Havaintoja parisuhteesta

Marjan ja Samin seksisuhde osa 3

10.4.2016 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tämä on jatkoa Marjan ja Samin seksisuhteelle. Tämä on sarjan kolmas osa, joka jatkaa viime kerralla alkanutta lapsuusaikaa.  Juttusarja jatkuu koko kevään ajan.

 

Marja: Muistatko lapsuudesta jotain perhetuttua tai muuta aikuista, keneen oot ollut ihastunut?

 

Sami: Ehkä ihastumiset suuntautuivat enemmän julkisuuden henkilöihin. Siskoni oli laittanut seinälle Dingon julisteita ja minäkin suurena Dingon fanina olin ihastunut Neumanniin. Kerran huomasin, kun siskoni pussaili Neumannia julisteesta. Minä otin mallia ja tein saman yksin ollessani. En muista, että olisinko kehenkään perhetuttuun koskaan ollut ihastunut. Enemmän Neumannin kaltaisia kaukorakkauksia harrastelin.

 

Sami: Miten sun ihastumiset lapsuudessa? Ketkä olivat sun ensi-ihastuksia?

 

Marja: Mä kysyin juuri äidiltäni, niin oon ollut 5-vuotiaana palavasti rakastanut äidin nuoremman veljen kaveriin Anttiin. Antti oli silloin 15-vuotias, upeat tähtisilmät ja mä olin ihan sulaa vahaa. Halusin vaan olla Antin lähellä. Sit myöhemmin tuli Backstreet Boys. Kaikki oli rakastunut Nick nimiseen laulajaan, mut mä en osannut päättää Nick vai Kevin. Onneksi "pojat" nukku mun vieressä sängyn päällä julisteessa. Voi miten paljon tuli haaveiltua!

 

Marja: Miltä susta tuntui olla ihastunut Neumanniin? Tiesikö muut siitä vai salasitko sä sen?

 

Sami: En mä sitä kauhean salassa pitänyt. Lähetettiin naapurin pojan kanssa hänelle kirjekin ja joka päivä koulun jälkeen jännittyneenä juostiin kotiin katsomaan, että onko vastaus tullut. Ei ole vieläkään tullut. Ei sitä tullut edes ajateltua, että ihastumiseni kohde oli mies. Ei sillä ollut väliä. Neumann oli kiehtova. Vähän niin kuin sarjakuvahahmo, joka meikkasi ja oli pienen pojan silmiin erilainen kuin muut miehet. Ei sellaista voinut olla ihailematta. En minä ainakaan voinut.

 

Sami: Koitko koskaan, että ihastuminen olisi jotenkin väärää, että sitä pitäisi salata?

 

Marja: En mä kyllä kokenut ihastumista lapsuudessa ikinä vääräksi. Äiti suhtautui aina iloisesti mun alati vaihtuviin ihastuksiin ja niistä sai puhua. Me jopa välillä äidin kanssa yhdessä luettiin äidin vanhaa rakkaushoroskooppi kirjaa. Mä olin tietty aivan tosissaan ja tuumailin, olisiko Lauri elämäni mies vai sittenkin joku muu. Ainoastaan silloin saattoi tulla ongelmaa, jos oli ihastunut kaverin kanssa samaan poikaan. Mut yleensä sillon tilalle tuli äkkiä uusi ihastus. Mun isä sanoi aina lapsena "leikkisästi" et odottaa ekoja poikaystäviä haulikon kanssa. En sillon ihan ymmärtäny, mitä se meinas. Mut sekin oli huumoria. Vaikka luulen kyllä, et isälle ois ollut vaikeempi seurata läheltä mun teini-iän touhuja kun äidille. (naurua)

 

Marja: Toi oli muuten ihana, et Neumann oli teidän suuri ihastus. Mut kuka olikaan se tyttö, kehen ihastuit oikein palavasti. Silleen et oli vaikee olla luokassa ja sit vielä uskalsit kertoa siitä hänelle?

 

Sami: Eka oli tyttö, johon oltiin ihastuttu parhaan kaverini kanssa molemmat. Tyttö kuoli leukemiaan toisella luokalla. Se oli kamalan surullista. Ei sitä oikein edes tajunnut. Sitten tuli toinen tyttö.  Hän, jonka kanssa leikin pusuhippaa heidän alavarastossaan. Kyllä mä muistaakseni kirjoitin hänelle, että tykkään hänestä. Oli helpompaa kirjoittaa. Kirjoitin myös päiväkirjani sivuille tykkäämisistä. Muistan, kun sain kerran välitunnilla yhdeltä tytöltä kirjeen. Toiset pojat näkivät tilanteen. Alkoivat nauramaan ja haukkumaan mua sen vuoksi.  Yritin pelastaa tilanteen repimällä saadun kirjeen tytön silmien edessä. Hän näki sen ja hänelle aivan varmasti tuli paha mieli. Harmittaa vieläkin. Enää en repisi jos saisin joltakin rakkauskirjeen.

 

Sami: Muistatko kun pussasit ekan kerran? Kerro vähän siitä.

