”Me olemme toisillemme pelkkä yhteinen tapa”
Herää aamulla samaan päivään, johon on edellisenä iltana nukahtanut. Mikään ei tunnu muuttuneen. Vieressä nukkuu vielä ihminen, jonka viereltä on herännyt jo useamman vuoden ajan. Hän makaa siinä fyysisesti lähellä, mutta henkisesti hyvin kaukana. Ei tee edes mieli mennä hänen vierelleen ja käpertyä hetkeksi, niin kuin silloin ennen.
Aamuun herää kaksi toisensa menettänyttä. Yhteisessä kodissaan he suorittavat arkeaan ja näyttävät näennäisesti parilta. Heillä on sama sukunimi, yhteiset lapset ja säästötili, jolta maksavat kerran viikossa suoritettavat kauppaostokset. Aamulla jutellaan pääasiassa kouluun lähteville lapsille ja sen jälkeen lähdetään tahoilleen töihin.
Työpäivän aikana ei enää lähetetä rakkaudentäytteisiä viestejä, niin kuin silloin ennen. Iltapäivällä kotiin palaa kaksi töistään väsynyttä. Sanotaan muutama merkityksetön sana liittyen arjen pyörittämiseen. Toinen lähtee kävelyttämään koiran ja toinen kuskaamaan lasta harrastukseen. Ilta päättyy suoratoistosarjaan tai sosiaalisen median älypuhelinsormeiluun. Yöllä nukahdetaan selkä selkää vasten. Rakkautta ei tunnusteta, eikä anneta hyvän yön suudelmaa, niin kuin silloin ennen.
Arki sujuu ihan kivasti. Kahden ihmisen tulot mahdollistavat keskiluokkaisen elintason. Ympärillä on kaikki, minkä sanottiin takaavan onnellisen perhe-elämän. On mahdollisuus harrastaa ja kesälomalla pääsee lentämällä lämpöön. Lapset voivat suunnilleen hyvin ja kauppaketjun bonustilille tulee kivasti bonuksia. Kahvipöydässä kädessä on uusi kiiltäväpintainen trendilehti.
Silti mikään ei tunnu oikein miltään.
Ulkopuolelle kaikki näyttäytyy hyvältä. Jos he eroaisivat, niin jokainen ulkopuolella tulisi miettineeksi, että miten juuri he ovat päätyneet sellaiseen ratkaisuun. Heillähän on ollut kaikki hyvin. Ei olisi kyllä koskaan heistä uskonut. Niin hyvinvoivan ja onnellisen näköinen pari.
Eivät he eroa. Koska ei ole mitään oikeaa hyvää syytä, miksi pitäisi erota. Tyytymättömyys ei ole oikea eron syy. Oikeita eron syitä ovat jatkuva pettäminen, väkivalta tai vaikea päihdeongelma. Niistä kun kertoo jonkun eron syyksi, niin erosta tulee hyväksyttävä ulkopuolisten silmissä. Tyytymättömyys ja rakkauden puute ei sitä tee.
On sanottu, että parisuhteeseen kuuluu se, että rakkaus laimenee lopulta niin laimeaksi, että siitä on jäljellä enää vain pelkät kauniit muistot. Eihän se niin kuulu mennä eikä useinkaan mene, mutta sen ajatuksen lohdussa, että tunteettomuus on aivan normaalia, sitä toimimatonta parisuhdetta tulee jatkettua.
Myöhemmin riittää, että arki jaetaan ja ollaan vastuullisia vanhempia ja aviopuolisoita. Seksin voi korvata suklaalla ja suoratoistosarjalla. Kaikki on siis ihan normaalisti, jos aamulla ei edes tee mieli mennä toista ihmistä lähelle. Sitä samaa ihmistä, jonka sylistä ei vuosia sitten olisi halunnut hetkeksikään irrota. Sitä kutsutaan kuulemma parisuhteen kaareksi.
