Havaintoja parisuhteesta

Me olemme tänään apu ja syli

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

( Kuva: Keski-Uusimaa )

Venäjän järjetön ja verinen hyökkäys Ukrainaan on jo nyt aiheuttanut lapsiuhreja. Puolentoista miljoonan ukrainalaisen arvioidaan paenneen kotimaastaan naapurimaihin. Käsissämme on suuri humanitäärinen kriisi.

Pienikin apu on parempi kuin ei apua ollenkaan. Auttaa voi muun muassa Unicefin kautta. Linkki alla:

https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/ukraina/

Ylen ja muun muassa BBC:n mukaan Venäjän hyökkäyksissä on kuollut jo kymmenittäin lapsia ja sadoittain muita siviilejä. Sotilaiden kuolemat mitataan jo tuhansissa. Juttelimme eilen ystäväni kanssa ja käytimme lausetta ”kaikki tämä yhden syliä vaille jääneen sairaan ihmisen vuoksi”. Surullisinta tässä on se, että tuo yksi pienisieluinen mies tappaa tällä hetkellä ihmisiä, kulttuuria, infrastruktuuria ja historiaa. Emmekä me voimme sille mitään, sillä tilanteen järjettömyydestä johtuen puuttuminen saattaisi johtaa meidät pahimmillaan ydinsotaan.

Se kaikki olisi sitten siinä.

Venäjältä pakenee tällä hetkellä myös venäjän kansalaisia, jotka ovat vastustaneet putinin ( tarkoituksella pienellä kirjoitettuna ) hallintoa. Osa heistä on järjestänyt mielenosoituksia muun muassa Pietarissa. Se on arvostettavaa sillä diktatuurin vastustaminen ei ole ihan turvallisinta puuhaa. Venäjällä putkaan mielenosoituksista on viety myös lapsia.

Suomessa suurin osa meistä seuraa tilannetta järkyttyneinä ja valmiina auttamaan. Sitten ovat he, jotka odottavat tilaisuutta päästä valuttamaan rasismiaan itsestään ulos. Se on näkynyt siten, että tilanteeseen syyttömät Suomessa asuvat venäjänkieliset ( mukana myös muita kuin venäläisiä ) lapsia myöten ovat joutuneet vihan kohteeksi.

Sitten ovat he, muutamat suurenkin seuraajamäärän somevaikuttajat, jotka ovat jo jonkun aikaa seuranneet Venäjän ylläpitämiä ja rahoittamia propagandasivustoja. Tämä masinoitu informaatiovaikuttaminen on johtanut siihen, että tällä hetkellä kyseiset vaikuttajat jakavat putinmielistä materiaalia ja edistää osaltaan putinin propagandaa.

Valokuvaaja Abdulhamid Hosbas kuvasi Puolan ja Unkarin rajalla lapsia, jotka olivat paenneet äitiensä kanssa rajan yli täpötäysissä junissa. Tässä Ylen julkaisemassa kuvasarjassa ukrainalaiset lapset esittelevät pehmolelujaan, jotka antavat heille turvaa ja lohtua.

https://yle.fi/uutiset/3-12344876

Turvaa ja apua he tarvitsevat enemmänkin. Kuten aiemmin kirjoitin pienikin apu on parempi kuin ei apua ollenkaan.

Yksi asia, joka tässä ahdistavassa tilanteessa on syytä muistaa on pitää itsestään ja hyvinvoinnistaan huolta. Me olemme tällä hetkellä auttajien roolissa ja meidän pitää pysyä toimintakykyisenä. Niin kuin lentokoneessa olemme oppineet. Onnettomuuden sattuessa meidän pitää ensin laittaa happinaamari omille kasvoillemme, jotta pystymme auttamaan muita.

Kuten olen aiemmissa teksteissä kirjoittanut, niin elämä kulkee sykleissä ja joskus olemme auttajien roolissa ja toisinaan autettavien roolissa. Jos emme nyt auta, jäämme myöhemmin ilman apua itse.  Ja yksin emme koskaan pärjää. Siksi on hyvä, että haemme turvaa myös muualta.

Viime perjantaina heräsin tyttäreni kanssa aurinkoiseen aamuun. Kello oli vajaa kahdeksan. Avasin verhot. Verhojen takana alkukevät venytteli raajojaan. Avasin television, mutta vain tekstiteeveen osalta, sillä haluan suojella vajaa viisivuotiastani uutiskuvilta. Ensimmäinen uutinen kertoi ukrainalaisessa ydinvoimalassa palavan. Pistin suoratoistopalvelun päälle. Menimme lapseni kanssa sohvalle. Syötiin sämpylää ja katsoimme My Little Ponya ja Pipsa Possua.

Hänenkin kädessään oli pehmolelu. Hän oli niin turvassa kuin tässä maailmassa ja maailmantilanteessa voi olla.

Kaikki eivät ole niin turvassa. Me olemme heitä, joiden pitää turvaa turvattomille tarjota. Nyt ja aina. Maailma on yhteinen.

Pistäkää happinaamari naamallenne ja auttakaa. Omalla tavallanne ja niin kuin teille parhaaksi näette.

Pienikin apu on parempi kuin ei apua ollenkaan.

 

X