 

Marja: Tää liittyy siihen poikaan, mistä aiemminkin puhuin. Janiin. Jani oli tyttöjen mielestä kaikkein ihanin poika kerhossa. Mä en niin ollu innostunut. Jani oli sit kuitenkin leikkimässä meillä, oli naapurin tytöt ja mä. Oltiin hiekkalaatikolla ja sit Jani oli tullu vaan ja pussannu. Olin hämmentynyt, mutta en halunnut silti Jania poiskaan. Pikku hiljaa sit lämpenin ja kävin Janillakin kylässä. Meistä tuli hyvät kaverit ihastuksen lomassa. Mut sitten Janin perhe muutti pois Karkkilasta. Sen jälkeen en oo tuota suloista poikaa nähnyt.

 

Marja: Sä kerroit hyvin tosta, miten kaverit voi vaikuttaa ihastumisiin. Toisinaan ne jopa päättää. Pystyitkö sä itse päättämään kenestä pidit? Vai oliko sulla joku ihana tyttö mihin olit ihastunut, mut kaverit eivät tykänneet siitä?

 

 

Sami: Kyllähän kaverit vaikutti siihen keneen sai ihastua. Varsinkin vielä ala-asteella. Siksi revin sen kirjeen, koska sen antoi tyttö, joka ei täyttänyt sitä kriteeriä, johon voisi kavereiden edessä ihastua. Salaa ihailin yhtä tyttöä, jota kiusattiin koulussa. Mutta eihän sellaista voinut sanoa kenellekään. Joskus kävin juttelemassa hänen kanssaan muutaman sanan, kun muut eivät nähneet.

 

 

Sami: Jaoitteko tyttöporukassa poikia. Että kuka kuuluu kenellekin? Ja mitä ala-asteikäinen tyttö ajattelee pojista?

 

 

Marja: No… Nyt ku noin kysyit niin kyl me vähän niin taidettiin tehdä. (naurua) Meil oli aika selkee jako oman luokan pojista alakoulussa, mut sit ku kuvioihin tuli mulla yksi toisen koulun poika Teemu, se vähän muuttui. Musta pojat oli alakoulussa sellaista ihanaa jännitystä, haaveilua ja rakkauden harjoittelua. Välillä oli palavia tunteita, välillä turhautumista, pettymyksiä ja ihania katseita. Kerran oon jopa tapellu painimalla pojan kanssa, kenen kaa "seurusteltiin" ku tuli riita. Sen jälkeen tuli kyl soittoo kotiin ja kaiken maailman kasvatuspalaverii. Onneksi äiti otti sen aika iisisti ku asia selvitettiin ja sovittiin.

 

 

Marja: No mitä alakoululaiset pojat ajatteli tytöistä? Koska tytöistä tuli sulle muutakin kuin tyttöbakteerin kantajia? Vai olitko sä poikkeus, nuori mies, joka ymmärsi tyttöjä jo varhain?

 

Sami: En mä ymmärrä tyttöjä vieläkään.. Mä oon aina leikkinyt enemmän tyttöjen kanssa. Niin kai vieläkin. Ja tytöt tulivat helposti mun kanssa juttuun ja hakeutuivat seuraan. Ehkä mä olin poikaporukassa se outolintu. Vähän sellainen tyttöpoika. Kerran mua luultiin yhdessä kaupassa siskoni pikkusiskoksi. Kyllä mä tytöistä oon tykännyt jo pienestä pitäen. Halunnut hakeutua heidän seuraan. Hakenut kontaktia. Haaveillut heistä. Mä muistan yhden kauniin hetken. Olin naapurin tytön kanssa talomme varaston katolla syyspimeällä. Maattiin vierekkäin ja katseltiin tähtitaivasta. Siihen olisi voinut jäädä. Vieläkin haen tuota samaa hetkeä. Hetkeä, parisuhdetta tähtitaivaan alla, johon loppuelämäksi jäädä.

 

 

Sami: Onko sulla jotain tosi kaunista muistoa lapsuudesta. Sellaista hetkeä, johon olisi voinut vain jäädä?

 

 

Marja: Tää mun muisto menee jo lapsuuden ja nuoruuden rajalle. Olin vielä alakoulussa. Kuudennella luokalla. Nähtiin koulun jälkeen yhden opettajan poika. Se oli jo reilusti meitä vanhempi, yläkoulussa. Mä olin jäätyä siihen paikkaan, kun se poika oli niin ihana. En edes muista miten sain sen pojan numeron selvitettyä ja sain järjestettyä sen kanssa treffit. Otin toki bestikseni mukaan, ku en muuten ois uskaltanu mennä. Me käveltiin ympäriinsä, juteltiin ja tultiin yhdelle pienelle uimarannalle. Oli sairaan kaunis keväinen ilta. Upea auringonlasku. Tuntui kuin keho olisi jo aavistanut, että kohta menee mun maailmankirjat sekaisin. Se hetki oli niin romanttinen, herkkä ja täynnä kaikkea sitä, mitä nuoruus on. Tää poika vaan kääntyi mun puoleen. Kaappasi mut syliinsä varmoin ottein. Otti toisella kädellä hiuksista kiinni ja painoi huulet mun huulille. Se oli erilaista. Se oli juuri sitä, mistä olin haaveillu ja lukenut Sinä & Minä -lehden novelleista. Se oli hetki, johon olisin voinut jäädä.

 

 

*Juttusarja jatkuu seuraavalla kerralla Marjan Puhu muru- blogissa.