Silti iltaisin tulee joskus outo olo. Siinä katsoessaan romanttista sarjaa sohvalla. Kohtausta, jossa kaksi ihmistä sulkee toisensa syleilyyn. Kaksi ihmistä lähellä toisiaan. Hetkeksi tulee jotenkin kylmä ja yksinäinen oli. Tuntuu kuin kyynel lähtisi vierimään poskea pitkin. Tulee olo, että kylmyyden saisi loppumaan toisen ihmisen lämmöllä. Huomaa, että toinen ihminen on taas toisessa huoneessa. Vetää sohvalla olevan viltin päällensä, jotta tulisi lämmin.
Ottaa palan suklaata.
Kommentit
Rikot paljon jos lähdet mutta rikotko eniten ja tärkeimmän jäämällä eli itsesi?
Kommentit
Aika surullisen kuvan maalaat pitkästä parisuhteesta. Jokainen pari taplaa tyylillään ja varmasti monella on noinkin, mutta on myös pareja jotka ovat olleet yhdessä 16-vuotiaista asti, yli 32 vuotta ja kuusi lasta saaneena, ja edelleen intohimo ja toiseen rakastuminen ja rakastaminen on joka päiväistä. Välillä toki on ”laimeampiakin” jaksoja, mutta halu ja päätös valita tuo toinen joka päivä kantaa ja antaa, joka päivä, joka viikko, joka kuukausi ja joka vuosi.
Todella moni suhde on kuvailuni kaltainen? Saan viikoittain lukijoiltani vastaavan kaltaisia tarinoita? Miksi niistä ei saisi kirjoittaa? Ja kuten kirjoitatkin, jokainen parisuhteilee omalla tavallaan. Yksi tapa on se, että haluaa suhteelta muutakin kuin arkea. Moni minulle kirjoittava haluaa. Antaa heidän kokea siitä surua, jos sitä eivät saa ja antaa heidän jopa erota, ilman että ulkopuolisena mennään neuvomaan heitä pysymään yhdessä.
Tuntuu ikävältä kuulla että jo toinen parisuhteesi voi huonosti. Ehkä sinun olisi hetki hyvä tutustua itseesi ja miettiä miten voisit itse parantaa omaa oloasi ja siten taitoasi olla yhdessä toisen ihmisen kanssa. Totta on, että arki tulee joka suhteeseen, mutta jos tunnet itsesi noin yksinäiseksi, en koe sitä enää tavallisena arkena. Avioliittoa solmittaessa kysytään tahdotko rakastaa ja sitä tahtoa monesti tarvitaan. Välillä siis pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja katsoa peiliin – millainen puoliso minä olen.
Ihan pienenä vinkkinä tuleviin kirjoituksiin, niin bloggarit kirjoittavat usein muustakin kuin omasta elämästään. Kannattaisiko ensin varmistaa, että koskeeko teksti ihmistä, jolle haluaa kommentissaan alkaa ohjeita antamaan. Mutta kiitos kysymästä, voin suhteessani aivan hyvin ja mitä itsensä tutustumiseen tulee, niin käyn säännöllisesti terapiassa. Olen tehnyt sitä jo monen vuoden ajan. Entäpä itse?
Ihan kuin omasta elämästäni valitettavasti tuo teksti. Tilanne on alkanut ahdistamaan tosi paljon ja on vaikea tietää miten tästä eteenpäin.
Jotenkin kun lukee tätä kirjoitusta, tulee mieleen ettei tässä ole kovin pitkää näkökantaa asioihin.
On totta etteivät parisuhteet ole kaiken aikaa intohimoisia, edes valtavan läheisiä ja kiinnostukset vaihtelevat. Pelkkä läheisyys ei kuitenkaan ole parisuhteen keskeisin asia.
Mitä pidempi parisuhde sen enemmän siinä on syvyyksiä ja värejä. Parisuhde on myös luottamusta siitä että ajat vaihtelevat. On kyse syvästä rakkaudesta.
Kun alkaa olla tällä tavalla kolme vuosikymmentä yhteistä taivalta, yhden vuoden tai kahdenkin etäisempi vaihe on vain yksi vaihe. Jos tuijottaa vain muutaman kuukauden päähän, ei voi saavuttaa sitä näkymää joka vuosien päässä on.
