”Miehen exä uhkasi että ei jätä meitä koskaan rauhaan ja piti uhkauksensa”

”Juttu alkaa jo 10 vuoden takaa, jolloin olin ensimmäistä kertaa vuosiin vapaa, juuri päättänyt avioliittoni lasten isän kanssa.

Tutustuin eräässä pienessä suljetussa faceryhmässä mieheen, josta hyvin pian tulikin sielunkumppani, molemmin puolin.

Meni vuosi. Kirjoiteltiin ja soiteltiin päivittäin. Tuli aika jolloin oli pakko tavata.
Hän oli naimisissa, alistettu, oli voinut huonosti seksittömässä avioliitossa jo todella pitkään, vuosia, vuosia..
Tunteet vahvistuivat.
Mutta välimatka ja elämäntilanne tuntui mahdottomalta saada juttua etenemään.

Päädyin viheltämään pelin poikki, elämäni vaikein päätös.
Hiljaiselo välillämme.
Löysin toisen miehen, tiesin että en tulisi olemaan onnellinen. Tyydyin. Tätä kesti 7 vuotta.
Ei mennyt päivääkään ettenkö olisi tätä sielunkumppania ajatellut.

Viimein sain rohkeutta ja voimia erota. Ostin oman talon. Muutin.
Ensimmäinen teko minkä tein, otin uudestaan yhteyttä häneen. Ja kaikki jatkui siitä mihin jäätiin.
Tapailtiin salaa.

Noin 3 kk jälkeen hän laittoi eropaperit. Hänen exä sekosi. Sanoi että koskaan ei jätä rauhaan.
Ja näin on käynytkin.
Tästä on kohta 2 vuotta aikaa.
Viestejä, seuraamista (ihan konkreettista) poliiseja, piinaamista.

Heillä oli vuosia koiria, naisen nimillä. Miehellä tällä hetkellä 2 ja naisella 2. Elämän rytmi on tällä hetkellä täysin riippuvainen exästä, tuo joka aamu koirat kun menee töihin, hakee kun tulee. Menee omiin rientoihin, tuo koirat. Mies on täysin sidottu kotiin.

Mitään yhteisiä menoja meillä ei ole koskaan voinut olla. Exä sanelee kaiken. Mies tottelee. Ja minä olen se joka jää kakkoseksi, vaikka mies väittää toista.
Mua ei saa näkyä, ei kuulua. Auto pitää jättää naapuriin, ettei exä ala huutamaan.
Aina kun meen tai oon menossa miehelle, hän sanoo että taas tulee stressi.

Tunnen itseni epätoivotuksi, stressin aiheuttajaksi, ikuiseksi kakkoseksi.
Muutama päivä sitten olin menossa miehelle. Hän soitti että exä on tulossa hakeen koiria, aja vaikka ympyrää. Odottelin sitten kauempana, ennen kuin tuli lupa tulla. Tunnen oloni loukatuksi. Tuntuu että exän tunteet on tärkeämpiä kuin mun.

Kun ollaan yhdessä kaikki on täydellistä, hän on silloin mulle niin hyvä ja ihana. Kaikkea mitä nainen voi toivoa. Tämä tilanne vaan syö mua koko ajan.
Tästä on puhuttu moneen kertaan, tuloksetta.

En halua luopua miehestä, tiedän että hän on se oikea. Ikää meillä on reilusti yli 40 ja tuntuu että minä oon ainoa joka on tajunnu että aikaa tässä elämässä ei ole loputtomasti.

Puhutaan avoimesti ja mies tietää tunteeni, siltä muutosta ei ole näkyvissä. Katkeruus nousee pintaan ja sanoinkin että noh, ei tässä ole enää kuin 10 vuotta niin ei ole enää koiria.”