Me olemme perhe

Onnea on rakastavat vanhemmat.

Tämä tuli mieleen tuoreesta Jyväskylän yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Siinä todettiin, että eron jälkeen isien suhde varsinkin tyttölapsiin lähenee vuoroasumisen johdosta merkittävästi. Yhdeksi syyksi todettiin, että isä saa eron jälkeen olla juurikin sellainen isä kun hän tahtoo olla. Asiasta kirjoitti Meidän Perhe-lehti.

Olen kuullut monen eronneen isän sanoneen, että suhde lapsen kanssa on selvästi syventynyt eron jälkeen, koska lapsen kanssa saa olla vapaammin ja niin kuin itse näkee parhaimmaksi. Hämmentävää kyllä, jopa lapselle annettu aika on suurempaa kuin vielä niin sanotun ydinperhessä eletyn elämän aikaan. Lapsen asuessa isän luona, isästä tulee automaattisesti lapsen ykkösvanhempi ja samalla hän on yksin vastuussa arjesta.

Liian usein isät pienentävät itsensä kakkosvanhemman rooliin vapaaehtoisesti. Vastuu annetaan tarjottimella äidin harteille ja isyys on kerran viikossa tapahtuvaa lapsen viemistä uimahalliin tai luistelemaan. Erossa kakkosvanhemman rooli tulee eniten esille. Isä ottaa joka toinen viikonloppu tapahtuvan viihdyttäjän roolin. Joskus kuulee jopa kysyttävän äidiltä tai isältä, että milloin lapsi on menossa isälleen hoitoon. Isä koti on kakkosvanhempana väliaikainen hoitopaikka. 

Niinhän asia ei ole. Varmasti on myös isiä, joita ei kiinnosta. En kirjoita nyt heistä. He ovat kusipäitä. Kirjoitan isistä, jotka haluaisivat olla enemmän, mutta heidän ei anneta. Tämä liittyy juurikin siihen tutkimuksessakin esiinnousseeseen huomioon isien kokemuksista, että ei saa olla sellainen isä kuin haluaa olla. Heiltä kielletään arjessa tapahtuvat tekemiset, koska he tekevät niitä toisella tapaa. Jos isä sitten tekeekin, niin hänen takanaan seurataan tilannetta herkeämättä. Jos isä pakkaa matkalaukun, niin matkalaukun sisältö tarkistetaan ennen sen kiinnilaittamista. Helposti siinä tilanteessa vetäytyy ja antaa periksi. Pienentää itsensä kakkosvanhemmaksi ja vie lapsen torstai-iltaisin uimahalliin, koska siellä saa olla lapsen kanssa kaksin.

Minulla on kaksi lasta. Toinen heistä on yksitoistavuotias ja toinen hieman alle vuoden ikäinen. Jos ihmisiä on pakko luokitella, niin kuulun ryhmään eroisät. Lapsieni asuessa minun luonani, olen usein heidän kanssaan kolmisin. Käytän termiä asuminen, koska tämä on lapsieni toinen koti, ei hoitopaikka. Me olemme perhe.

Olen nauttinut roolistani isänä. Elämäntilanteeni on muuttanut minua radikaalisti vanhempana. Minulla ei ole edes vaihtoehtoa sille, että sysäisin vastuuta arkisissa asioissa toiselle. Arki alkaa aamuseitsemältä ja kymmenkuiseni on siinä kanssani valmiina vastaanottamaan sitä. Iltapäivällä tulee vanhempi lapseni koulusta ja heittää matematiikan tehtävät tarkistettavaksi.

Vanhemmuudessa kaikki pelaa ykkösketjussa.