havaintoja parisuhteesta

”Me elämme rentoa ja taipuisaa avioliittoa, ehkäpä jopa elämämme loppuun saakka”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Haluan jakaa onnellisen tarinan. Tarinan miehestäni ja itsestäni ja avioliitostamme joka on ollut voimissaan kohta kahdenkymmenen vuoden ajan.

Olen miettinyt, että mikä suhteemme on pitänyt kasassa ja siitä mieheni kanssa puhunutkin. Olemme hyvin harvinainen pari ystäväpiirissämme, sillä meitä ei montaa pariskuntaa ole, joilla olisi takana näin pitkä parisuhde tai jotka eivät olisi eronneet. Olemme päätyneet lopputulemaan, että meillä on vain niin rentoa toistemme kanssa. Emme ota avioliittoa, elämää tai itseämme liian tosissaan. Me osaamme pitää hauskaa tavallisen harmaan arjen keskelläkin ja suhteemme kriisiaikoina olemme uskaltautuneet muuntua.

Niin kuin monella muullakin niin meilläkin pikkulapsiaika oli murtaa meidät. Kunnes ymmärsimme, että meidän ei tarvitse tehdä sitäkään vaikeimman kautta. Vaikka osallistuimme tasavertaisesti lapsemme hoitoon ja elämään niin silti minä olin enemmän väsynyt. Tämä ei johtunut siitä, että en olisi päästänyt lapsestani irti tai että mieheni ei olisi osallistunut. Päin vastoin, mieheni suorastaan kannusti minua elämään muutakin elämääni ja sain rauhassa irrottautua lapsiarjesta tapamaan esimerkiksi ystäviäni. Olin silti uupunut ja lääkärissä minulla todettiinkin uupumus.

Tämä johti siihen, että kaiken pakollisen ohella en jaksanut yhtään mitään muuta, edes olla miehelleni puoliso. Hiljalleen minua alkoi itseäni häiritä tilanne jossa en pystynyt antamaan miehelleni mitään mikä hän suhteeltaan kaipasi. Hän ei itse osoittanut sitä minulle, mutta silti halusin keskustella asiasta hänen kanssaan ja tuon keskustelun lopputulemana annoin miehelleni vapauden hakea kosketusta suhteemme ulkopuolelta. Myöhemmin mieheni on kertonut, että niitä kertoja tuli lopulta vain yksi, mutta ajatus siitä, että hänellä oli lupa oli hänelle tärkeämpää.

Niin kuin tasavertaisessa ja toimivassa parisuhteessa on tapana, niin tämä kaikki maksettiin minulle vapautena takaisin. Muutama vuosi sitten oli mieheni vuoro antaa minulle vapauteni. Syy oli eri, mutta tavallaan sama. Mieheni ei kyennyt antamaan minulle sitä mitä kaipasin ja hän antoi minulle luvan halutessani hakea sitä muualta. Olinkin muutamaan kertaan läheisyydessä toiseen ihmiseen, joskaan seksiin saakka se ei mennyt, mutta jo se, että sain olla ilman syyllisyyttä toisen ihmisen sylissä oli minulle tarpeeksi ja hämmentävää kyllä, niissä tilanteissa koin suurta rakkautta miestäni kohtaan. Ehkä jopa itseäni, koska olinhan itsekin antanut aiemmin saman luvan miehelleni.

Olen varma, että tämä muuntuminen suhteemme aikana on meidän suhteemme salaisuus. Me emme ole ehdottomia. Me emme noudata mitään ulkoapäin opittua mallia, miten avioliitossa pitäisi olla. Me olemme ajatelleet, että niissä hetkissä, kun emme olekaan toisillemme riittäviä, me voimme aivan hyvin antaa toisillemme luvan olla jotain muutakin kuin vain toisillemme. Tämä on tae myös sille, että emme tee toistemme selkämme takana asioita, joita lähes kaikki tekevät siinä tilanteessa, kun tarpeet ja toteutuma ei omassa suhteessa kohtaa. Niin meillekin olisi aivan varmasti käynyt jos olisimme olleet suhteessamme aivan liian ehdottomia.

Tällä hetkellä saamme toisiltamme haluamamme, mutta jos joskus myöhemmin emme saa, niin me emme ole ensimmäisenä miettimässä eroa, vaan luovaa ratkaisua suhteemme jatkumiselle, sillä meillä on järkyttävän hyvä parisuhde ja en usko että parempaa on mistään tulossa.

Minä väitän tällä kokemuksella, että ihmiset tuhoavat suhteensa liialliseen ehdottomuuteen, joka nimenomaan liittyy siihen, että kukaan muu koskaan milloinkaan ei saisi toiseen koskettaa ja sitten kun niin tapahtuu niin koetaan suurta pettymystä ja jopa vihaa ja pahimmillaan katkeroidutaan vuosikausiksi.

Me elämme rentoa ja taipuisaa parisuhdetta. Ehkäpä jopa elämämme loppuun saakka tai jos ei niin sitten ei.”

Lue myös

X