. Yksin en olisi ikinä selvinnyt.

 

Marja: Vauva-arki koetteli teidän jaksamistanne. Muuttuiko parisuhteenne uudessa elämäntilanteessa?

 

Sami: Väsymys ja vauvan unirytmi sai meidät tekemään ratkaisun, että alamme nukkumaan vuoro öin vauvan kanssa, joka takasi toiselle joka toinen yö hyvät yöunet. Arkisin nukuin enemmän, koska heräsin aamulla töihin. Arki meni niin kuin vauva-aikana lähes kaikilla menee. Parisuhde oli taka-alalla ja vauva vei kaiken ajan ja energian. Meillä ei ollut paljon tarjolla ulkopuolista apua. Olimme molemmat muualta muuttaneita ja vauvan isovanhemmat asuivat kaukana. Emme jaksaneet huolehtia parisuhteestamme, toisistamme. Arki sinänsä sujui tosi hyvin ja otimme tasaisesti siitä vastuuta. Yritimme antaa toisillemme aikaa levätä. Toisiamme emme muistaneet kohdata.

Olen siihen syyllinen omalta osaltani sen vuoksi, että jätin paljon sanomatta asioita, joista olisi pitänyt sanoa. En uskaltanut olla eri mieltä mistään. Halusin, että arki olisi riidaton ja mahdollisimman helppo, koska huonosti nukkuva vauva toi siihen tarpeeksi haastetta. Olimme arjen mahdollistajia, vanhempia, hoitajia, mutta emme enää rakastavaisia. Makuuhuoneesta, jossa arkisin nukuin, näkyi ikkunasta tähtitaivas. Joskus öisin olin niin väsynyt ja surullinen, että avasin verhot ja katsoin tähtiä ja itkin, mutta en osannut pyytää käsiä ympärilleni, enkä ymmärtänyt niitä itsekään tarjota.

Annoin kaiken sisältäni pursuavan rakkauden lapsellemme, jota olen yrittänyt suojella pienestä pitäen ehkä vähän liikaakin. Hiljalleen kosketuksen kaipuu alkoi käydä sietämättömäksi. Olin pelkuri ja raukka, enkä uskaltanut kertoa, että miltä minusta tuntui. Minusta tuntui pahalta. Pakenin toiseen kosketukseen, joka vei minut kohti uutta rakkautta.

 

Sami: Rankan vauva-arjen keskellä eläen, velloiko sisälläsi kaipuu toisen ihmisen kosketusta. Ihmisestä, joka olisi valmis jakamaan kanssasi kaiken?

 

Marja: Sä oot Sami oikeassa. Minun ja vauvan välillä oli paljon rakkautta. Mutta se aikuisen kosketus puuttui. Välillä tuntui kuin keho olisi huutanut kosketusta. Toivoin välillä, että minulla ei olisi vauvaa ja raksamiehet taas viheltäisivät perääni. Olisin halunnut huomiota naisena. Nainen, jolla on lapsi, on jotenkin sukupuoleton tai niin minä sen koin. Olisi tehnyt mieli huutaa, että olen sinkku, että todella kaipaan rakkautta ja kosketusta. Itkin iltaisin tai öisin piilossa muilta, sillä muille olin pärjääjä. En olisi halunnut olla isossa sängyssä yksin. En ollut ikinä kuvitellut, että minulla olisi vauva, mutta ei miestä.

Olin muutaman kerran käynyt baarissa vauvan ollessa mummolassa ja toki sain seksiä. Muttei se riittänyt, halusin perheen! Halusin olla äiti, hoivata lastani ja odottaa miestä kotiin. Rakastella illalla kun tv-pauhaa ja vauva nukkuu. Mutta vauvani oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Menin silti ihanien ystävien kannustamana treffi-sivustolle. Se antoi uudella tavalla luvan alkaa haaveilla perheestä ja mahdollisuudesta taas rakastua.

 

Marja: Väsymyksen ja parisuhteen haasteiden keskellä kasvoi teidän pieni ihminen. Hän kasvoi rakkauden ja ihailevien katseiden keskellä. Kerro joku suloinen isi-muisto vauva-arjestanne?

 

Sami: Tulin töistä väsyneenä. Tyttö oli äitinsä sylissä ja huomattuaan minun tulevan, tyttö ojensi kaksi pientä kättänsä minua kohti sanoen liikkeellään, että ota minut syliin. Pienet kohti ojentuvat kädet. Muistan vieläkin sen hetken. Väsymys katosi, kun sai lämpöisen pienen ihmisen syliinsä. En unohda niitä ojentuvia käsiä koskaan. Olen ajatellut, että siinä asennossa oli koko loppuelämäni suunta. Olla lähellä silloin, kun minun syliin halutaan tulla. Olla lähellä, kaikille läheisilleni, joita rakastan, mutta eniten lapselleni, joka syliäni eniten tarvitsee, maailman loppuun asti. Minä en ikinä lähde läheltä pois. Haluan lapseni tietävän, että syliini saa tulla ihan milloin ja missä tilanteessa tahansa.

 

Pieni vauva mullistaa parisuhteen ja koko elämän. Se tuo mukanaan suuren vastuun, joka on vain otettava vastaan. Kukaan ei ole arjessa täydellinen. Se riittää, että tekee sen mihin pystyy ja jaksaa. Eikä kukaan jaksa yksin. Sitä varten meillä on toisemme, että olemme tukena ja apuna, kun sitä eniten tarvitsemme. Parisuhteen vaaliminen vauva-arjen keskellä on vaativaa. Tilastojen mukaan suurin osa eroista tapahtuu silloin, kun perheessä on pikkulapsia. Rankimmasta vauva-ajasta on selvitty, mutta selviytymisen hintana on ollut parisuhde, joka on kaatunut kohtaamattomuuteen. Helppoahan se on sanoa, että muistakaa huomata vauvan lisäksi myös toisenne. Todellisuus lyö usein kovalla voimalla kasvoille. Yrittää silti pitää. Koskettaa, rakastaa ja muistaa sanoa sille toiselle, että rakastaa ja kaikki on hyvin. 

X