Havaintoja parisuhteesta

Me olemme ikuisesti yhteinen talolaina

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Minun vanhempani ovat olleet yhdessä noin 40 vuotta. Rakastuivat teineinä ja menivät naimisiin, saivat lapsia, aika kiva tarina.

Tai sitten ei.

Vanhemmillani oli hyvin myrskyisä vaihe minun ollessani pieni. Muistan välähdyksiä ja tilanteita. Muistan reiän yhdessä kotimme sisällä olevassa ovessa, johon äiti heitti jonkinlaisen astian vihapäissään. Muistan, kun isäni lähti illalla taksilla ja äiti vittuili perään. Muistan, kun isä lähti asumaan asuntovaunuun eräänä kesänä, kun oli jäänyt kiinni kaikista kännipettämisistään. Muistan kysyneeni äidiltäni saunassa, että pettikö isä sinua: opin tuon termin Kauniista ja Rohkeista. Ehkäpä en ymmärtänyt kaikkea, mutta ymmärsin kuitenkin. Niin, ja vastausta en silloin saanut.

Silloin pienenä toivoin enemmän kuin mitään, että äitini ja isäni pysyisivät yhdessä. He lähtivät reissuun kahdestaan, kun isäni hölmöilyt selvisivät kaikessa laajuudessaan. Mummo hoiti meitä lapsia, ja minä askartelin vanhemmilleni, vaikka minkälaisia rakkausaskarteluja, jotka ajattelin antaa heille, jos he päättäisivät olla yhdessä. Ja niin he päättivät.

Nyt olen pian 30-vuotias. Olen seurannut vierestä äitini katkeroitumista. Hän ei koskaan ole päässyt yli mistään. Vanhempani ovat aina olleet huonoja puhumaan, ja ovat sitä yhä. Meidän perheessämme puhuminen keskenään on kaikille hyvin vaikeaa. Ehkä tämä yhtenä asiana on johtanut veljeni vakavaan masentumiseen, ja minun itseni keskivaikeaan masennukseen. Tietenkin syitä on muitakin, mutta yksi on se, että on vaikeaa sanoa ääneen myös ne pahimmat ajatukset, koska sitä ei ole opetettu kotona.

Pahimmillaan vanhempani ovat olleet riidoissa yli vuoden niin, etteivät he ole puhuneet toisilleen mitään, asuneet saman talon eri kerroksissa eläen aivan omia elämiään. Voitko kuvitella? Ja sitten jompikumpi antaa periksi vuoden, siis vuoden!!! mökötyksen jälkeen ja taas ollaan onnellisia.

Miten tällainen sitten voisi olla vaikuttamatta meihin lapsiin?

Ja ihan varmasti suurin syy heidän yhdessäololleen silloin aikanaan olimme me, lapset. Nykyään syy on se, että eroaminen on vaivalloista, kun on yhteiset lainat ja niin edelleen.

Nykyään ajattelen, että kenties elämästä olisi tullut erilaista, jos isäni ja äitini olisivat lähteneet eri teille. Enkä tarkoita, että minua olisi millään tavalla laiminlyöty. Lapsuuteni oli muistojeni mukaan aivan hyvä. Mutta ehkä olisin saanut tutustua erilaisiin äitiin ja isään: ehkä onnellisempiin, vähemmän elämään katkeroituneisiin. Mutta mistäpä sen tietää. Olisi voinut käydä myös niin, että isäni alkoholinkäyttö, joka pettämisen paljastumisen myötä kuitenkin loppui, olisi riistäytynyt käsistä.

Mistäpä sen tietää.

Mutta yritän olla ottamatta vaikutteita ja tehdä itse toisin. Valitettavasti vain huomaan, että osittain lapsuudessani kokema perhe-elämän malli ja parisuhteen malli tulee aina kulkemaan mukana, vaikka kuinka yritän toimia paremmin.

Lue myös

X