On ihanaa kun toinen tietää sinusta kaiken jopa enemmän kuin sinä itse, koska hänellä ei ole vain sinun kertomustasi itsestäsi vaan hän on nähnyt kaiken värit. Sen kuinka tunnuit reagoivan asioihin vaikka oma kertomuksesi ei täysin täsmää. Kuinka silmäsi kostuu kun heität reippaat hyvästit lapsellesi ja tietää että vain näyttelet reipasta. Kuinka sinua ärsyttää sukat lattialla muttei lainkaan kaulahuivi sohvan käsinojalla…
Kun ajattelee asiaa vähän pidemmin, kuukausiakin jatkunut etäisempi vaihe ei ole yhtään mitään sen rinnalla että toinen tietää kysymättä mistä esimerkiksi läheisyydessä pidät.
”Toinen tietää kysymättä mistä pidät”, ehkä niin tietää, mutta entä jos hän ei halua sitä tarjota? Kun toisesta ei välitetä (enää) sillä tavoin että niitä asioita halutaan myös tehdä ja olla toiselle hyvä? Onko se tarpeeksi riittäävä syy erota? Itse päädyin niin tekemään ja nyt saan sitä mitä tarvitsen ja olen onnellinen.
Onnistuneen parisuhteen mitta ei ole sen pituus. Vuosikymmeniä kestävä suhde enemmän poikkeus kuin sääntö. Ihmisillä on erilaisia tapoja kokea asioita. Joillekin riittää sekin, että on yhteinen arki ympärille. Toisille se ei riitä. Tuo argumentti ”Kovin pitkää näkökantaa asioihin” on siinä mielessä vähättelevä argumentti, koska se ikään kuin kertoo, että jos ei ole vähintään muutaman vuosikymmenen kokemusta parisuhteesta, niin ei siitä pysty kummoista näkökulmaa antamaan. Mielestäni pystyy, sillä kuten sanoin, pitkä parisuhde tarkoittaa ihmisille eri asioita. Sitten on myös heitä,joiden tavoite ei edes ole elämänmittainen suhde. Olisi sääli jos olisi olemassa vain yksi oikea tapa olla parisuhteessa. Koska sekin on vain jonkun määrittelemä.
Voi miten tuttua! Tämä kirjoitus tiivisti edellisen liittoni. Yritin kovasti ja pitkään – yksin. Kohta lähden herättämään nykyisen mieheni suukoin ja silittelyin <3
P.s. Hyvin kirjoitat!
Kovin tutulta kuulostaa tuo tarina. Lähteminen on todella vaikeaa, kun ei ole varsinaista syytä – yksinäisyyden tunne suhteessa kun ei tunnu riittävältä. Ei näköjään edes se, että päätyy pettämään. Siinä vaiheessa, kun kissa nostetaan puolison kanssa pöydälle, toinen pistääkin yllättävän voimakkaasti vastaan ja itsekin alkaa epäröidä. Mukavasta ja helposta elämästä luopuminen on vaikeaa, kun ei tiedä, mikä odottaa. Kaikki tuntuukin olevan hyvin – tai ei ainakaan liian huonosti. Mistä tietää, kun on aika lähteä, kun mikään ei ole kauheasti vialla! Samaistun kirjoitukseesi täysin, kiitos hyvästä tekstistä!
Olipas tutun kuuloinen kuvaus. Tosin itse yritän ylläpitää hellyyttä ja läheisyyttä suhteessa, mutta se ei enää oikein auta, kun toinen ei enää syty mistään, eikä mikään oikein tunnu miltään. Itsellä olo on yrittämisestäni huolimatta tyhjä ja yksinäinen, hiljaisen hylkäämisen kokemus on vienyt itsetunnon ja ilon elämästä. Eikä se oma yrittäminenkään ole enää palavan tunteen ohjaamaa, mutta jäljellä on kuitenkin päätös. On todella repivää yrittää olla samaan aikaan rakastava, kun oikeasti on katkera.
