Havaintoja parisuhteesta

Miehen kosketus

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Paljoakaan liioittelematta suosituin toivottu tekstiaihe tämän blogiurani aikana on miehen haluttomuus. Haluttomuus sekä seksiin, että kosketuksiin. Viimeisin tästä aiheesta saamani viesti tuli tällä viikolla, jossa nainen kirjoitti saavansa miheltään seksiä korkeintaan neljä kertaa vuodessa. Vaikka aihe on monia raastava ja surullinen ja joka aiheuttaa avioeroja ja pettämisiä, niin julkaisen uudestaan neljä vuotta sitten jakamani, osin humoristisen tekstin seksistä ja sen puutteesta.

 

Tutkimusten mukaan mies ajattelee seksiä 28 minuutin välein. Esimerkiksi yhden Salkkareiden jakson aikana seksi alkaa soida miehen päässä kaksi kertaa. Toisin sanoen mies on haluton 27 minuuttia kerrallaan. Siltikin sain kymmeniä viestejä naispuolisilta lukijoiltani, jotka toivoivat kirjoittavani miehen haluttomuudesta. Naisilta, jotka elävät kroonisessa koskeus- ja seksipulassa.

Muutama sana miehen seksuaalisuuden syntymisestä.

80 -luvun loppu. Postista kolahti Elloksen kuvasto. Sivuilta 65 – 67 löytyi naisten alusvaateosasto. Muistan sivunumerot, koska painoin ne mieleen. Joka kerta yksin ollessani, palasin niihin sivuihin. Nainen valkoisissa alusvaatteissa hymyili juuri minulle. Jotenkin aavistin, että näihin kahteen sivuun sisältyy olennainen osa elämän tarkoitusta. Enkä ollut silloin väärässä. Löysin naisesta salaisuuden, joka oli ollut vielä siihen päivään asti piilossa.  Se oli päivä, jolloin seksuaalisuuteni avasi terälehtensä.

Suomalaiset parit harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan. Niin sanoo tutkimukset ja seksologi Osmo Kontula. Syitä on niin monia kuin on selittäjiäkin. Yhdeksi selittäväksi syyksi on sanottu ajan puutetta. Lapsiperheet elävät ainaisessa kiireessä elämänsä ruuhkavuosien keskellä. Silti esimerkiksi somessa ehditään olla noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Se siitä selityksestä. Ei ole olemassa syytä nimeltä ruuhkavuosi, joka tukahduttaa seksielämän. Ruuhkabussi voi hetkittäin tyrehdyttää seksielämän. Ja sekin on kiinni kekseliäisyydestä.

Me olemme menettäneet kosketuksen toiseen ihmiseen. Siinä on se syy. Toistan. Me olemme menettäneet kosketuksen toiseen ihmiseen. Ja siinä sivussa oppineet keksimään tekosyitä, joihin alamme uskoa itsekin.

En lähde tässä kirjoittamaan miehen haluttomuuden juurisyistä tai arvailemaan, miksi miestä ei paneta tai miksi mies ei halua koskettaa. Se jääköön ammattilaisten kirjoitettavaksi. Ainoa asia, minkä voisin tähän siitä kirjoittaa, että puhukaa keskenänne, niin syytä ei tarvitse arvailla tai tuntea turhaan itseään vastenmieliseksi, kun edes oma rakas ei halua koskettaa. Se on helvetillistä kun parisuhteessaan ei koe olevansa haluttu. Kirjoitan sitä vastoin seksiin ryhtymisestä.

Joskus tulee tilanne, että kaveri pyytää muutamalle oluelle. Millään ei jaksaisi, mutta mentyäni ja pari olutta juotuani, ajatus alkaa tuntua todella hyvältä ja sitä voisi jatkaa vaikka aamuyön tunneille. Samoin on juoksulenkin suhteen. Väsyttää ja tahtoisi valahtaa sohvan upottavaan syleilyyn. Lenkin jälkeen onkin taivaallinen olo, kun sai perseensä liikkumaan puolentunnin ajaksi. Seksissä voi toistua sama kaava. Vastentahtoisesti alkanut seksi alkaakin tuntua ensipolkaisun jälkeen todella hyvältä idealta. Upea olo, kun sai perseensä liikkumaan jopa minuttien ajaksi. Huolissaan pitää olla, jos seksi aiheuttaa samanlaisen reaktion kuin peruskoulun tillilihakastike, että ihan hirveetä, onko pakko tai jos alkaa katsella kelloa siihen malliin, että pääsisipä jatkamaan taas Sudokujen tekemistä.

Seksiä ei saa unohtaa. Pitää säilyttää kosketus toiseen ihmiseen. Eikä sen tarvitse olla yhdyntää. Sormenpäät riittävät tai halu olla vain siinä lähellä. Eikä seksin tarvitse aina olla niin viriteltyä. Joskus voi kiireen kasautuessa syödä nakkia jääkaapista suoraan paketista. Toisin sanoen, ei seksi ja kosketus tarvitse ympärilleen takkatulta ja lapsetonta viikonloppua. Sitä voi harrastaa kevyesti ihan missä tahansa, vaikka siinä olisi ympärillä japanilainen turistiryhmä kameroidensa kanssa. Pitää olla vain kekseliäsyyttä ja asenne.

Aika on rajallista. Minä laskin. Minulla on keskimääräistä elinikää jäljellä 38 vuotta. Viimeiset kymmenen niistä menee kroonisessa eturauhasongelmassa. Jos ei nyt tee asioita, niin milloin sitten. Seksi on päässä liikkuvia mielikuvia. Arjen sisäistä fantasiaa. Aivot tarvitsevat ärsykkeitä, myös miesten aivot.  Mielikuva, ajatus, fantasia. Seksi on molempien vastuulla. Pieruverkkarit tai nalkuttaminen eivät ole osa esileikkiä. Pitää säilyttää kosketus ihmiseen. Ilman sitä ei ole kohta sitä ihmistä, jota koskettaa.

Kuvitellaanpa loppuun arkinen tilanne. Tai ei tämä ole kuvitelma, vaan suoraa elämää erään minulle kirjoittaneen parisuhteesta, jossa mies koskee enemmän pelikonsoliaan kuin naistansa.

Istut siinä koneella risaiset bokserit jalassa ja pelaat peliä, jossa saa ampua. Naisesi tulee eteesi seisomaan. Säteilee katsellaan halua.
Hän on siinä kauniina kuin syksyinen metsämaisema. Odottaa, että upotat häneen itsesi, kuin silloin alkuaikoina. Sinulla on Elloksen-kuvaston sivut 65 – 67 edessäsi oikeana ihmisenä. Vuosien päästä odottaa eturauhasongelma. Joten heitä hyvä mies se koneesi helvettiin ja kohtele häntä niin kuin rakastaan kuuluu kohdella.

Kosketa ja aiheuta puna.

Kun kaikki pitää tässä elämässä rautalangasta vääntää.

X