Miten niin moni toimiikin kuten Juho ja ajattelee ”kyllähän minä, mutta kun se toinen”
Toiseen ei voi vaikuttaa, mutta omaan panostukseen voi. Toisen syyttelyn sijaan tulisi ottaa vastuu omasta tilanteestaan
Juho, teksti on kuin minun kirjoittama ☹️ Kuvailet hyvin tätä hiljaista kuolemaa :/ Hyvä lehtijuttu muutenkin.
Kuulostaa ihan kuin meidän elämältä ja mun tunteet ja ajatukset hyvin kuvattuna. Luulen että tosi iso osa pystyy samaistumaan.
Näin ne kyyneleet vieri omia poskia myöten…
Niin mutta pitää muistaa ne lämpimät hetket ja naurut, kikatukset, kiihkon joka oli ennen ja palauttaa ne mieleen ja vaalia niitä välillä. Se tuntuu mahan pohjassa kuplivan. Rakkaus tuntuu sydämessä ja rinnassa lämmöllä. ❤️
Tämä ja moni muukin kirjoituksesi on kuin suoraan mun elämästä.Surullista mutta totta.
Ei voi antaa rakkautta loputtomasti jos sitä ei itse enää saa. Kaipuu kosketuksesta ja sylikkäin olosta on muisto vain.
Avioliittoni on nykyään vain kulissi. Pinta näyttää täydelliseltä vaan tyhjää täynnä sisältä…
Kuulostaa vahvasti omalta parisuhteelta. Tosin ilman keskiluokkaista elämää ja etelänmatkoja.
Tää blogi on ihana🤗 Herättänyt monessa mielessä,saanut ajattelemaan. Juteltiin miehen kanssa ja vaikka meillä kaikki hyvin ja rakkautta riittää,elämä on vähän urautunut ja ehkä vähän tylsistynytkin näin 12 vuoden kuluttua. Sovittiin,että aletaan taas panostaa suhteeseen enemmän. Tehdä yhdessä enemmän,palauttaa hellyys ja kosketus arkeen ja sen myötä sitä kipinää ja intohimoa,jota tiedetään että on,kun vaan saadaan ahterimme sieltä sohvan pohjalta telkkarin äärestä puhelimet kourassa . Yritetään jatkossa muistaa ettei toinen ja tämä avioliitto ole itsestäänselvyys vaan sen eteen on tehtäväkin jotain♥️
Tiedän,etten rakasta vain tottumuksesta ja kiintymyksestä,koska kyllähän toi komistus saa vieläkin toisinaan perhoset vatsaan joten meillä on mahdollisuus jopa rakastua uudelleen..
Kiitos ♥️
Voi kuinka surullisen tuttua! 😭 Missä vaiheessa se elämää suurempi rakkaus vain katosi? Miten niin voi käydä meille, jotka uskoimme ikuiseen rakkauteen?
Kiitos tästä julkaisusta, samaistun siihen valiettavan täydellisesti. Pitkä, liian pitkä?? avioliitto on nyt kohta takanamme kun muutosta olen yrittänyt keskustella nyt kolmesti. Vaikka meillä on kaikki ulkoiset puitteet mitä ikinä voi toivoakaan, tämä ei riitä. Tarvitsen vain sinua ja huomiotasi!
”Meillähän on kaikki hyvin” vastauksesi osittaa, että olemme eri planeetoilla, minä Venuksessa toivon hellyyttä, intohimoista rakastelua kuten olemme ajan myötä toisistamme oppineet ja eteenkin sanojasi. Tarvitsen kuulla, että rakastat, haluat, himoitset minua jolloin avaudun kokonaan. Tiedän tämän, koska rakastajani saa minut kukkimaan, hän ravistelee minua ja on saapunut elämääni osoittamaan mitä kaipaan. Sinä olet Marsista jossa kommunikaatio tunteista on toissijaista. Olet ihana ja täydellinen mutta et osoita mitään tunteita kuten perusjunttia on kasvatettu kylmässä maassamme.
Rikon niin paljon jos lähden, enkä oikeastaan tiedä haluanko olla yksin. Oliko minun elämäni tarkoitus olla onneton avioliitossa.
Rikot paljon jos lähdet mutta rikotko eniten ja tärkeimmän jäämällä eli itsesi?